Jalkakylpy ja artistisiideriä – tosinainen rentoutuu

20180323_193845.jpg

Kulunut – haluan ehdottomasti ajatella ja sanoa kulunut – talvi on ollut kiireinen ja osin rankkakin; työt, kahdet opinnot, harrastukset, jonkinlaisia kotitöitä…Toisaalta talvi on ollut mahtava, sillä olen keskittynyt siihen mihin palo on suurin – kirjoittamiseen ja sen opiskeluun.

Sama meno on jatkunut useita vuosia, ja vaikka tekemisen kokisi kuinka mielekkääksi, niin kuin minulla on onni tuntea, välillä kuitenkin stressaa ja väsyttää.

Tilannetta lievittääkseni olen kehitellyt erilaisia selviytymiskeinoja.

1. Listat tehtävistä asioista sekä töissä, opinnoissa että kotitöissä, ja siitä vaan järjestyksessä seuraavalla tunnuslauseella:

Solekko tehhä.

​   2. Jos on kiire, en katso kelloa, mikäli ei ole kyse sovitusta tapaamisesta. Kellon katsominen vain nostaa stressitasoa, se ei jouduta työn valmistumista.

3. Palkitse ja palaudu. Tähän kuuluvat elokuvakäynnit, parasta ikinä, satunnaiset käynnit muissa riennoissa, hevostelu, kävely ulkoilmassa, muu liikunta, talkoilu…Kirjoittaminen ja lukeminen eivät enää kuulu tähän ryhmään, sillä lasken ne nykyisin työksi, joka tuottaa minulle suurta iloa ja nautintoa, mutta jolle on haettava vastapainoa niin kuin kaikelle työlle.

Välillä myös sauna tepsii hyvin, mutta ei liian väsyneenä.

Sitten on vielä se joka tepsii aina: Jalkapylpy ja kirja, juomalla tai ilman.

Lyhyenkin jalkakylpysession vaikutus on pitkäkestoinen, mutta tärkeää on, että sen jälkeen kun jalat on upotettu vatiin, ei katsota enää kelloa. Veden viilentyminen ja oma fiilis ratkaiskoon session keston.

Toisinaan yhdistän tähän kasvo- tai hiusnaamion ja välillä olen session jälkeen niin virkeä, että ruokkoan itseni ylimääräisestä karvasta ja levitän koko iholle tuoksuvaa vartalovoidetta, jalkoihin vielä omaansa ja käsiinkin.

Avot, tuon jälkeen jaksaa tehdä ihmeitä, vaikka blogipostauksia.

Hyvä vierailija, kuika sinä rentoudut? Olisi mukava kuulla vinkkejä.

Ai niin tuo artistisiiderinä mainostettu kotimainen tuote. Täytyy sanoa että ei se nyt mikään ihmeellinen makunautinto ollut, mutta tulipahan kokeiltua.

 

suhteet oma-elama mieli ajattelin-tanaan
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.