Nopea tomaatti-vuohenjuustokeitto

blogimg_1123.jpg

blogimg_1124.jpg

Kaverini tutustutti minut vähän aikaa sitten Valion Violan valmiiseen tomaatti-vuohenjuustokeittoon. En syö valmisruokaa oikeastaan ikinä, mutta tuo kyseinen keitto hurmasi maukkaudellaan. Halusin siis kokeilla tätä makukomboa itsetehtynä omassa keittiössäni, ja lopputulos oli paljon valmisversiota herkullisempi ja varmasti terveellisempikin!

Teen paljon erilaisia tomaattipohjaisia keittoja, ja viimeaikoina olen alkanut käyttämään niissä vihannesosaston tomaattien sijaan säilyketomaatteja. Syy tähän on se, että säilyketomaatit, joita käytän, ovat italialaisia ja paljon makurikkaampia. Ne on säilötty juuri parhaimpana tomaattikautena ja sisältävät paljon aidomman ja herkullisemman tomaatin maun kuin mielestäni hieman kirpeät ja laimeat suomalaiset tomaatit. 

Ainekset (kolmelle)

500g paseerattua tomaattia

500g luomusäilyketomaatteja, kokonaisia (Mutti)

200g kevyttä vuohenjuustoa

1dl kevytruokakermaa

0,5tl suolaa

1tl luomuruokosokeria

mustapippuria

Valmistus

Kiehauta kattilassa paseerattu tomaatti. Kaada säilyketomaatit liemineen joukkoon ja riko lastallasi niiden rakennetta ja keittele hetki.

Paloittele vuohenjuusto ja kaada palaset kattilaan, keitä noin 5 minuuttia. Lisää joukkoon kerma, suola, pippuri ja luomuruokosokeri. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi keitoksi. Nauti tuoreen leivän kera, jonka päällä on esimerkiksi kanttarelleja ja sipulia.

blogimg_1119.jpg

Sofia

Koti Ruoka ja juoma

Terveelliset energiapallot

blogimg_1138.jpg

blogimg_1137.jpg

Olen pitkään halunnut kokeilla tätä kuuluisaa energy balls -reseptiä, ja vihdoin sain aikaiseksi. Tekemisprosessi oli hieman sekoilua, kun kävi ilmi, ettei kaapissa ollutkaan tarpeeksi aineksia, joten annoksesta tuli vähän pienempi. Jaan nyt kuitenkin reseptin, jonka mukaan olisin nämä valmistanut, jos aineksia olisi ollut sopivasti :D. Olin yllättynyt näitä energiapalloja maistaessani, miten ihanan makeita ja pehmeitä ne olivat!

Ainekset (noin reilu 10 kpl)

16 taatelia, kivettömiä

2rkl raakakaakaojauhetta

2,5dl cashewpähkinöitä

1tl vanilja-aromia

vajaa 1dl manteleita

Valmistus

Jauha mantelit hieman karkeaksi jauhoksi tehosekoittimessa. Laita sivuun laakealle lautaselle odottamaan.

Jauha seuraavaksi cashewpähkinät joko tehosekoittimella tai terävällä veitsellä karkeaksi seokseksi. Laita myös se sivuun odottamaan.

Valmista kivettömistä taateleista yhtenäinen ”taikina” tehosekoittimellasi, ja ota se kulhoon. Vaivaa taatelitaikinaan raakakaakaojauhe ja vanilja-aromi. Sekoita cashewrouhe taikinaan. Jos se jää kovin kuivaksi, eikä pysy kasassa, lisää hieman vettä. 

Pyörittele taikinasta käsissäsi pieniä palloja. Pyörittele seuraavaksi pallot mantelijauheessa, niin että ne saavat kivan kuorrutteen. Pallot ovat valmiita tarjoiltavaksi heti ja säilyvät jääkaapissa noin viikon. 

blogiimg_1131.jpg

Sofia

Koti Ruoka ja juoma