Lisääntynyt kontrolli ja Deppin paheneva päihdeongelma
Sisältövaroitus: Tässä blogissa käsitellään fyysistä, henkistä ja seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa. Jos olet väkivaltaisessa suhteessa, löydät tietoa ja apua täältä:https://nettiturvakoti.fi/nain-haet-apua/
Blogin esittelyn löydät täältä. Blogissa käydään läpi Depp v Heard-keissiä, tarkoituksena tuoda saataville suomenkielistä faktatietoa aiheesta. Aikaisemmissa postauksissa on käsitelty suhteen alkua ja kesän 2013 väkivallantekoja.
Kihlaus
Kesä- ja heinäkuun tapahtumien jälkeen Depp oli onnistunut pistämään päihteet taas hetkeksi tauolle. Syyskuussa 2013 Heard lähti Lontooseen kuvaamaan Martin Amisin romaaniin perustuvaa London Fields-elokuvaa, jossa hänellä oli pääosa. Deppillä oli Euroopassa toiseen elokuvaan liittyviä töitä, joten hän lensi aluksi Heardin kanssa Englantiin. Siellä hän kosi Heardia, ja tämä vastasi myöntävästi. Kihlaus ei kuitenkaan päättänyt parin ongelmia, vaan Heardin mukaan syksyn aikana Deppistä tuli entistä kontrolloivampi.
Henkinen väkivalta: kontrollointi
Tämän osion lähteinä on käytetty Heardin todistajanlausuntoja Englannissa ja Yhdysvalloissa, sekä muita lähteitä, jotka on merkitty tekstiin linkkeinä.
Kuten jo aikaisemmissa postauksissa on mainittu, Heard on sanonut Deppin suhtautuneen vihamielisesti hänen uraansa jo suhteen alusta lähtien. Heard on myös esittänyt tätä tukevia todisteita, kuten esim. edellisen postauksen viestit, joissa Depp puhuu tämän ”vitun kunnianhimosta”. Heardin mukaan Depp sanoi olevansa vanhanaikainen mies ja haluavansa elättää ’naisensa’. Hän tarjosi Heardille omaa luottokorttiaan, mistä Heard kieltäytyi, koska halusi pysyä taloudellisesti itsenäisenä. Depp on kieltänyt olleensa kontrolloiva (esim. s. 21), ja sanonut vain neuvoneensa Heardia, joka halusi päästä urallaan eroon ainaisista tyttöystävän tai seksikkään viettelijän rooleista. Hänen mielestään Heard teki urallaan päätöksiä, jotka eivät tukeneet tätä päämäärää.
Heardin mukaan roolin vastaanottaminen film noir-tyylisessä London Fieldsissä oli vaatinut lukemattomia keskusteluja Deppin kanssa siitä, millaisia kohtaukset olisivat, mitä hänellä olisi päällään jne. Tämän vahvisti myös Heardin ystävä ja näyttelytyön valmentaja Kristina Sexton todistajanlausunnossaan. Sextonin mukaan Heard oli äärimmäisen hermostunut elokuvassa esiintymisestä, vaikka rooli oli yksi moniulotteisimpia, mitä hänelle oltiin tarjottu. Rooliin valmistautuminen oli hankalaa, koska Heardin ja Deppin riidat siitä ja niiden jälkipuinti veivät niin paljon aikaa. Sextonin mukaan Deppin mustasukkaisuus Heardin urasta sekä pariskunnan riidat vain pahenivat ajan myötä.
London Fieldsin kuvausten aikana Heard lähetti Deppille kaiken elokuvaan liittyvän materiaalin ja vietti tunteja puhelimessa tämän kanssa. Hänen mukaan Depp yritti kuitenkin yhä sinnikkäämmin saada häntä lopettamaan työskentelyn. Tästä esimerkkinä Heard on esittänyt viestiketjun Deppin kanssa lokakuulta 2013. Viesteissä Heard ilmoittaa olevansa kokouksessa liittyen mahdolliseen tulevaan elokuvaprojektiin. Depp vastaa aggressiivisesti, kieltäen Heardia tekemästä elokuvia ja viitaten jonkinlaiseen sopimukseen heidän välillään (”No God damn meetings, no movies. Why? Why do you deviate from our agreement?”).
Heardin on sanonut ottaneensa suhteen aikana yhä harvempia rooleja vastaan, vaikka ei ollut urallaan siinä pisteessä, että olisi voinut höllentää tahtia. Vuosina 2010-2013 Heard esiintyi yhteensä kahdeksassa elokuvassa ja näytteli pääosaa televisiosarjassa (kaikki nämä projektit kuvattiin siis joko ennen hänen suhdettaan Deppiin tai aivan sen alussa vuonna 2012). Huolimatta siitä, että julkisuus Hollywoodin isoimman staran uutena rakkautena oli tehnyt hänestä tunnetumman nimen, Heardin roolit vähenivät suhteen aikana, ja hän esiintyi seuraavana kolmena vuonna vain viidessä elokuvassa:
- 2014: Never Back Down
- 2015: Tanskalainen tyttö, One More Time, Magic Mike XXL, The Adderall Diaries
- 2016: 0 elokuvaa
Sextonin mukaan Heard kieltäytyi myös rahakkaasta jatkokaudesta muotibrändi Guessin kanssa. Vuosina 2011-2012 Heard esiintyi kahdessa brändin kampanjassa (syksy ’11, kevät ’12) sekä toimi Guess Girl-tuoksun kasvoina. Brändi olisi halunnut jatkaa yhteistyötä, mutta Heard kieltäytyi, sillä Deppin mukaan mainokset saivat hänen näyttämään halvalta huoralta.
Sen lisäksi, että Depp painosti Heardia lopettamaan uransa, alkoi hän syksyn 2013 aikana taivutella tätä muuttamaan yhteen, tai oikeammin, että Heard muuttaisi yhteen hänen omistamistaan asunnoista Los Angelesissa. Heardin tavallinen vuokra-asunto ei ollut Deppin mukaan tarpeeksi turvallinen tai yksityinen nyt kun heidän suhteensa oli julkista tietoa. Heard oli hyvin vastahakoinen, eikä suostunut luopumaan omasta asunnostaan ennen kuin vasta vuonna 2014, jolloin hän muutti Deppin omistamaan kattohuoneistoon Los Angelesin keskustassa. Depp omisti samassa rakennuksessa yhteensä viisi kattohuoneistoa, ja jo kuukausia aikaisemmin oli tarjonnut asunnoista yhden Heardin läheisimmälle ystävälle Rocky Penningtonille. Toisessa asunnossa oli jo muutaman vuoden ajan asunut Deppin ystävä, Isaac Baruch.
Deppin mustasukkaisuus
Aikaisemmissa postauksissa on jo käsitelty Deppin mustasukkaisuutta Heardista. Depp kiistää olleensa mustasukkainen. Jälleen Deppin viestit kuitenkin vaikuttaisivat todistavan toisin. London Fieldsin kuvausten aikana Heard pyysi Deppiltä lupaa saada käydä kollegan kanssa Arctic Monkeysin konsertissa ja sen backstagella, jonne heidät on kutsuttu. Depp oli tiukasti tätä vastaan ja uhkasi viestissään Heardia, ettei tämän kannata ’testata’ häntä tällaisilla ideoilla:
You know what I want, who I am and where I want to go with us. You know very well what type of fucking man I am , and yet you lay a gauntlet before me that you know is the very species of danger that will always attract me into a very tempting test. What’s behind that door? Almost impossible to not take you on. You want me to roll the dice? This sounds more like an aggravated ultimatum than soft words that could help us make both feel better. Don’t test me, please.
Deppin mustasukkaisuudesta syksyllä 2013 todisti myös iO Tillett Wright. Wright oli alunperin Heardin ystävä, mutta oli tullut läheiseksi myös Deppin kanssa. Kun Wright erosi tyttöystävästään kesällä 2013, Depp tarjosi hänelle mahdollisuuden muuttaa väliaikaisesti asumaan yhteen taloistaan.Viiden LA:n keskustassa sijaitsevan kattohuoneiston lisäksi Depp siis omisti useita vierekkäin olevia taloja West Hollywoodissa, Sweetzer Avenuen päässä.
Heardin ollessa Englannissa Depp avautui Wrightille mustasukkaisuudestaan. Hän kertoi sen olleen ongelma jokaisessa parisuhteessaan, ja sanoi epäilevänsä, että Heard pettää häntä London Fieldsin näyttelijöiden kanssa. Wright yritti parhaansa mukaan vakuuttaa Deppille, että tämä oli hyvin epätodennäköistä. Deppin mustasukkaisuudesta kuulemme vielä seuraavissa postauksissa, mutta tässä mainittakoon, että tämän psykologi, Alan Blaustein, ja pitkäaikainen ystävä, Bruce Witkin, todistivat oikeudessa, että Deppillä oli kaikissa suhteissaan suuria ongelmia mustasukkaisuuden kanssa. Lisäksi Deppin ex-partnerit Ellen Barkin ja Jennifer Grey ovat kertoneet Deppin olleen sairaalloisen mustasukkainen jo 1980- ja 1990-luvuilla. Barkin todisti molemmissa oikeudenkäynneissä, kun taas Grey kirjoitti kokemuksistaan vuonna 2022 julkaistuissa muistelmissaan. Vaikka Greyn kuvaama käyttäytyminen täyttänee henkisen väkivallan merkit, on tosin huomautettava, että Grey ei ole syyttänyt Deppiä väkivallasta.
Deppin lisääntynyt päihteidenkäyttö
Depp avautui Wrightille myös päihdeongelmistaan, ja ettei haluaisi lopettaa päihteiden käyttöä, mutta tiesi Heardin vaativan sitä. Wright sanoi nähneensä Deppillä paljon huumeita, ja tämän käyttävän niitä mm. Marilyn Mansonin kanssa syyskuussa 2013. Depp puhui myös hänen ja Heardin välisistä riidoista, ja Wright sai sen kuvan, että ne olivat erittäin rumia, muttei vielä tuolloin epäillyt väkivaltaa.
Depp, Wright, Rocky, Heardin isä ja Whitney-sisko päättivät, että yllättäisivät Heardin lentämällä Lontooseen. Lennolla Depp ja Whitney joivat ja käyttivät kokaiinia. Vierailu ei ollut ongelmaton. Wrightin mukaan pari riiteli, ja Depp hajotti heidän hotellihuoneensa. Myös Whitney todisti parilla olleen riidan. Hän oli myös nähnyt kun Depp oli illallisella heittänyt assistenttiaan Nathan Holmesia pihviveitsellä, mikä ei kuitenkaan osunut.
Depp ja Heard viettivät myös lokakuun 2013 Englannissa, sillä myös Depp alkoi kuvata siellä elokuvaa, Mortdecaita, yhdessä ystävänsä Paul Bettanyn kanssa. Heardin mukaan Deppin päihteidenkäyttö oli niin runsasta, ettei tämä edes pystynyt menemään kuvauksiin joka päivä, mikä aiheutti tuotannon viivästymisen. Tieto tästä vuosi myös keltaiselle lehdistölle, ja mm. The Daily Mail uutisoi Deppin olleen kadoksissa. Päihteidenkäyttö aiheutti myös riitoja, mistä todistaa myös Deppin viesti assistentilleen Stephen Deutersille, missä hän viittaa kokaiinin käyttöönsä ja että Heard pitää sitä syynä heidän ongelmiinsa. Heard sanoo olleensa epätoivoinen, mutta toivoneensa, että tämä olisi nyt Deppin aallonpohja, jonka jälkeen hän haluaisi taas päästä päihteistä eroon.
Marras-joulukuussa Deppillä olikin taas lyhyt selvä vaihe. Päihteidenkäyttö kuitenkin jatkui vuonna 2014, ja myös muut läheiset olivat hänestä huolestuneita. Tammikuussa työntekijälleen lähettämässään viestissä Depp kirjoittaa, että hänen tyttärensä Lily-Rose vihaa häntä, koska luulee tämän juovan taas – minkä Depp myöntääkin olevan totta. Tästä Depp ei kuitenkaan syytä itseään, vaan eksäänsä Vanessa Paradis’ta, koska tämä on kertonut asiasta tytölle.
3.helmikuuta 2014 Heard tekstasi (s. 27-29) Deppin siskolle ja assistentille Christi Dembrowskille, että tarvitsee apua, ja että Depp on ryyppäämässä/käyttämässä kokaiinia Marilyn Mansonin kanssa. Depp syyttää Heardia ja heidän riitelyään repsahtamisesta, mutta Heardin mukaan tämän riippuvuus on syy sille, miksi he riitelevät ja että ollessaan tässä mielentilassa Depp kohdistaa aina kaiken raivonsa häneen. Heard sanoo, ettei tiedä, selviääkö heidän suhteensa tästä. Christin ensimmäinen reaktio oli varmistaa, että lapset ovat turvassa; hän sanoo olevansa huolissaan veljestään. Heard kertoo Deppin ja Mansonin vieneen nämä aamulla äidilleen. Hän sanoo olevansa huolissaan Deppin terveydentilasta, ja sanoo, että tämä ei itse myönnä, että hänellä on mitään päihdeongelmaa, vaan kaikki on aina hänen syytään. Heard sanoo kokaiinin saavan Deppin uskomaan näin. Samana päivänä Whitney-sisko tekstaa Deppille, pyytäen tätä tulemaan kotiin ja sopimaan asiat Heardin kanssa. Depp sanoo, että Heard ylitti rajan sanomalla, että lähtisi ja suhde on nyt loppu.
Englannin oikeudenkäynnin ristikuulustelussa Depp väitti, että oli Heardin kuvitelmaa, että hän olisi tuolloin repsahtanut viinaan ja kokaiiniin, mutta myönsi vieneensä tyttärensä kouluun Mansonin kanssa ja käyttäneensä tämän kanssa marihuanaa. Ilmeisesti kyseessä on sama päivä, josta The Daily Mail julkaisi paparazzi-kuvia 4.2.2014, joissa Depp ja Manson vievät Lily-Rosen kouluun. Kuvissa Deppillä on ilmeisesti bongi mukanaan. 4.2.2014 Depp myös kertoi Witkinille, että hänellä ja Heardilla on ollut jonkinlainen riita (”Amber and I hit the wall HARD”). Seuraavana päivänä Christi oli veljeensä yhteydessä suorasanaisella viestillä : ”Lopeta viina, lopeta kokaiini, lopeta pillerit” (”Stop booze, stop coke, stop pills.”). Oikeudessa Christi kiisti olleensa huolestunut muusta kuin Deppin riippuvuudesta opioideihin, muttei osannut antaa mitään syytä viesteilleen. Deppin Englannissa antaman todistuksen mukaan Christi on kuitenkin ollut vuosien varrella usein huolestunut hänen päihteidenkäytöstään.
Myös 14-vuotias Lily-Rose lähetti isälleen näihin aikoihin viestin, jossa pyytää, että tämä sopisi asiat Heardin kanssa, koska hän on ollut paljon parempi isä Heardin vaikutuksesta:
You’ve been a better dad to Jack and I since she has been around and she was helping with the alcohol problem. I just see what a positive effect she’s had on you and I’m afraid those things will leave with her. Please don’t write her off right now. She may surprise you and explain herself.
Depp ei kuitenkaan saa käyttöään kuriin. Maaliskuussa Depp ja Heard viettivät kihlajaisjuhlaansa. Heardin mukaan hän sai viihdyttää vieraita, kun taas Depp ja Heardin isä keskittyivät päihteidenkäyttöön juhlatilan yläkerrassa.