Ykkösmiehen synttärilahjapaniikki

Tajusin tänään, että olen totaalisen koukuttunut bloggamiseen. Vai miten muuten selittyy se, että naputtelen tätä tekstiä kännykällä yli 38 asteen kuumeessa pimeässä makuuhuoneessa, sillä valo sattuu silmiin ja kännykänkin kajo aiheuttaa viiltäviä kipuaaltoja ohimoihin. Mutta pakko on silti kirjoittaa, sormet ovat syyhynneet jo koko viikonlopun ja ylikin.

Viikonloppuna juhlistettiin Ykkösmiehen plus-plus-nelikymppisiä. Minä olin tietysti autuaasti unohtanut koko syntymäpäivän (tämä ei ole mitään uutta, olen myös tähän saakka unohtanut jokaikisen häävuosipäivämmekin) ja lähdin perjantaina aikaisemmin töistä ehtiäkseni ostaa edes jotain lahjantynkääkin – tyhjin käsin ei ollut kotiin menemistä!

Valitettavasti kyliltä ei puutteellisesta mielikuvituksestani johtuen oikein tuntunut löytyvän mitään lahjaksi kelpaavaa; litra piimää ja ässäarpa ei jotenkin luonut toivottua sanomaa. Jos olisin tajunnut lahjan tarpeen jo hyvissä ajoin, olisin voinut tilata jotakin älyttömän coolia netin kautta; sen sijaan löysin nyt itseni pienestä keskustasta alati kasvavan paniikin vallassa. Lopulta päädyin ostamaan perinteisen ”äiti-lahjan”, so. mitä jouluaattona löytyy kuusen alta äidin pojalleen osoittamasta paketista.

Kalsarit ja karkkia.

Ykkösmies oli innostuneempi niistä karkeista kuin Björn Borgin tuplaboxeripakkauksesta. Olen mennyt naimisiin nelikymppisen seitsenvuotiaan kanssa. Pehmeät paketit yäk.

P.S. Otin ihan kuvankin, koska kaikki kolme karkkipussia avattiin suurella intohimolla alle minuutissa. Mutta en sitten osaa liittää kuvaa tällä Kämänokialaisellani. Plus että päähän koskee.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Uurnille mars!

Äääh, olen niin huono tässä. Siis itseni mainostamisessa… Kun toisaalta en haluaisi olla semmoinen minä-minä-minä-ja-mulle-hirveesti-kaikkee –ihminen, mutta toisaalta en tietenkään myöskään halua antaa semmoista kuvaa, ettei kiinnosta.

Mutta siis – rakkaat vaki- ja satunnaislukijani: mikäli ette ole vielä äänestäneet Aussie Blog Awardsien uutta tulokasta 2013, käykääpä uurnilla täältä. Äänestää voi vielä tämän kuun loppuun. Newcomer 2013 – kategorian finalistit siis valitaan käsittääkseni niin, että eniten ääniä saaneet blogit valitaan finaaliin, ja lopullisen voittajan valitsee tuomaristo, joka koostuu erinäisten alojen asiantuntijoista.

Kuten aiemmassa postauksessani jo vähän varovasti lupailinkin, meinaan siis ihan_aikuisten_oikeasti tulla itse paikan päälle, mikäli minut valitaan finalistien joukkoon – silläkin uhalla että anonymiteettini kärsii. Ja niin muuten meinaa Nörttipoikakin – se raasu jo hätäili että pitää mennä ostamaan uudet vaatteet gaalaa varten! Sitten se myös alkoi aprikoida, pitäisikö tilaisuuden kunniaksi ihan laittaa piilolinssit päähän, mutta mitä jos ne alkaa hiertää kun ei ole tottunut.. Avec-heitto ei siis ollut vain vitsi, poika on tosiaan valmis tulemaan henkiseksi tueksi ja turvaksi. Ilmeisesti hyvinkin innokkaasti. Jouduin jopa vähän toppuuttelemaan. Awwww.

Mutta. Jos nyt hetken saa haaveilla, niin olisihan se tosi tosi jännää saapua paikalle Nörttipojan käsipuolessa… Siis ihan oikeasti jännää. Eikä vaan siksi, että ko. palkintoehdokkuus on mielettömän upea kunnianosoitus, vaan myös tilanteen haasteellisuuden vuoksi. Minulla ei oikeasti toistaiseksi ole hajuakaan, miten onnistuisin keplottelemaan itseni Nörttipojan kanssa noinkin julkiseen tilaisuuteen ilman, että paljastuisin. En ole myöskään uhrannut hirveästi aikaa asian ajattelulle (paitsi sen rillit-nenä-viikset –naamarin verran – let’s call that the plan B); mitä sitä suotta valjastamaan vaunuja hevosen eteen.

Lisäksi pitäisi myös tunnustaa Nörttipojalle, että kutsun häntä Nörttipojaksi. Mutta se lienee haasteista pienin.

puuma_ja_pentu.jpg

Puuma ja pentu. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus