Isänpäivästä

Viime sunnuntaina Lily täyttyi isänpäiväpostauksista, ja Toimituskin paiskasi kysymyksellä parhaiten mieleen jääneestä isän opista.

En viitsinyt ruveta ilonpilaajaksi muitten hehkuttaessa isien viisauksia, ja jätin kirjoittamatta ainoan isältäni oppiman: jos viina vie miestä enemmän kuin mies viinaa, tuloksena on yksinäinen vanhuus muitten alkkisten kanssa, ilman joulukorttia suurempaa suhdetta ainoaan lapseensa.

Minun isäni ei ole minulle isä, muuten kuin biologisesti. Minun isäni on minulle täysin vieras ihminen, jota en kunnolla tunne enkä oikeastaan haluakaan tuntea. Yhteyttä pidän epäsäännöllisesti vain, koska edesmennyt mummoni sitä kerran minulta unessa pyysi.

Enoni oli minulle se isän virkaa toimittava, kun olin lapsi. Eno piirsi aarrekarttoja minulle ja naapurin kahta vuotta nuoremmalle tytölle; jaksoi naurattaa ja pelleillä.

Eno vei aamuhämärän usvaisina tunteina suolle kiikarin ja muistikirjan kanssa; opetti lintujen latinankieliset nimet, ja tietysti ne suomalaisetkin. Ellei lintua tunnistettu paikan päällä, siitä otettiin tarkat tuntomerkit ylös; kotona sitten tutkittiin lintukirjaa hyttysmyrkynhajuiset kädet innosta täristen.

Muistan yhä, miltä tuntui bongata kurki ensimmäistä kertaa, miten ylväästi se asteli sumuisella suolla. Muistan sammalen tuoksun; ja sen, että piti muistaa olla hiljaa, vaikka miten innostutti.

Eno opetti kalastamaan; ensin mato-ongella ja myöhemmin virvelillä. Piirsi alamitat virvelin vavan varteen ja näytti kädestä pitäen, miten kala perattiin. Senkin, miten kala säilyy ulkona ilman jääkaappia maakuopan, suolan ja tervalepän lehtien avulla. Minulla oli oma puukko; lapsen käteen sopiva, poronnahkatuppinen. Sen piti roikkua vyöltä kuten enonkin – vyön virkaa toimitti mummun vanhasta essusta katkottu naru. Piti aina muistaa leikata itsestä poispäin, ei koskaan muuten. 

Eno opetti, miten sytytettiin nuotio, ja miten sillä nuotiolla keitettiin maailman parhaat pannukahvit nötköttileipien kyytipojaksi. Perkauspuukkoon oli jäänyt muutama välkehtivä kalansuomu, vähän kalan vertakin; mutta hyvin se jälkiuunilimpun silti leikkasi, kuten ne hiillosmakkaraan tehtävät viillotkin. 

Talvella pilkittiin ja eväsleivät syötiin termoskaakaon kanssa pilkkireppu lumen ja derrierin välissä. Enon reppu oli isänsä vanha; vihreää kangasta, soljet tuettu ruskein nahkaremmein. Aika oli kuluttanut kankaan pehmeäksi; reppu tuoksui kalalta ja savulta, ja nahkaremmit samalta kuin koiran nahkainen kaulapanta; yhtäaikaa tutulta ja vanuttuneelta. Kaamosaikana ei välttämättä aina ehditty kotiin ennen pimeää, mutta kuutamo valaisi ja lumi narskui jalkojen alla kuin leipäjuusto suussa. 

Joulukussa, kun tontut vahtivat ikkunan takana, että lapset olivat kiltisti, eno kävi paukkupakkasillakin heiluttelemassa harjan varteen kiinnitettyä tonttulakkia iltahämärissä ikkunan takana. Siellä se tonttu taas vilahti, nyt pitää olla kiltisti että saa lahjoja!

Eno oli myös se, joka jouluaattona lähti hakemaan eksynyttä joulupukkia – joka tietysti ehti aina poistua, ennen kuin eno ehti takaisin tupaan. Joulupukilla oli enon väärinpäin käännetty lampaannahkatakki ja se tuoksui samalle tupakalle kuin enokin. Sen joulupukin sylissä ei pelottanut istua, ei edes ihan pienenä, vaikka naamari olikin lommoutunut pukin kasvonpiirteitä vääristäen.

Minulla ei ollut isää, mutta mihinpä minä isää olisin tarvinnutkaan – minullahan oli eno.  

kalastajatytto.jpg

Kalansaalis – särkeä enimmäkseen – päätyi naapurin Mirri-kissalle. (Kuvasta rajattu pois naapurin tyttö 😉 ) Vermeistä päätellen oli taas tyypillinen kesä; kylmä ja hyttysten kansoittama. 

Kommentit (10)
  1. Kaunis tarina. Sen perusteella vaikutat älykkäältä tuntevalta naiselta.

  2. Huhhuh ja ohhoh, toi sun viimeinen kappale oli suoraan mun lapsuudesta. Siis tarkoitan täydellisesti suoraan mun lapsuudesta. Ainoalla erotuksella että isäni oli oikeasti myös isäni. Sait tämän blogien seuraajan silmät lautasiksi ja totaalisen hämmennyksen valtaan 😀 :O 😀

    1. Heh, ehkä mun eno on sun isä..? 😀 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *