Todennäköisyys että Ykkösmies löytää blogini

Aika usein kommenttikentissä vilkkuu kommentoijien huoli siitä, että mitä jos Ykkösmies joskus löytää blogini vahingossa, ja miten blogin löytäminen mahdollisesti vaikuttaa hänen itsetuntoonsa sekä itseasiassa koko suhteeseemme. Olen aika tasaisin väliajoin vakuutellut, että olen (lähes) satavarma siitä, ettei mies tule koskaan, ikinä, milloinkaan löytämään blogiani. Perustelut ovat toistaiseksi kuitenkin jääneet “miksei – siksei” tasolle.

Koskapa kommentoijien ”pelko” tästä on kuitenkin sinnikästä ja toistuvaa sorttia, olen valmis anonymiteettinikin uhalla hieman raottamaan salaisuuden verhoa ja paljastamaan, miksi Ykkösmies ei tule todennäköisesti koskaan löytämään blogiani:

Ykkösmies ei osaa suomen kieltä kymmentä sanaa enempää. Aivan, emme myöskään suhteessamme siis kommunikoi suomeksi, kuten tarkkasilmäisimmät varmasti jo itsekin kehäpäättelivät… Jätän kuitenkin kertomatta, millä kielellä kommunikoimme. 😉

finnish.jpg

No joo, onhan Googlessa tietysti se käännösohjelma. Joka varmasti on vastuussa 90-prosenttisesti Engrish-sivun sisällöstä; toki hauskoja mutta ei ihan akkuraatimmasta päästä, nuo käännökset. Mutta voihan sitä toki omalla vastuulla käyttää kääntämään suomea jollekin muulle kielelle.

Sittenkin miehen pitäisi tietysti ensin tietää, että vaimo ylipäänsä kirjoittaa *jotain* blogia (sillä minähän postaan vain töistä ja vain työkoneelta).

Sen jälkeen voisi lähteä arvuuttelemaan nimimerkkiä ottaen huomioon että vaimo kirjoittaa anonyymina. Samalla voisi arvuutella, millä kolmesta sujuvasti puhumastaan kielestä vaimo kirjoittaa, että löytäisi tiensä oikealle blogisivustolle.

Mikäli tähän asti päästäisiin ja blogi löytyisikin niitten kymmenien, ellei satojen tuhansien (?) suomenkielisten blogien joukosta, pitäisi vielä sitten olla satavarma, että blogi on todella juurikin vaimon blogi, ennen kuin lähtee vaivalloisesti kääntelemään Googlen translaattorin avulla.

Olen siis 99,9% varma, että aviomieheni ei ole ainakaan ihan lähiaikoina löytämässä blogiani.

Ja sitten sama em. käännösohjelman kautta:

Quite often comment fields flashes commenters concern that what if the number one man sometimes find my mistake, and how to find your blog might affect his self-esteem and , in fact, the whole relationship. I’m kind of on a regular basis to convince that I’m (almost) a hundred persuaded, that neither man will never , never, ever find my blog . Arguments are , however, far left , ” why not – siksei ” level.

Seeing the fear of the commenters here are , however, persistent and repetitive sort, the anonymity of the risk I am willing to share some of the little and reveal the reasons why the number one man is unlikely to ever find my blog :

One man does not speak Finnish ten words any more. That’s right, we do not , therefore, in relation to communicate in Finnish, such as the observant will surely have myself kehäpäättelivät …

Well, it’s Google , of course, the translation program . Which is sure to be responsible for 90 per cent of Engrish – page content , of course, fun but not quite akkuraatimmasta to get to these translations. But oh it at your own risk of course, use the Finnish translate into another language.

Even then, of course, a man should first know that the wife at all to write * something * blog ( I post it for I just work and just machines).

Since then, could leave guessing the name of the brand , taking into account that the wife write anonymously . At the same time could guess which of the three languages ​​fluently puhumastaan ​​wife writes that find their way to the right blog site.

If so far reaching and is found in the blog At their dozens , if not hundreds of thousands of Finnish-language blogs out , it should still be a hundred , then make sure that the blog is actually also exactly the wife ’s blog before it leaves the difficulty turning over to Google translaattorin form.

So I am 99.9 % sure that my husband is not , at least not in the near future just discovering my blog .

***
I rest my case – lepään minun tapauksessani.  

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Päiväkahavit

Minttumarin pyynnöstä 😉 

Viime torstaena ajjaa hurruuttelin aikasin aamusta ihan helevetinmoisessa vesisatteessa Nörttipojan luo. Määhän siis en tykkää ajjaa a) pimmeellä ja b) vesisatteessa, nyt kävi tuplasäkä ja sain molemmat. Pääsin kuitennii ehjänä perille ja näpyttelin viestiä että soppii tulla hakkeen alaovelta. Siinä koiranilimassa sitten jouvuin kuitenniin oottelemmaan ainakii viis minnuuttia ennenkuin Nörttipoika tuli avvaamaan. Oli kuulemma ollut ihan riskisti sanottuna lähättämässä paskaa. Erittäin erroottinen alaku siis.

Eipä tuo mennoo haitannu, alle minnuutissa oli molemmilta vaatteet pois ja eiku vällyjen välliin. Eilen ku oltiin tekstailtu nii Nörttipoika oli kysyny että sopisko mitenkään jos tällä kertaa kokkeiltais jottain uutta, halus nimittäin alotella iha tavallisseen tappaan mutta sitten lopettaa silleen että laukeais minun suuhun: menis selälleensä makkaamaan ja minä sitten viimestelisin. No iliman muuta, ja eiku panneen.

Totta se oli se kuukauven tauko välissä, mutta eipä tuon montaa kertaa tarvinnut pökkiä menemään ku mää jo huomasin että ei helevetti, määhän tulen jo. Tiijä mitä seinän takana kykkivä kämppis puuhasi, mutta saattohan tuo vähä riemastua, sen verran kovvaa tuli huuettua. Ehämmää vasiten huutanu, en vaa voinu sille mittään. Muutaman minnuutin päästä oli sitten Nörttipojan vuoro, ja ku kerta oltiin sovittu, niin se panneusi makkuulleen ja mää koitin pyssyy perässä. Vaan sekkaet ei silimäänkään menny ihan suunnitelmien mukkaan – olin ilimeisesti liijan hijas tai Nörttipoika liijan noppee, mutta mää muuta saanu suuhun ku ärräpäitä ja ite lastit sitten tuli naamalle ja silimiin! Kirveli ihan helevetisti, mää uluvoin ku piesty susi, Nörttipoika tukehtu nauruun ja ekan session erroottinen ossuus oli meleko noppeesti ohi. Koikkelehin sitte hyvinnii epäerroottisesti puolipukkeissa silimät ristissä vessaan huuhtelemmaan kestoripsieni ja paiskasin mennessäni puolisokkeena vielä poloveni pöyvänkulumaan. Nörttipojan naurunrätkätys kuulu vessaan asti. 

eye_rinsing.png

Tässä vaiheessa kämppiksen ovi kävi ja se kanta-astui ittensä uluko-ovesta pihalle semmosella ryminällä että varmasti varsin paisko oven kiinni. Vaan sattuuhan näitä paremmissahii perheissä.

Siinä sitten henkeä vejettiin ja juteltiin söpöjä. Nörttipoika kerto uuvesta työpaikastaan (technical helpdesk), että ihimiset ossaa kuulemma olla iha älyttömän tyhymiä. Sekkaet nyt ei ollu mikkään uutinen – toivotin onnee asiakaspalavelu-uralla. Määhän jo arvasin että sillä tullee olemaan vaikeeta pittää turpaansa kiinni jos joku mölli alakaa vekuttammaan. Vaan siinähän tuo oppii (terävätä) kieltäsä puremaan.

***
Sekkait on tämä murre mutta aina vaan tullee mummu mieleen – tuosta terävästä kielestäkkii. Olivat kerran olleet jollakii eläkeläisten bussireissulla ja jollain huoltsikalla pysähtyneet kahaville niin viereisessä pöyvässä oli istunu joku punkkari; ”satteenkaaren värinen pystytukka ja hakaneuloja naamassa” ja kaikki. Mummu sitten tietennii sitä aika huolimattomastikkii tuijotellu – oli vissiin kiinnostanu pikkukyläläistä semmonen outo elävä – nii punkkari oli sanonu vihasesti että helevettiäkö nää tuijotat. Mummun vastaus oli tullut stoalaisen tyynesti:

‘Enkait se minä vielä tiijä, vaan kun kottiin pääsen niin pittää kahtoa lintukirjasta.’

***
Jahka silimien enämpi kirvely oli ohi, vejettiin vielä kahet sessiot; ekalla kerralla minä menin kontilleni sängylle ja Nörttipoika seiso sängyn vieressä ja nakutti tolokusti takkaapäin menemään; ja tokalla kerralla maattiin kylellään – tämä kerta oli viipyilevämpi, hittaampi, hellempi. Vieläkii tuntuu että kerta kerralta vaan paranee meijän puuhastelu. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi