Sutinaa ja säpinää

Pikapäivitys excelöinnin ihmemaasta! Hommia olisi vaikka perässään vetää, mutta motivaatio katosi jonnekin lattianrakoon. Olen sitä sieltä niin saksilla kuin kuulakärkikynällä yrittänyt takaisin ronkkia, mutta toistaiseksi se pysyy visusti piilossa.

Oltiin viime lauantaina viihtellä Ykkösmiehen vanhempien 45-vuotishääpäiväjuhlilta siten, että Ykkösmies kävi kodin kautta (ruokkimassa koirat), ja minä menin jaetulla taksilla muitten juhlijoitten kanssa keskustaan jo valmiiksi.

Ehdin odotella vain vajaat kolme varttia Ykkösmiehen saapumista. Siinä ajassa minut tunnistettiin.

Juttelemaan tuli kovin, kovin nuoren oloinen poika, joka kertoi olevansa töissä vakiruokakaupassani, ja tunnistavansa minut sieltä. Että olipa kiva tavata joskus toisenlaisessakin ympäristössä. En kehdannut sanoa pojalle, että olen ruokakaupassa asioidessani yleensä niin myrkynniellyt, että aikaa ei jää edes salskeitten nuorukaisten bongailulle. Mutta että mikäli olisin nähnyt pojan jossain toisessa ympäristössä, olisin taatusti huomannut hänet – poika muistutti David Beckhamia. Paljon, paljon nuorempaa David Beckhamia.

Siinä aikamme rupateltuamme poika rohkaisi mielensä ja esitteli itsensä kädestä pitäen. Sinunkauppojen jälkeen juttelimme vielä niitä näitä, kunnes poika äkkiä, lähes ujosti, kysyi puhelinnumeroani.

Vasta tässä vaiheessa aloin ymmärtää, että poika taisi olla muullakin kuin ruokakauppansa asiakaspalveluhenkisellä asialla. Katsoin poikaa pitkään; kirkkaat bambinsilmät tuikkivat kysyvästi, suupielissä karehti ujo, mutta tietävä hymy. Mietin, mouruaako sisäinen puumani jo niin kuuluvasti, että nuorten miesten tutka poimii sen.

Tilanne ei ehtinyt kehittyä sen pidemmälle, sillä Ykkösmies höökäsi paikalle ja ohjasi minut ristiselästä baaritiskille. Oli kuulemma jano.

Seuraavana aamuna huomasin kaveripyynnön Facebookissa. Ruokakaupan Poikahan se siellä. En voinut vastustaa kiusausta, vaan kävin katsomassa ikänsä.

Poika oli syntynyt vuonna 1994.

Jäin pohtimaan, tajusikohan poika, että meillä on 19 vuoden ikäero.

Siltikin hyväksyin pyynnön.  

kaveripyynto.gif

Suhteet Oma elämä

Säästöliekillä

Blogi on ollut viime aikoina vähemmällä huomiolla. Syynä joulua edeltävät työkiireet, ahdistus tulevaisuudesta ja kaiken kattava harmaus sekä ulkona että pään sisällä. Vaikka Ykkösmies vakuuttelee, että syytä huoleen ei ole, ja että kyllä hän ihan-ihan varmasti työllistyy ennen kuin talo menee alta, epätietoisuus jaksaa nakertaa. Olo on vetämätön, vatsaan koskee aamuisin ja illalla ei jaksa tehdä mitään muuta kuin olla zombiena sohvalla.

Peitot ovat heiluneet tasan kerran sen jälkeen, kun lopetin pillerit. Yritystä on ollut, virtaa ei nimeksikään. Jos pään sisällä kuohuu, fysiikka ei pelaa; joka yrityksen jälkeen pettymys, turhautunut olo ja suolaisenkostea tyyny, kun Ykkösmies jo kuorsaa. Back to square one.

Mutta onpa jotain positiivistakin.

Ykkösmies varasi vihdoin ajan lääkärille testosteronitasojen tutkimuksiin. Ajanvarauksessa sanoivat, että Ykkösmiehen sopii varautua siihen, että muitakin tutkimuksia tullaan tekemään.

Minua vähän hymyilytti.

“Niin kai sä tajuat että ne varmaan tutkii myös sun eturauhasen?”

Ykkösmiehellä ei ruosteinen kolikko tipahtanut, joten katsoin parhaaksi selventää.

“Niin kai sä tiedät, miten ne sen eturauhasen tutkii, mitä kautta?“

Ykkösmies katsoi minua tyhjällä katseella. Näin, että rattaat eivät pyörineet eivätkä raksuttaneet.

“Niin siis että Moon River, tarkoittaa toisin sanoen että sormi p*rseeseen?”

Kolikko tipahti – Ykkösmies katsoi minua vain hivenen epäuskoisesti pitkään, ennen kuin syvään huokaisten totesi:

“Noh, mitäpä sitä ei tekisi rakkauden eteen.” 

https://www.youtube.com/watch?v=CfZiAiYNcI8 
Perjantaina Ykkösmies kokee chevychaset. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi