Yhdeksän faktaa minusta

Bongasin Julian tontilta “9 faktaa minusta“ –haasteen. Tulipas hyvään saumaan, kun aivojen aihearkisto on yhtä tyhjä kuin meidän jääkaappi maanantaiaamuisin (Julia, myös meillä käydään neuvostoliittolaisen suunnitelmatalouden mukaisesti kerran viikossa ruokakaupassa, yllättäen maanantaisin).

Voi olla, että osan näistä omituisista faktoista olen jo kertonut aikaisemmin; en lue juuri koskaan vanhoja postauksiani, eikä muistini ei ole enää sama, kuin mitä se oli viisivuotiaana (jolloin olin uskoakseni älykkäimmilläni). Se on se vanhuus, ihmiset, se vanhuus. (Ei silti, ei mulla ole mitään traumoja siitä, että täytän tässä kuussa 42. Eipä!)

1. Mulla on ihan hirveä ötökkäkammo. Perinteiseltä listalta löytyvät tietysti kaikkien inhokit: (isot) hämähäkit, torakat, tuhatjalkaiset (noin monta jalkaa ei voi olla tarpeen mikä ihmeen luonnonoikku hyi yäk ei voi olla käytännöllistäkään) ja ne pörisevät isot lentävät vihreänkiiltävät koppakuoriaiset, jotka laskeutuvat aina hiuksiin tai napsahtavat otsaan.

Mutta minä kammoan myös perhosia. Eniten inhottaa se niitten “rullakieli” (kamoon eikö pienempi kieli olisi riittänyt ja eikö sen voi vetää takaisin rullalle silloin kun se ei ole käytössä eikä silleen ällösti venytellä sitä), plus että niillä on mun mielestä ruma naama, ja niitten jalat tarttuu helposti kiinni vaatteisiin.

2. Sen sijaan rakastan etanoita, kotiloita, käärmeitä, vaskitsoja, sammakoita, rupikonnia, ja kaiken maailman liskoja. Haluan aina ottaa niitä “syliin”, paitsi kyykäärmeitä tietysti. Niitäkin katson ihaillen ja jos ne tulevat lähelle, ei edes pelota.

3. Olen vähän vajokki, mitä tulee dr-doolittleilyyn villieläinten maailmassa (no shit Sherlock, ks. myös yllä). Olen sitä mieltä, että jokainen villieläin pystyy haistamaan minusta, etten tahdo niille mitään pahaa; ja tällä logiikalla nekään siis eivät tahdo minulle koskaan mitään pahaa.

Todisteena villiminkki, jota ruokin salaa pentuna (kunnes jäin kiinni ja sain nuhtelut rabiesrokotusuhkauksen kanssa), ja myöhemmällä iällä sattunut, juuri ja juuri Ykkösmiehen estämä tapaus, jossa olin aikeissa astua autosta ulos silittääkseni kojoottia metwurstileipäkäsilläni, koska se oli mun mielestä “ihan kuin söpö pieni koira”.  

4. Välttelen viimeiseen asti puhelimessa puhumista; voisi sanoa, että minulla on puhelimessa puhumisen kammo. Pelottaa aina, että se linjan toisessa päässä oleva ei ymmärrä minua, tai minä en ymmärrä häntä; pelottaa, että sanat menee sekaisin, tai että sanon vahingossa jotain loukkaavaa. Tai että alan änkyttää. Tai että se toisessa päässä oleva änkyttää, ja sitten sitä hävettää, ja sitten mua hävettää sen puolesta. 

Onneksi niin monia asioita voi nykyään hoitaa netin kautta ilman varsinaisen ihmiskontaktin uhkaa.

5. En voi sietää vinossa olevia tauluja. Ykkösmies yrittää “siedätyshoitaa” minua vinksauttamalla ohikulkiessaan kaikki meidän taulut vinoon; minä kuljen nätisti perässä suoristelemassa niitä.

Kävin aikoinaan yhdessä baarissa, jonka taulut olivat tarkoituksellisesti seinällä vinossa. Piti lopettaa siellä käyminen, sillä taulut oli naulattu vinoon, joten en voinut suoristaa niitä, ja koko paikka alkoi ahdistaa tämän takia liikaa.

6. Mikäli näen koiran vesikupissa tai paljussa veden pinnalla pyristelevän kärpäsen, teen kaikkeni “elvyttääkseni” sen. Kärpänenkin on elävä otus, ja se on varmasti ihan kauhuissaan, kun on jäänyt jumittamaan siihen veteen pystymättä lentämään tai kiipeämään pois ennen kuin kuolo korjaa.

Purskahdan myös lähes itkuun, mikäli astun vahingossa rusauttaen kotilon päälle.

7. Rakastun keskimääräisesti noin kerran viikossa, ja uskon kaikista ihmisistä pelkkää hyvää. En halua uskoa, että kukaan ehdoin tahdoin valehtelisi minulle, tai haluaisi minulle mitään pahaa. (Dr-doolittleilyt ihmiseläinten kanssa eivät siis pelitä yhtään paremmin.)

Kun joku sitten pettää minun luottamukseni, suutun sydänvertani myöten enkä anna ikinä anteeksi.

8. Olen pohjimmiltani ihan hirveän ujo, mutta olen opetellut peittämään sen rempseällä käytökselläni ja terävällä kielelläni. Esiintymiskammosta en ole kuitenkaan osannut opetella eroon; siitä johtuen jouduin myös lopettamaan viulunsoiton teini-ikäisenä, kun soitonopettajani olisi pakottanut minut esiintymään matineoissa.

En vaan kestänyt sitä ajatusta, että joutuisin olemaan lavalla muitten ihmisten arvostelujen kohteena; mitä, jos olisin vahingossa soittanut vaikka yhdenkin nuotin väärin?

9. Mulla on unimaailmassa “kantisyökerho”, jossa en ole koskaan oikeassa elämässä käynyt, mutta jonne aina palaan unissani bilettämään minulle (muualla kuin unessani) täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Tämä yökerho on lavastukseltaan jossain Kubrickin Hohdon ja American Horror Story: Hotelin välimaastossa, mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja tervehtivät minua aina sydämellisesti. Vaikka ehkä näyttävätkin osittain vähän kummallisilta. 

Mielenkiintoinen aspekti tässä “jatkounessa” on se, että joka kerralla osaan navigoida yökerhossa entistä paremmin, ja tutustun aina myös uusiin ihmisiin; mutta ne tyypit, joihin olen jo aiempina öinä tutustunut, pysyvät samoina ja muistan jopa heidän nimensä, sekä pystyn esittelemään heitä myös näille uusille ihmisille. (Oikeassa elämässähän hyvä, jos muistan oman nimeni.) 

Tämä uni on jatkunut jo yli vuosikymmenen ajan.

hotel.jpg

Haastan myös muut lilyläiset sekä tietysti myös Lilyn ulkopuoliset bloggaajat kertomaan omista kummallisuuksistaan! (Jaa, voinko mä enää haastaa erikseen kun itse vastasin haast…no menköön, ihan sama.)

Kommentit (22)
  1. Tiia Rantanen
    9.3.2017, 21:01

    Muistaakseni ollaan kommenttibokseissa puhuttu tästä aiemminkin, mutta sanonpa taas, että jaan sun kanssa tuon perhospelon. Minusta perhoset ovat yksi iso huijaus: kukaan ei tykkää yököistä, kaikki tykkää muka perhosista, mutta onko kukaan huomannut katsoa, että läheltä ne näyttävät ihan samalta??? Toisessa on vaan läpällä vähän väriä. En pidä minään. 

    1. Joo hämärästi muistan kanssa, että tästä on ollut aiemminkin puhetta 😀 

      Mä muuten taas tykkään yököistä ainakin vähän enemmän kuin perhosista, ne on mun mielestä cool kun ne on vähän kuin minilepakoita (ja lepakot on ihq-listalla kanssa!). Perhoset on huijareita joo, pelkkiä ällötyksiä kaunissa kuorissa, en luota moisiin koreilijoihiin! 😀 

  2. Siis noi unihommat on niin siistejä! Kirjoittelin samoista joskus kanssa, ihan omia unipaikkoja joihin pystyy palaamaan kerta toisensa jälkeen 🙂 Unet on ylipäätään mun mielestä tosi mielenkiintoinen aihe, joista voisi jauhaa vaikka kuinka.. Ja tällaisten faktapostausten lukeminen on myös mielenkiintoista, joten taidanpa tehdä omani!

    Ja toi puheluhomma: Mää pelkäsin täysi-ikäiseksi asti hirveästi esimerkiksi parturi- tai lääkäriajan varaamista puhelimitse, mutta ajauduttuani kotipalveluun töihin kammo kaikkosi. Jouduin soittelemaan niin tolkuttoman paljon ja aivan uppo-oudoille ihmisille mm. reittiohjeita kun yritin löytää seuraavaa lähiösokkelon taloa jonne pitäisi mennä lääkkeet jakamaan, että nykyään ei puhelut tunnu juuri missään 🙂

    1. Jej, sun faktapostausta odotellessa! <3  

      Joo siis mähän olen ollut puhelinmyyjänäkin 4 kk 19-vuotiaana (tienasin ajokorttirahat), yritysmyyntiä joka päivä 8-17. (Ehkä tää mun trauma johtaa niiltä ajoilta…) 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *