Pulssini tasauduttua komppaamaan enemmän Katri Helenaa kuin Sepulturaa kohdistan katseeni Finanssimiehen silmiin ja luen niissä pelkkää himoa. Kuitenkin hän silittelee kehoani raukein vedoin, pysähtyy välillä leikkimään rinnoillani kuin hänellä ei olisi kiirettä mihinkään. Vasta vilkaisu haaroväliinsä saa minut ymmärtämään, että silmissä näkyy himon lisäksi ehkä myös häivähdys tuskaa.

Jälleen kerran ympärileikattu. Uuh. Alan tykästyä noihin virtaviivaisiin kaluihin; niistä tulee mieleen italialaiset superautot, nuo aerodynamiikan ihmeet. Finanssimiehen elin on oikeasti kaunis; silittelen sitä hetken ja nimeän sen Lamborghiniksi (mikä vaatii hieman lisäselittelyjä jälkeenpäin).

Kauaa en enää malta kiduttaa, vaan nappaan liukuvoiteen käsilaukustani (jälleen kerran kiitos, RFSU). Truuttaan putelista reippaasti kädelleni ja hieron käsiäni reippaasti yhteen sekä levittääkseni liukuvoiteen kunnolla, että lämmittääkseni käsiäni. Sormukset olen riisunut jo ajat sitten.

Finanssimiehen silmät seuraavat puuhasteluani lähes nälkäisesti; minä katson häntä häikäilemättä takaisin.

Aloitan varovasti ja kiusoitellen; varioin muutamaakin hyväksi opittua liikettä. Finanssimies seuraa puuhiani ilmeisen kiinnostuneena. Hän on varoittanut minua etukäteen, että on “vähemmän tunteva” kuin esinahkaiset lajitoverinsa, ja pyytänyt minua ottamaan sen huomioon. Että saattaa kuulemma kestää kauemmin, kuin mihin olen tottunut.

Suurin piirtein puolitoista minuuttia siitä, kun olen siirtänyt vitosvaihteelle (ja alkanut käyttää myös kieltäni ja suutani), ja hyvinkin viiden minuutin rajoissa siitä, kun pistin käteni ensimmäistä kertaa “Lambon” vaihdekepille (haha), Finanssimies ilmoittaa käheästi ja vähän anteeksipyytävästikin, että on saavuttamassa kliimaksinsa – juuri ajoissa. Suuni täyttyy jopa kahden nielaisun verran; tapaamistamme edeltävä puolentoista viikon sovittu selibaatti on tehnyt tehtävänsä. Kuuntelen Finanssimiehen voihkintaa ja mietin, että mies taisi tulla aika huolella.

Toivuttuaan Finanssimies katsoo minua suurin silmin kasvoillaan epäuskoinen, riemunsekainen hämmennys ja hymy. 

“Mihin sä sen…nielitsä sen?”

Minä virnistän ja avaan suuni ammolleen kuin Fear Factor –ohjelmassa todisteeksi siitä, että suu on tyhjä.

Finanssimiehen hymy leviää entisestään ja hän vetää minut kainaloonsa, suutelee minua intohimoisesti ja pitkään.

“Sä oot eka, joka on tehnyt ton. Siis eka mulle.”  

Hymähdän ja silittelen rintakehäänsä, ihailen sen – paremman sanan puutteessa – veistoksellisuutta. Finanssimiehellä on todella hyvä kroppa, huomaa kyllä, että hän viihtyy kuntosalilla useamman kerran viikossa. Jopa se paljon himottu lantiokolmiokin on selvästi näkyvillä. Puraisen itseäni vaivihkaa poskeen kipeähköstikin; haluan todisteen, etten näe unta. Makaan sängyllä minua kymmenen vuotta nuoremman adoniksen kanssa, joka on jo saattanut minut suullaan kiireettömään kliimaksiin. Jonka elin on kuin Lamborghini. Joka todellakin pyyteettömästi näyttää nauttivan suuseksistä antavana osapuolena, ja on siinä myös suorastaan syntisen hyvä.

“Mä en ole ikinä saanut yhtä hyvää suuseksiä keneltäkään,“ Finanssimies mumisee jonnekin hiusteni sekaan ja suukottaa niitä kuin pisteeksi i:n päälle ennen kuin jatkaa: “enkä edes tiennyt, että voin tulla noin nopeasti.“

Ei hemmetti, tämän on pakko olla unta.