Kyselyikä – vastauksia lukijan kysymyksiin

KristaB heitti kysymyskimaran torstaisen postaukseni kommenttikenttään.

Aloin vastaamaan, mutta vastaus paisui sen verran pullataikinamaisesti, että päädyin julkaisemaan ihan omana postauksenaan; sitäpaitsi luulen, että muutkin ovat pohtineet samaa, sillä aina välillä tulee pyyntöjä Ykkösmiessuhteen päivityksestä.

Olen lihavoinut KristaB:n kysymykset – heh, tästähän tuli melkein haastattelu mieleen!

Olis kiva saada vähän tilannekatsausta sun ja Ykkösmiehen tilanteesta. Miten päätös avoimesta suhteesta on vaikuttanut parisuhteeseenne? Onko helpompaa/vaikeampaa olla YM:n seurassa kun ei tarvitse enää ”pettää ilman lupaa?

Voin tietysti puhua vain omasta puolestani (kysyisin myös Ykkösmiehen mielipidettä, mutta hän ei ole huudeilla pariin viikkoon), mutta päätös avoimesta suhteesta on, kuin suuri paino olisi pudonnut harteilta. Jälkikäteen ajateltuna jatkuva pettäminen todellakin söi sielua, eikä pelkästään kiinnijäämisen pelon takia; olihan siinä taustalla sen olemattoman omatunnon nakerruskin, joka välillä sai äänensä kuuluviin ja huusi pään sisällä, että teen väärin, kun petän.

Kai minun on nyt helpompaa katsoa Ykkösmiestä silmiin. Se tietynlainen häpeän tai häpeää muistuttava tunne, jonka tunnistin vasta kun se oli poissa, on kadonnut. Ja se on helpotus.

Eikö hän tosiaan ole koittanut udella sinulta mahdollisista seksikumppaneistasi? Entä koskeeko sopimuksenne kumpaakin – saako myös YM harrastaa seksiä muiden kanssa, vai sinä vain? Koska hänestähän seksin puutteenne johtuu. Eikö se tunnu väärältä jos YM haluaa seksiä muilta, muttei omalta vaimoltaan?

Ei. Hän ei ole edes kysynyt, olenko aikeissa hankkia seksikumppania tai seksikumppaneita. Epäilen, että jollain tasolla hän tietää, että tavallaan hyväksyy jo tapahtuneen jälkikäteen, ja on päättänyt suvaita sen minulle.

Totta kai avoin suhde on aina kaksisuuntainen katu. Ykkösmiehellä on yhtäläinen oikeus harrastaa seksiä muiden kanssa, ja itseasiassa viimeksi hänen lähtiessään “poikien reissuun” mainitsinkin, että kannattaa ehkä kavereille kertoa, että sulla on nyt avoin suhde; että jos tulee jotain härväystä niin eivät hämmästele.

Ei se väärältä tunnu, vaikka totta kai se vähän vihlaisisikin, jos saisin tietää että se köyrisi jossain ihan mahtisonnina sillä välin kun kotona vaimo kärvistelee. Mutta haluttomuuteen on niin monia syitä, ja niitä psyykkisiä ei varmaan itsekään aina ymmärrä. Eli totta kai, jos hän pysyy harrastamaan seksiä ylipäätään, vaikkakin sitten muitten kanssa, sen hänelle suon.

Itse en henk. koht. voi ymmärtää miksi olette yhä avioliitossa. Meillä on vain yksi elämä, jonka itse ainakin haluan elää ihmisen kanssa, jonka kanssa suhde toimii jokaisella osa-alueella. Ja vaihtoehtojahan tässä maailmassa riittää. Itse tulen lähinnä surulliseksi tilanteestasi, sillä koen että olet huonon itsetunnon omaava nainen, joka on vain niin riippuvainen miehestään, ettei uskalla/osaa lähteä liitosta, joka on varmaan lähinnä hyvä kaveri/kämppismeininkiä.

Kun luin viestisi tämän osan, minua hymyilytti. Sillä nuo sanat olisivat voineet tulla minun suustani parisenkymmentä vuotta sitten. (Ja, kuten allekirjoituksestasi käykin ilmi, olet sen ikäinen nyt kuin minä silloin.) Toivon, ettei tämä kuulosta alentuvalta – sillä se ei ole tarkoitus – mutta tähän ikään mennessä (ja siis mä en meinaa uskoa, että juuri kirjoitin tuon) kokemuspohja on kuitenkin jo kovin erilainen. Itselläni on takana monta vakavaa suhdetta, ja monta vähemmän vakavaakin. Kuitenkin kaikista tapaamistani miehistä Ykkösmies on edelleen ainoa, jota tiedän varmasti voivani katsella vielä mummuikäisenäkin. Ykkösmies on se, jonka vierestä voi herätä ilman, että edes vähän vituttaa, elämän loppuun asti. 

Olenko riippuvainen miehestäni? Ehkä tunnetasolla, en muuten. Rakastan Ykkösmiestä edelleen, nykyään ehkä jopa enemmän kuin ennen. Se, miten hän antaa rakkautta arjessa (en nyt tarkoita fyysistä aktia), miten hyvin me sovimme yhteen, miten ajattelemme asioista ihan samalla tavalla – jopa niin että pystymme melkein jatkamaan toistemme lauseita – semmoista en ole kokenut kenenkään kanssa, enkä varsinkaan niin monen vuoden ajan.

Ellei meillä olisi mitään muuta yhteistä kuin asuntolaina, tai ellemme tulisi toimeen tavalla, joka on muutamaa tasoa korkeammalla kuin suhde kämppäkaveriin, olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten. Tätä on vähän hankala selittää kuulostamatta kornilta, mutta minun ja Ykkösmiehen suhde on, seksin puutteesta huolimatta, niin ainutlaatuinen henkisellä tasolla, että en usko hetkeäkään, että löytäisin samanlaista muualta. Vielä kärkkäämmin sanottuna: olen satavarma, että kahta paremmin toisilleen sopivaa ihmistä ei ole olemassakaan (siis subjektiivisesti ajateltuna: minun vakalleni ei ole parempaa kantta).

Ehkä tämä puoli suhteestamme tosiaan jää humputtelujeni varjoon; tiedostan itsekin, etten korosta sitä tarpeeksi. Mutta tämä on mitä minä aidosti tunnen, yhäkin.

Anteeksi kärkkäästä mielipiteestäni – kaikesta huolimatta en tarkoita sitä pahalla. Mielestäni aitoa rakkautta ja rohkeutta on sekin, että osaa päästää irti kun on sen aika.

T. Parikymppinen lukijasi”

Kuten jo kommenttikentässä mainitsinkin, en ottanutkaan tätä ollenkaan pahalla. Ymmärrän hyvin, miksi ajattelet noin (sillä minäkin ajattelin ennen noin).

Kuka määrittelee sen, milloin on aika päästää irti? Ja onko pakko päästää irti vain sen takia, että se olisi olosuhteiden varjossa odotettavaa, ellei kumpikaan oikeasti edes halua päästää irti? 

 

Kommentit (21)
  1. Moni ei tiedä, että riittävä testosteronitaso on oleellinen miehen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Se vaikuttaa niin moneen muuhunkin asiaan kuin seksuaalisuuteen.

    I rest my case.

  2. Mun mielestä tuo teidän suhde kuulostaa parhaiden kavereiden suhteelta, ei parisuhteelta. Oma paras ystäväni on mies (itse siis olen nainen) ja meidän suhteemme on juurikin tuollainen mitä kuvaat. Sielunkumppaneita, mutta ilman seksiä, jonka takia olemmekin vain kavereita, emme pariskunta. En siis edelleenkään tämän jälkeen ymmärä, miksi olette väkisillä parisutheessa, kun olette selvästi vain kavereita. Olisitte varmasti kumpikin onnelisempia, jos löytäisitte kumppanit, joihin tunnette myös fyysistä vetovoimaa ja jatkaisitte kavereina.

    1. Miksi pitäisi (avio)erota vain sen takia, että seksi on loppu, jos rakastaa toista ja haluaa viettää koko loppuelämänsä hänen kanssaan? Mun mielestä ihmiset luovuttaa nykyään liian helposti; jos suhde ei ole jokaisella osa-alueella täydellinen, pannaan lusikat jakoon ja haetaan parempi. Rakkaus ja sielunkumppanuus on mun mielestä paljon tärkeämpi asia pitkässä suhteessa, kuin seksi. 

      Ei tässä kukaan mitenkään ”väkisillä” tässä parisuhteessa ole, tämä on ihan tietoinen valinta. Ja mehän ollaan onnellisia. 🙂 

      1. Voi että mua sitten välillä raivostuttaa lukea sun teksteihin tulevia kommentteja 😀 Mutta aina löytyy ihmisiä, jotka pelkkien blogipostauksienkin perusteella tietää suhteestasi enemmän kuin sinä itse. Minunkin mielestäni pettäminen on alhaista, mutta nyt, kun teillä kerran on vapaa suhde sovittuna niin miksi pitää vieläkin nillittää? Itse kunnioitan todella pitkälle sitä, että kun naimisiin on menty, niin avioliiton vuoksi ollaan valmiita joustamaan suuntaan jos toiseenkin, niin kauan kun se molemmille on ookoo.

        Toivon todella paljon onnea teidän suhteeseen, toivottavasti yhdessä sopimanne ”parisuhdesäännöt” toimivat hyvin ilman pahempia mustasukkailuja. Parisuhteita on monta miljoonaa erilaista, kuten ihmisiäkin 🙂 Jos kerran toivotte kiikkustuoliin saakka olevanne yhdessä, niin miksi kukaan teille mitään muuta manailisi? 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *