Telkkarista, lapsista ja niin edelleen

Harmittaa nähdä arjen tilanteita, jossa joku turha asia menee lapsen edelle, esimerkkinä nyt vaikka televisio. Tilanne, jossa aikuinen napakasti sanoo lapselle, että nyt hiljaa MINÄ katson tätä ohjelmaa. Veikkaan että aika moni on tähän sortunut, minä ainakin ja se on minusta surullista. Minulla on työpäivän jälkeen vain muutama tunti aikaa hengailla lasten kanssa, tuntuu niin väärältä käyttää sekin aika telkkarin töllöttämisseen, koko kapistus ärsyttää minua, joutaisi pois. En voi sietää turhia ohjelmia, selaamista, surffailua, enkä tykkää siitä, että ohjelmat vangitsevat. Mielummin jätän sen taka-alalle ja teen jotain muuta. En tietenkään tarkoita, että lasten kanssa pitäisi viettää aikaa joka minuutti. Vanhemman tehtävänä on tuottaa lapselle myös pettymyksiä, mutta on niin paljon asioita, joita voi tehdä yhdessä. Joskus tuntuu, että maalaisjärki on kadonnut kokonaan – harrastuksetkin on viety ääripäihin ja aina kun pitää tehdä jotain, niin tehdään jotain spesiaalia. Lapsi on myös helppo istuttaa telkun eteen. Mielestäni lapset eivät tarvitse mitään avaruuslentoja tai supertaulutelkkareita, minä ainakin nautin lapsena ihan normaaleista askareista, joita tehtiin YHDESSÄ. Minusta oli ihanaa pelata Scrablea tai syödä lasangea aina lauantaisin. En muista paljoakaan lukuisista lomamatkoista, mutta muistan, kun pelattiin korttia koko perhe asuntovaunun pöydän äärellä ja heinäsirkat sirittivät asuntovaunun ikkunasta. Se, että oltiin yhdessä, siitä tuli minulle aina turvallinen ja tärkeä olo.

Pitäkää huolta toisistanne ja muistakaa mikä on tärkeää. Antakaa (muillekin kuin omille) lapsille paljon haleja ja kertokaa kuinka hyviä tyyppejä ne ovat. Tälläistä rohkaisua ja tsemppaamista maailma tarvitsee enemmän kuin mitään muuta. Huomioimista, ymmärtämista ja kuuntelemista.

Hän on nyt puhunut.

Ihana biisi tähän tälle tortaille, Lasten oikeuksien päivälle tai nyt siis illalle: Imany:Take Care

/Finding time, takes time. Happy Universal Children’s Day!