Matkakuumetta

Kaksitoista päivää lomaan. Aurinkoa, lämpöä, mausteitten tuoksua, katujen värikästä hälinää, grillausta ja ehkä joku kameliekskursio autiomaahan. Morocco here I come. Odotus kuplii vatsanpohjassa (eri tavalla kuin viime aikoina on kuplinut, heh), ehkä siellä läpättää muutama perhonenkin.

Jännitän Kitarapojan tapaamista. Kitarapojan, joka tunnustaa ujosti Whatsappissa, että haluaa ehkä halata minua tavatessamme. Ja että haluaisi ehkä nukkua minun vieressäni vuokraamani asunnon parisängyllisessä makuuhuoneessa. (Asunnossa on kaksi makuuhuonetta.) Minä epäröin vielä, en tiedä, pitäisikö minun. 

En muista, kauanko olemme jo tunteneet virtuaalisesti. Ehkä kymmenisen kuukautta? Mutta sen muistan, että helmikuussa, klassisesti Ystävänpäivänä, sain häneltä valokuvan, jossa näkyi muutakin kuin kasvot; ja että lähetin tyyliltään samanlaisen kuvan takaisin – kuvan, jossa ei kuitenkaan näkynyt mitään, mitä ei voisi julkaista Facebookissa.

Kitarapojalla on syntymäpäivä juuri sinä päivänä, kun hän tulee tapaamaan minua. Hän joutuu matkustamaan yhdeksän tuntia päästäkseen tapaamiseen; totta kai satuin valitsemaan kohteen, joka oli mahdollisimman kaukana hänestä.

En tiedä, kauanko Kitarapoika aikoo viipyä; yhden yönkö, vai koko lomani ajan. Kai se riippuu siitä, tulemmeko toimeen kasvotusten yhtä hyvin kuin virtuaalisesti.

En myöskään tiedä, mitä hän haluaa minusta – enkä edes sitä, mitä minä haluan hänestä. Ehkä ei tarvitsekaan suunnitella; ehkä voi vaan hengailla ja katsoa, miltä se tuntuu.

Sen kuitenkin tiedän, että pitkäsormisesta, herkästä ja vähän ujosta Kitarapojasta on tullut tärkeä ihminen minulle. Huomaan katselevani hänen kuviaan yhä useammin. 

kitarapoika.jpg

Kommentit (10)
  1. Toivoin ettei tänne olisi vielä ehtinyt ketään pahoittelijaa. No mutta, elämä on. Ihanaa hei. Mäkin haluaan Marokkoon, miksen ole keksinyt tuota aikaisemmin.

  2. Tunnen maan
    18.9.2017, 11:17

    Vietän kaikki lomani kyseisessä maassa enkä eurooppalaisena ole siellä ollenkaan huolissani.
    Mahdolliset turvallisuushuolet liittäisin maassa lähinnä liikenteeseen (kaoottista, useita onnettomuuksia) sekä useisiin murtoihin/ryöstöihin. Itse en ole kuitenkaan joutunut ongelmiin yhdenkään loman aikana (paitsi turistimahaongelmat toisinaan, mutta nekin tuntuivat helpottuvan, kun jätin klementiinit vähemmälle).

    Yhteisöllisen ilmapiirin vuoksi siellä tuntuu välillä jopa turvallisemmalta kuin Euroopassa, jossa ihmiset eivät tiedä juuri mitään toistensa asioista. Marokossa taas kaikki valvovat kaikkia – niin hyvässä kuin pahassa.

    1. Mulla on Lähi-idästä ihan samanlaiset kokemukset. Juuri tuo yhteisöllisyys – ”ryhmäkuri” oli ainakin siellä, missä minä olin, todella suuri. 

      Joo, jätän auton vuokraamatta ja liikun ihan suosiolla joko kävellen tai taksilla. 🙂

      (Taidan myös välttää klementiinejä :D)

      1. Hmm.. muslimimaan yhteisöllisyys (vrt kyttäämiseen) yksinmatkustava naimisissa oleva eurooppalainen nainen, paikallinen, naimaton, nuori mies, yhteinen hotellihuone/asunto. Playing with fire much?

        1. Kuka sanoi että matkustan yksin? 🙂

          1. Oh please..
            Kuka sanoi että matkustat ollenkaan?
            Tai että tuota poikaa on olemassakaan. Tai että matkustat Marokkoon Kanarian saarten asemesta.

        2. We can play with fire until we’re dead and then we can’t. So the time is now.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *