Lapsi kuin lottovoitto

Minä en lottoa. Ikinä. Tai no, lottoanpas: kerran kahdessa vuodessa, jos on oikein ylisuuri jättipotti, käyn Ykkösmieheltä varkain täyttämässä yhden rivin maagisia numeroita; syntymäpäivät, vuosi- ja hääpäivän, naapurin kissan nimipäivän. Ihailen koneesta ulos rullannutta kuponkia; tässä se nyt on, avain vaurauden tuomaan onneen.

Sitten istun pää täristen ja kädet hioten televisiovastaanottimen edessä niin lähellä, että jännityksestä kiihtynyt hengitykseni maalailee huuruja tv-ruutuun, ja mallailen, mitä kaikkea teen, kun voitan.

Ykkösmiehelle Ferrari. Minulle joku yliöky BMW, joka kuluttaa enemmän kuin olisi nykypäivänä suotavaa, ja jota en edes tarvitse, koska työpaikka on (lähes kirjaimellisesti) kivenheiton päässä. Kattoremontti. Hot tub saunan viereen. Koirille kustomoidut pannat, jotka on täytetty Swarovskin kristalleilla (machokoirat varmaan kuolisivat häpeästä ja muut koirat nauraisivat niille). Maailmanympärysmatka. Isot bileet jossain Etelä-Euroopassa, kutsutuille maksetaan lennot ja majoitus. Tervetuloa.

Lottoarvonta loppuu. Minä nielen pettymyksen kyyneliä. Ykkösmies katsoo minua huvittuneena.

“No, montako oli oikein?”

Kolme ja lisänumero. Ei edes sitä pienintä voittoa. Miten tässä nyt näin kävi? Tarkastan sanomalehden laitaan kirjoitetut numerot uudelleen. Ei hemmetti.

Ykkösmies katsoo myrtynyttä naamaani ja repeää nauruun.

“Luulitko sä nyt oikeasti voittavasi?”

Luulin.

Juuri tämän takia on tärkeää, etten aseta odotuksiani liian korkealle; etten ala turhan aikaisin hötkyillä ja haaveilla. Siksi tekemämme päätös “tulkoon jos on tullakseen” on tärkeää pitää juuri sellaisena; ja takaportilla “lopullinen päätös tehdään vasta, kun testi näyttää plussaa” estetään se, etten alan jo maalata vierashuoneen seiniin menninkäisiä ja ruskalehtiä.

Sillä estetään se, etten ala maanisesti mittailla lämpöäni joka päivä; etten ota kestotilausta ovulaatiotesteille, etten mene tekosyyn varjolla kauppoihin hypistelemään vauvanvaatteita. Etten pakota Ykkösmiestä päivittäisiin yhdyntöihin, joihin on molemmille jo ajat sitten tullut tekemisen maku.

Etten vaivu epätoivoon aina, kun kuukautiset alkavat. Ettei itsetuntoni taas romahda täysin, kun yrityksestä huolimatta en onnistu.

“Ei aborttia voi pitää ehkäisykeinona.”

En minä sitä ehkäisykeinona pidäkään. Pidän sitä viimeisenä ja tärkeänä takaporttina, joka mahdollistaa sen, etten taas lottoa turhaan, ja pety, kun en voitakaan. Minulle on tärkeää, että voin lykätä päätöstä sen uuden Bemarin ostamisen tarpeellisuudesta aina siihen asti, kun Veikkauksen edustaja ilmestyy ovelleni kukkapuska kainalossa. 

Kommentit (12)
  1. Piti kommentoida jo edelliseen postaukseen, mutta en ole muistanut. Lapsen tuleminen elämään on aina mullistava. Vuosi sitten kun miehen kanssa päätettiin jättää ehkäisy pois, pelotti ihan pirusti ja samalla jännitti. Kun testi näytti sitten plussaa, ensimmäinen sana mikä vessassa päässi oli ”voi he***tti!” Ja typerä virne nousi kasvoille. Olin samaan aikaan ihan sairaan innoissani ja samalla sairaan peloissani. Mitä ihmettä tässä on tullu tehtyä? Oliko tämä viisasta? Onko minusta ja meistä tähän? Välillä pitkällä raskaana ollessakin mietin, että voiko tämän perua, mutta sitten potkut mahassa ja mielikuva me perheenä voitti lopulta aina kumminkin 🙂 nyt kun lapsi on 4kk, ja oikeasti ollut elämässäni vasta lyhyen aikaa, en voisi enää kuvitella elämää ilman tuota pientä 🙂 Muistan että ensimmäiset kaksi viikkoa synnytyksestä hoidin lasta, mutta en voi sanoa että olisin tuntenut mitään suunnatonta rakkautta lasta kohtaan, saatika kokenut olevani äiti. Ensimmäisenä päivänä kun tulimme laitokselta kotiin ja totuus valkeni oikeastaan vasta sitten, että enää ei olla me kaksi vaan me kolme ja tuo pieni kolmas sanelee meidän elämäämme nyt. Tietynlainen vapauden menetys kolahti aika lujaa. Mietin silloinkin että ei hemmetti mitä me on tehty. Tirautan kyyneliä yksin kun ulkoilutin koiria. Äiti identiteetin omaksuminen kesti minulla kaksi kuukautta. Se kun lapsesi hymyilee sinulle ensimmäistä kertaa tai kun huomaat että lapsi rauhoittuu ainoastaan sinun syliisi itkukohtauksen jälkeen, saa tajuamaan että minä olen tuolle pienelle korvaamaton ja päinvastoin. Pikkuhiljaa lapsen kasvaessa lapseen kiintyi päivä päivältä enemmän enkä vaihtaisi päiväkään pois! 🙂

  2. Toivon teille niin paljon onnea tulevaisuutenne kanssa, minkälainen se ikinä tulee olemaankaan. 🙂 <3

    Meinasin kommentoida jo kryptiseen postaukseen oheisella linkillä, mutten ehtinyt. Seuraavaankin postaukseen ajattelin linkin liittää, mutten taaskaan saanut aikaiseksi. En tiedä, sopiiko se tämänkään postauksen kontekstiin, mutta antaapa tulla kuitenkin. Mulla siis kyseinen biisi oli ensimmäinen assosiaatio kryptistä postausta lukiessa. 😀

    Ihan vain päivän kevennykseksi: https://www.youtube.com/watch?v=tqSgppnFn2A

    1. 😀 Mutta tämähän sopi vallan mainiosti näin perjantai-iltapäivän piristykseksi! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *