Pihalla tapahtuu

yleiskuvaa.JPG

Yhteistyössä Green Care

Saan ilokseni ilmoittaa, että tänä kesänä teen aika näyttävästi yhteistyötä Green Caren kanssa. Helsingin päärautatieasemalle on pystytetty ihmepuutarha ja siihen liittyen puutarhajutut jatkuvat myös minun ja Pihkalan Maijan blogin puolella.

Kesän aikana tulen kertomaan muutamista Green Caren tuotteista. Tämän yhteistyön lopulla pihallemme suunnitellaan ja me toteutamme pienen  ihmepuutarhan – olen siitä kovin innoissaan. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta siitä, että ammattilainen suunnittelee jotain. Pihasuunnittelijat vierailivat meillä jo keväällä ja hämmästyin kuinka hyvä kasvituntemus heillä on (luonnollisesti). Keväällä kasvien uinuessa he tunnistivat kasveja pienistä heppoisista liki maatuneista kasvienjämistä. Nyt suunnitelma on käsissäni ja työt tähän liittyen on parhaillaan menossa – raportoin tästä myöhemmin. Tulette näkemään pian itse suunnitelman lopputuloksesta puhumattakaan. Myös minä saatan esiintyä jatkossa blogini kuvissa vähän selkä vääränä – on tuota kaivuuhommaa pukannut.

Kerroin Green Carelle, että meidän nurmikko on paikotellen huonossa jamassa ja siitä keksimme, että nurmikkoon liittyvä reportaasi olisi paikallaan. Itse olin täydellisen tietämätön miten nurmikkoa pitää hoitaa ja mitä tuotteita siihen on syytä laittaa. Meidän pihamaa on todella hapan ja siellä viihtyvät parhaiten lähinnä havupuut, alppiruusu ja sammal.

Aloitimme nurmikon huoltamisen Nurmikon Kevät & Kesä ravinteella. Se auttaa nurmikkoa vahvaan kasvuun ja vähentää kasteluntarvetta. Tätä ravinnerikasta tuotetta käytetään kerran kuussa keväällä ja kesällä.

nurmikon_kevat_kesa.JPG

sammalpois.JPG

Kun ostimme talon, ajattelimme, että sammal on aika ihanaa. Se on pehmeää ja sen päällä on kiva astella. Kuin pehmeä matto. Nyt olen täysin toista mieltä. Sammal tarttuu ikävästi syksyllä haravaan ja kesällä ruohonleikkuri repii sitä rumasti irti. Nurmikko näyttää laikukkaalta ja vähän epäsiistiltä.

Sammaleen poisto-operaatio lähtee ilmauksella pistelemällä maata talikolla (tämä tosin ei ole pakollinen, mutta tehostaa vaikutusta). Rakeet sirotellaan sammaloituneelle alueelle. Maata voi myös kastella, jotta vaikutus tehostuu.  Sammal Pois – tuote sisältää typpeä ja se vahvistaa nurmikon kasvua.

sammalpois2.JPG

Sammaleen poistoaine ikäänkuin ”polttaa” sammaleen ruskeaksi. Se haravoidaan pois ja hävitetään pois pihalta. Tilalle voi heittää vähän uutta multaa ja nurmikonsiemeniä, olen myös kuullut, että apilan kylväminen pitää sammaleen kurissa. Seurataan tilannetta ja hoidetaan.

Green Carelta on tullut uusi tuote: iSeed. Siemenet painavat enemmän mitä tavalliset nurmikonsiemenet, joten ne painuvat maahan ja itävät sieltä. Jokainen siemen on päällystetty hyödyllisillä mineraaleilla ja ravinteilla, jotka auttavat nurmikkoa voimaan hyvin.

iseed.JPG

Yhdeksi suosikiksi nousi muruinen kuorikalkki. Sitä on tosi kiva levittää pitkin nurmikkoa. Olen lukenut että tyhjiä kananmunan kuoria voi murskata ja ne kalkitsee maata, tätä olenkin harrastanut tähän asti. Green Carelta löytyy samaa settiä vähän suuremmassa määrin. Kuorikalkki on valmistettu lämpökäsitellystä kananmunan kuoresta. Seos on pientä murua, eikä se tunnu ikävältä paljaissa varpaissa.

kuorikalkki.JPG

Yksi (vähän liiankin) innokas apulainen minulta löytyy levityspuuhiin.

apulainen.JPG

Heh, ja näin minä levitän kuorikalkkia. Fiinisti tuosta vaan. 🙂

kuorikalkki_2.JPG

Rakastan muuten kaikenlaisia kuunliljoja. Niitä löytyi ennestään meidän pihalta ja olen nyt ostanut eri lajeja lisää. Isolehtiset kasvit yhdistettynä pitkävartisiin ja liehuviin kasveihin muodostavat kauniin yhdistelmän, jos minulta kysytään. Perinteinen pihamaa on kaunis vastakohta meidän rempatulle kodille ja pihalle joskus tuleville linjakkaille pihakalusteille.

kuunlilja.JPG

Raporttia seuraa taas myöhemmin lisää. Nyt menen huilimaan ja huomenna savotta jatkukoon.

Te puutarhatyypit pysykäähän kuulolla tämän projektini tiimoilta. Jatkossa kaikki ihmepuutarhajutut löytyvät myös Ihmepuutarha -tagin alta blogistani. Kannattaa myös seurata Green Caren Facebook-sivuja. Eden-ohjelmasta tuttu Minna Toivanen pitää viikottain kyselytuntia viherpeukaloille – myös tälläisille aloitteleville sellaisille.

 

 

Kommentit (10)
  1. Ihana mekko! Saako kysyä mistä se on? 🙂

    1. Miu! 🙂

      se on bikbokista, ostohetkestä tosin on jo aikaa.

  2. Voisitko esitellä kuunliljat, joita pihallasi on? Kuvineen? Nimineen? Pidän niistä myös.

    1. Mun täytyy ottaa selvää niiden lajikkeista, just nyt en muista yhtään mitään. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *