Sunnuntai talolla

Me ollaan kotihiireilty todella monet päivät.

Lapset ovat onneksi innostuneet talviurheilusta, kuten luistelusta, jopa niin ettei heitä ole saanut kentältä lähtemään. Miesystävänikin entisenä ammattimiehenä on nauttinut paljon meidän kanssa luistelusta. Onhan se kivaa, kun taidot on hallussa! Näin korona-aikana ei ole kyllä paljon muuta tekemistä kuin ulkoilla. Ja luistella. 🙂

Minä olen hipsinyt muutaman kerran jo aikaisemmin kentältä kotiin hommiin. Kerta se on pitkästä aikaa, kun pyykkikori on tyhjä! Tuntuu, että kotia saa järjestellä jatkuvasti, kun siellä viettää kaikki työpäivätkin. Oletteko huomanneet saman? Olen tietysti kiitollinen siitä, että etätyöt ovat mahdollista ja saan hoidettua omat työni siten – sehän ei ole itsestäänselvä kuvio jokaiselle työläiselle.

Huokaisen helpotuksesta, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Tammikuu ei ole yhtään oma lempikuukausi, se tuntuu kestävän puoli vuotta! Rantalomakin on haaveissa vain.

Olen siis yrittäny keskittää fokuksen kotiin ja laittaa sitä enemmän kuntoon, sekä suunnitellut tulevaa. Ensi viikolla julkaisen vähän pidempiaikaisen projektin, jonka kanssa olen puuhastellut pitkään. Se liittyy ihonhoitoon ja tuoksuun, enkä voisi olla siitä iloisempi!

Ystäväni Anne muutti juuri väliaikaiseen keskustakotiin ja sain heiltä paljon kaikenlaista tavaraa. Suurin kooltaan on tuo jättimäinen peikonlehti, josta lupasin pitää hyvää huolta!

Olen myös suunnitellut pihaa ja taloa, talviset päivät ovatkin tähän täydellistä aikaa.

Höpinät sikseen. Palaan viimeistään ensi viikolla sen uuden asian tiimoilta, jota olen kehitellyt tässä viime kuukaudet. Kannattaa seurata myös instagramia, niin olette nopeasti perillä uusista jutuista ja edesottamuksistani.

Ihanaa loppuviikkoa!

Henna

koti sisustus
Kommentit (10)
  1. Hei!
    Ihanan näköinen koti sinulla/teillä. Huomioni kiinnittyi noihin ”ohjaajantuolimaisiin” tuoleihin 🙂 Mistä ne on sulle tulleet tai mistä olet löytänyt? Itselläni on samanlaiset keittiössä ja tykästynyt niiden muotoon ja toisekseen niissä on erittäin hyvä istua 👍🙂 Kyselin joskus noista tuoleista facebookin jossain huonekaluryhmässä, siellä joku huonekalumyyjä osasi kertoa myyneensä niitä joskus 90 -luvulla Iskussa, Askossa tai jossain muualla.

    1. Nuo mun versiot on alunperin italiasta, ostin ne joltain vintage-sivustolta. Mutta olen nähnyt, että tosiaan joskus 90-luvulla noita samantyylisiä tuoleja oli paljonkin kodeissa.

  2. Seijahannele
    5.2.2021, 19:06

    Hei, mistä olet hankkinut ruukun, jossa kasvavat lyyraviikunaa? Entä tiedätkö mistä Anne on ostanut ruukun peikonlehdelle?

    1. Moikka! 🙂 Ne on molemmat Plantagenista.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *