Parisängyn lakanat, petaamisen helppous
Kaupallinen yhteistyö: Untuvaa
Sain ennen joulua lähetyksen, jota odotin mielenkiinnolla. Olen suuri vuodevaatteiden ystävä ja mielestäni elämän yksi suurimmista iloista on pujahtaa puhtaisiin lakanoihin. Vielä jos olen jaksanut silittää kaikki niin olo on kuin hotellissa kerrassaan.
Untuvaa on uusi turkulainen yritys, joka on saanut alkunsa tarpeesta helpottaa tuplapeiton petaamista. Yrityksen takaa löytyy Ida, joka kehitti tämän uniikin tavan pedata peitto pussilakanan sisään. Näin syntyi Taiga-pussilakana, joka valmistetaan kokonaan Suomessa.
Pussilakanan lisäksi Untuvaa verkkokauppa myy muitakin kodinsisustustuotteita. Yrityksen tavoitteena on tarjota töitä osaaville ammattilaisille ja näin tukea suomalaista käsityötä. Tämä olikin yksi suurin syy miksi halusin nostaa heidän tuotteita blogissani esille.
Valitsin valikoimasta valkoiset raidalliset lakanat, joista tulee muhkeat hotellipetaukset mieleen.
Valkoisia vuodevaatteita on pilvin pimein mutta näissä piileekin hieno ja helpottava yksityiskohta, nimittäin kolmella sivulla oleva vetoketju. Olen aina pedannut ja vaihtanut vuodevaatteet sänkyyni itse ja osaan melko hyvin jo taiteilla parisängyn peiton laittamisen kanssa, vaikka kyllä se usein vähän raivostuttaa. Eipä raivostuta enää, sillä pussilakanan saa avattua ja peiton heitettyä sen sisään. Lakana sulkeutuu vetoketjua pitkin ja koko projekti on siinä. Tässä mietinkin, että voisin valjastaa lapsetkin tähän hommaan – ei vaadi pinnistelyä eikä taitoa, niin on näppärä!
Ajattelin ostaa tätä settiä vielä toisenkin erän, sillä olen kova tyttö vaihtamaan vuodevaatteita. Tyynyliinat vaihdan parikin kertaa viikossa, sillä ne ovat suoraan kosketuksissa kasvojen ihoon ja siihen kertyy kaikki. Untuvaa Taiga-tyynyliinat ovat muuten todella laadukkaasti ommeltu ja tyyny ei pääse repsottamaan ikävästi ulos tyynyliinasta, kuten ei myöskään peittokaan pussilakanasta.
Materiaalina näissä vuodevaatteissa on pehmeä puuvillasatiini.
Rakastan sitä, että makuuhuoneesta löytyy ovi, josta päästän raitista ilmaa huoneeseen. Makuuhuoneeni lämpötila on säädetty vain viiteentoista asteeseen ja minulle huoneen raikkaus ja puhtaus on hyvien unien a ja o. Huone on siis melkoisen viileä mutta takaa minulle hyvät yöunet ison peiton mutkassa.
Paras hetki koittaakin pian, kun saan painaa pään tyynyn ja pujahtaa peiton alle.
Hyvää yötä!
Henna
Mankeloinnissa hiukan hankala.
Tästä kommentista tuli mieleen että kuinkahan moni nykyään vielä mankeloi? 🙄Aivan ihanat on mankeloidut tekstiilit mutta aika harvalla on enää mankelia kotonaan.
Mä varmaan mankeloisin, jos olisi paljon tilaa isossa kodinhoitohuoneessa. Ja aikaa! 🙂
Voi olla… mä en tiedä tarkalleen miten mankeloidaan, voiko vetoketjut jotenkin kiertää. 🙂