Viime hetken paketointivinkki ja kattaus
Japanilainen estetiikka kiehtoo minua suuresti ja halusin tänä vuonna käyttää erilaisista ompelukokeiluistani jääneet kankaanpalat paketteihin. Furoshiki-paketointi tarkoittaa siis paketoimista kankaaseen ja minusta näistä tuli todella kauniita. Kankaan voi tietysti hyödyntää sitten avaamisen jälkeen tekemällä siitä vaikkapa pienen fiinin meikkilaukun. Sellaisen ajattelin tehdä tuosta Eurokankaan Missonihenkisestä kankaasta vielä jonain päivänä. Minulla on aina hurjan paljon ideoita mutta niin vähän aikaa kaiken toteuttamiseen.
Tapoja solmimiseen on monia, kannattaakin tsekata youtubesta Furoshiki wrapping, niin löytyy vaikka mitä! Minä käärin lahjan kankaaseen ja päät solmin solmuksi keskelle.
Tylsinä iltoina olen yllättänyt itsenikin ja tehnyt pistotöitä, nyt on jokaiselle omat nimetyt somat lautasliinojen pidikkeet. Tämäkin ihanan rentouttavaa hommaa kangaspakettien lisäksi.
Mainitaan nyt vielä, että tein eräänä iltana myös vähäeleisen penkin hyödyntämällä JYSK:in penkkiä. Alkuperäinen oli vähän liian kiikkerä, joten irrotin päällisosan ja laitoin istuinosaksi puurimotusta, tein samalla koko penkistä vähän pidemmän. Tämä penkki tulee varmasti näkymään vielä paremmin sitten tuonnempana. Kaikenlaista pientä projektia sitä keksiikin, kun on kotona jatkuvasti. Toivottavasti tekin saitte näistä innostusta kotoiluun.
Ihanaa jouluaaton odottelua teille kaikille! Minä keitin juuri kattilallisen kookosmaitoon riisipuuroa, santsaan sitä vielä kolmannen kerran ja paketoin viimeisetkin lahjat kangaskääröihin. Ajattelin julkaista sisustusaiheisia postauksia joulunpyhiksi teille luettavaksi, toivottavasti tulette vierailulle silloinkin.
Terveyttä,
Henna
Aivan ihana tuo penkki.
Kiitti! Siitä tuli kyllä yllättävän kiva 🙂