Perjantai-ilta ystävien kanssa Turussa

Kaupallinen yhteistyö: Nordic Pizza Company

Saan teiltä aika ajoin kyselyä minne Turussa kannattaa mennä syömään ja mitä muutenkin tehdä. No nyt minulla olisi teille idea, kuinka viettää mukava kesäilta Turussa.

Keräsin tyttökaverini kasaan, laitettiin mekot päälle ja kipittelimme helteisessä kesäillassa syömään Nordic Pizza Companyyn. Muistelen, että paikka avattiin syksyllä ja jo silloin innostuin tästä paikasta nähtyäni kaverini päivityksen facebookissa kuvineen päivineen. Hyviä pizzapaikkoja ei ole mitenkään liikaa ja kuolasin näitä herkullisia pizzoja jo pitkään, ennenkuin ensimmäistä kertaa ennätin itsekin. Paikka on siis minulle tuttu mutta ystäväni olivat täällä ensimmäistä kertaa.

Listalta löytyi kaikille sopivat pizzat, eivätkä ne olleet niin nähtyjä vaan sieltä löytyi erikoisempiakin pizzoja, kuten white pizzoja, joissa ei ole sitä perinteistä tomaattikastiketta pohjalla. Pizzoissa on kivasti pohjoismaisia vaikutteita ja raaka-aineet suoraan lähituottajilta ja Italiasta – tästä suuresti plussaa.

Meillä kaikilla oli takana helteinen päivä, joten oli ihanaa istua sisätiloihin, kun ikkunat olivat täysin auki ja loivat tilaan tunnelmaa – melkein, kuin olisi ollut ulkomailla. Nämä on näitä pieniä hetkiä, joista nautin.

Saimme heti alkuun viilentävät coctailit ja mocktailit, minä tilasin tuttuun tapaani lasillisen proceccoa. Eikö olekin superkauniit juomat!

Ihastuimme suuresti lakritsi-sitruuna pirtelöön, voi pojat se oli hyvää ja tämän herkun tulen varmasti lasten kanssa nauttimaan vielä kesälomalla yhden jos toisenkin. Meistä jokainen ihastui tähän niin paljon, että varmasti palataan tämänkin takia tänne uudestaan.

Pääsin vierailemaan myös keittiön puolelle, jonka lämpimässä, etten sanoisi paahteisessa tilassa valmistuivat pizzat. Pizzat tehdään alusta loppuun saakka käsin ja ne paistuvat aidossa italialaisessa uunissa. En tiennytkään miten vähän aikaa pizzaa tuolla koko ajan käännellen paistetaan, mahtaa olla super kuuma uuni moinen!

Pizza Nordic Company on yhden suomalaisen ja yhden uusi-seelantilaisen pizzaravintola, jossa todella osataan tehdä hyviä pizzoja. Pizzapohjakin sai meidän porukalta täydet pisteet!

Turku on ihana, kun joka paikkaan pääsee helposti pyörällä tai kävellen. Välimatkat eivät ole mitenkään pitkiä vaan kaikki löytyy kätevästi kuin pienen ympyrän sisältä.

Nappasimme loput pizzat mukaamme ja suuntasimme uuteen seurusteluravintola Fredrikiin. Olenkin kaivannut Turkuun jotain aikuismaista ja tyylikästä drinkkipaikkaa, sillä monet mestat ovat niin täynnä, etten kuule edes omaa puhettani. En ole myöskään mikään yökerhojen ystävä, vaan haluan viettää iltaani mielummin tyylikkäässä tilavassa paikassa ilman sen suurempia häiriöitä. Täällä voi viettää iltaa ihan yöhön saakka, jos haluaa.

Visuaalisena ihmisenä koen myös tärkeänä itse tilan, jota voi ihailla ja tässä tapauksessa myös sitä, miten kauniisti itse vanha ylväs rakennus Linnankadulla on otettu huomioon. En voi vieläkään uskoa, että kauniit suuret ikkunat oltiin peitetty tässä aiemmin sijainneessa paikassa. Minusta Fredrik henkii juuri sitä aitoa Turkua, jolla on paljon historiaa. Fredrikilla ja Nordic Pizza Companylla on samat omistajat.

Kesäilta oli niin lämmin, joten tilasimme juomat ja siirryimme kadun puolelle, jonne oltiin myös laitettu istumapaikat asiakkaille. Fredrikin GT oli muuten täydellinen, jos miettitte mitä kannattaa tilata. Listalta löytyi kattavasti vaikka mitä muutakin. Tähän arvokkaaseen tilaan sopi myös täydellisesti tyylikkäästi pukeutuneet työntekijät, joiden iloinen olemus ja kohteliaisuus hurmasivat meistä jokaisen. 🙂

Parin coctailin jälkeen olikin jo kotiinlähdön aika, palaamme tännekin varmasti tänä kesänä vielä uudestaan!

Ihana Turku, kesä ja tytöt: Riia, Anne, Maija ja isosiskoni Tiina. Kiitos vielä ihanasta illasta omistajille ja henkilökunnalle, piditte meistä oikein hyvää huolta.

Kommentit (2)
  1. Kiits Turkuvinkeistä! Usein siellä käydään, mutta käydään aina samoissa paikoissa, ei Turkuysrävien kanssa edes käyty noissa paikoissa. Seuraavaksi testiin 🙂 Mutta hei miten toi siskosi mekko, fabolous!! Mistä?

    1. Ihana kuulla! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *