Pois oravanpyörästä?

Ykkösmies ehti viimeisimmän 36 tunnin kotonaoloaikansa aikana kertoa, että ehkä, mahdollisesti, ehkä jopa luultavasti hän saa, tai ainakin saattaa saada ylennyksen suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Ja että se tarkoittaisi (taas kerran) suhteellisen reipasta ansioitten lisääntymistä.

Minä siihen naureskelemaan, että kohtahan näitä minun “talousrahojani” (minä pyöritän huushollin palkallani; teen ruokaostokset ynnä muut kodinhoitoon liittyvät hankinnat, sekä maksan meidän ulkona syömiset ja muut hurvittelut, ja Ykkösmies maksaa ne aikuisten laskut) ei tarvita enää ollenkaan.

Ykkösmies naurahti ensin, mutta vakavoitui sitten.

“Siis jos mun palkka riittäisi elättämään meidät molemmat mukavasti, niin ei mulla ainakaan olisi mitään sitä vastaan, että jäisit kotiin.“

Ensireaktioni oli emansipoituneen naisen tavoin huutaa, että minähän en ikinä, en koskaan, toimettomana kotiin jäisi!

Mutta sitten pysähdyin ajattelemaan.

Olisiko se nyt hassumpaa olla kotona ja hoitaa taloutta?

Siivoojaakaan ei tarvitsisi enää palkata; ja salille pääsisi vaikka joka päivä (nythän en siis käy, piste).

Voisin alkaa tehdä vaikka jotain vapaaehtoistyötä eläinten parissa.

Voisin alkaa kirjoittaa ammatikseni ilman, että olisi koko ajan söyrinki persiin ympärillä seuraavasta freelancepestistä.  (Siis selvennykseksi: en kirjoita ammatikseni nykyään mitenkään, freelancepestit ovat toki kyllä tervetulleita!)

Voisin kirjoittaa sen sadannentuhannennen pohjoismaalaisen dekkarin, jonka juoni sijoittuu Turun saaristoon ja joka sisältää mielipuolen raiskauksen ja yllätystappajan.

Voisin alkaa leipoa pullaa Marimekon essussa.

Voisin tehdä joka päivä monen ruokalajin illallisen.

Varmasti saisin sen kahdeksan tuntia päivässä käytettyä muuhunkin kuin toimistotyöhön. Ei minulla ole mitään hinkua “tehdä uraa” tai määrittää itseäni sen perusteella, mitä teen työkseni, tai mikä koulutus minulla on.

Mitä minä oikeasti haluaisin enemmän kuin mitään muuta maailmassa?

Haluaisin taloudellisen vapauden alkaa tehdä sitä, mitä todella haluaisin tehdä. Kirjoittaa.

Ykkösmiehen ylennystä odotellessa. 

writer.jpg

Suhteet Oma elämä Rakkaus Raha

Viikonlopun catering

(Miten mulla nyt tulee näitä ruoka-aiheisia postauksia…ei vissiin kannattaisi nälissään kirjoittaa…)

Ehdin jo ahdistua siitäkin, mitä ruokia tarjoaisin viikonlopun aikana. Koitin googlettaa, mitkä taas olivatkaan juutalaisen ruokavalion säännöt…ääh jotain kosherista (mistämukalöydän) ja joku homma oli maitotuotteiden ja lihan kanssa ja oliko niin että keskiyön jälkeen ei saanut syöttää (eiku ne olikin gremlinsit) ja mitensenytmenikään.

Mieleen muistui opiskeluaikainen illallinen, jonka hostasin ja johon kutsuttiin niin muslimeja, hinduja, vegetaristeja, laktoosi-intolerantteja kuin ihan tavan ruokavaliota noudattaviakin. Menussa oli pienoinen miettiminen, mutta päädyin lopulta seisoviin pöytiin ja katsoin tarkasti, etteivät porsas ja nauta nyt ihan käsi kädessä pöydissä tököttäneet.

Lopulta kaikki menikin ihan hyvin ja jokainen söi kupunsa täyteen.

Cateringia miettiessäni sain Mr. Mossadilta kuvaviestin. Tyyppi oli kokkaillut itselleen pastaa ja katsoi tarpeelliseksi jakaa ylpeänä tuotoksensa minun kanssani. Vilkaisin kuvaa ja pysähdyin.

Pasta Carbonara kermalla.

Hetkinen.

Porsasta ja kermaa.

“Erm…isn’t that like a Jewish nightmare?”

Nauruhymiö.

“Oh I eat everything, I don’t follow any diet. I’m not religious, I just follow some traditions because they remind me of home. So don’t worry.”

Thank god. Pistin saman tien ribsit marinoitumaan – ne valmistetaan ulkogrillissä, vaikka taivaalta tulisi pikku-ukkoja. Saatanpa kääräistä kylkiäiseksi herkkusieniä ja paprikoita juustolla ja pekonillakin (idea, joka sai kuolan välittömästi valumaan Pirtti ja Piskit –blogista) – kun kerran mies tosiaan on kaikkiruokainen.

Menussa on myös kanafilettä, nautaa (entrecôte omalla takuumarinadilla) ja kuskus- ja vihreätä salaattia; lounaaksi valikoitui paistettu kanafile ciabatalla ja salaatilla, sekä itsetehdyllä valkosipuli-currymajoneesilla.

“Don’t go into too much trouble when planning the food for the weekend my motek, I’m coming there for you and not for the food”

Juuei, enhän minä koskaan. Mutta miten se menikään, tie miehen sydämeen jne…

Olen muuten tänään vapaalla; vaikka Mr. Mossad ei saanutkaan tämän päivän tapaamistaan peruttua, hän sai sen siirrettyä aamupäivälle ja tulee luokseni suoraan sen jälkeen.

Odotan innolla, mitä naapurit sanovat terroristista puvussa. 

ribs.jpg

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Seksi