Parempia aikoja

image.jpg

Tässähän on mennyt tovi päivittäisten blogipäivitysten kera.

Täytyy sanoa, että täällä päässä on totaalinen luova tauko, olen etsinyt inspiraatiota kaikkialta… kyllä se vielä löytyy! Muutaman viikon ajan on ahdistanut toden teolla uutiset, toisinaan en halua edes niitä katsoa. Elo ympäri maailmaa on liian epäreilua, sitä funtsin taas, kun hain postipakettia, joka sisälsi paljon karkkia ja vaatteita… samalla uutisoitiin pienestä pojasta rannalla. Minulla on kaikkea aivan liikaa ja se tuntuu jotenkin väärältä.   

Vaikka olenkin kiireinen, niin haluan ehdottomasti auttaa taas omalta osaltani, en vain tiedä miten. Olen noin kymmenen vuotta sitten vieraillut vastaanottokeskuksessa soittamassa pianoa ja leikittämässä lapsia, se oli joulun aikaan ja huh huh miten iloiseksi siitä tulinkaan! Jotain tämän tyylistä haluaisin tehdä ja olla avuksi. Toivottavasti löydän jonkin itselleni sopivan tavan auttaa. Idiksiä? 

Eri kulttuurit kohtaavat minunkin perhepiirissäni ja olen oppinut ihan pienestä pitäen vanhemmiltani, että meidän kuuluu auttaa muita. Se nyt vaan on meidän velvollisuus, that’s it. 

Ei minulla muuta tähän iltaan. Parempia aikoja ja inspistä odotellessa.

/love & peace

 

Kommentit (10)
  1. Kiitos tästä kirjoituksesta. Toivottavasti tämä herättää niissäkin ihmisissä auttamisen halun jotka eivät ole vielä auttaneet tai miettivät omaa tapaa auttaa. 

    Itsekin haluaisin tehdä jotain enemmän kuin lahjoittaa vaan rahaa ja vaatetta. Tuo aiemman kommentoijan idea maahanmuuttajan ystäväksi alkamisesta kuulostaa kivalta ja mielenkiintoiselta. Itse olen tällä hetkellä työttömänä niin rahaa ei kauheasti ole ylimääräistä mutta aikaa sitäkin enemmän. 

    1. Nyt ihan väli kevennyksenä tärkeään asiaan: voisin harkita muuttoa sinne, jos saisin sunlaisen ystävän 🙂

      1. Hertta Herttainen. <3 

    2. Kiitos itsellesi Tinttinen. Minunkin mielestä kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Olen tutustunut muutamiin maahanmuuttajiin ja saanut niin paljon rikkautta siitä itselleni. Maailma avartuu ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *