Miten Johnny Depp on saanut monet uskomaan, että Amber Heard oli suhteessa se väkivaltainen osapuoli

Art Deco-tyylinen Eastern Columbia Building, jossa Depp ja Heard asuivat avioliittonsa aikana (Wikimedia Commons).

Seuraava väkivaltainen riita parin välillä sattui vain muutama viikko Australian tapahtumien jälkeen. Muista riidoista poiketen sille oli kolme silminnäkijätodistajaa: Heardin sisko Whitney Henriquez, Deppin turvamies Travis McGivern ja Deppin päihdehoitaja Debbie Lloyd.

Riita poikkeaa edellisistä myös siksi, että Heard on alusta (siis avioeroprosessin aikana antamastaan todistajanlausunnosta) lähtien myöntänyt satuttaneensa sen aikana Deppiä puolustaakseen siskoaan. Heard oli kokenut tässä vaiheessa väkivaltaa ja kontrollointia kolmen vuoden ajan. Hänen strategiansa oli aluksi käyttäytyä passiivisesti Deppin raivotessa, mutta nyt hän oli alkanut pistää tälle vastaan ja tapella takaisin. Depp taas on kieltänyt täysin olleensa ollenkaan väkivaltainen ja on väittänyt välikohtauksen olevan esimerkki siitä, että hän oli suhteessa uhri.

Välikohtaus tapahtui Los Angelesin Eastern Columbia Buildingissa, missä Depp ja Heard asuivat avioliittonsa aikana. Depp omisti rakennuksesta viisi kattohuoneistoa, joista heidän yhteisenä kotinaan toimi Penthouse 3 eli PH3. Sen vieressä, PH4:ssa, asui Heardin sisko Whitney, joka oli vielä hiljattain ollut myös Deppin kanssa niin läheinen, että he kutsuivat toisiaan lempinimillä ”bro” ja ”sis”. PH4:n vieressä oli vielä yksi asunto, PH5, joka oli tuolloin asumaton. Heard käytti sitä toimistona, taidestudiona ja vaatevarastona (Deppillähän oli oma ’man cavensa’ taas West Hollywoodissa). Kaikki kolme asuntoa olivat yhteydessä toisiinsa yläkertojensa kautta.

Amber Heardin versio tapahtumista:

Riita alkoi yöllä, kun Heard näki sammuneen Deppin auki jääneeltä iPadilta, että tämä viestitteli naiselle, jota oli tapaillut samoihin aikoihin kuin alkoi deittailla Heardia. Heard oli ymmärtänyt suhteen loppuneen vuosia sitten, mutta viesteistä selvisi, että he olivat nähneet toisiaan heti häiden jälkeen.

Heard oli äärimmäisen vihainen ja täysin musertunut, eikä enää välittäisi, vaikka Depp tappaisi hänet. Hän vaati tältä selitystä. Tämä aloitti riidan, jonka aikana molemmat tönivät toisiaan. Heard meni Whitneyn asuntoon (PH4) ja herätti tämän. Depp meni tämän jälkeen PH5:seen ja jatkoi raivoamista siellä. Pian myös Heard meni PH5:seen.

PH5 on loft-tyylinen asunto, jossa on kolme avointa kerrosta. Ylä- ja alakerroksen välissä on parvimainen tasanne. Heard laskeutui tälle välitasolle. Hän näki Deppin alatasolla hoitajansa Debbie Lloydin ja turvamiehensä Travis McGivernin seurassa. Depp ja Heard jatkoivat toistensa solvaamista. Lloyd tuli ylös portaita Heardin luo. Depp yritti heittää kädessään olevalla Red Bull-tölkillä Heardia, mutta osui korkeintaan Lloydiin.

Seuraavat tapahtumat kävivät hyvin nopeasti. Depp hyökkäsi ylös portaita ja alkoi lyödä häntä. Whitney meni parin väliin, jolloin hänen selkänsä oli alaspäin meneviä portaita kohti. Depp yritti nyt lyödä Whitneytä, ja Heard pelkäsi, että hän työntäisi tämän portaita alas. Hän oli kuullut huhun, että Depp olisi tehnyt näin Kate Mossille 1990-luvulla (Moss antoi Yhdysvaltain oikeudenkäynnissä 2 minuuttia kestäneen todistajanlausunnon, jossa kielsi, että huhussa oli perää).

Puolustaakseen siskoaan Heard löi Deppiä naamaan. Hän oli aikaisempien välikohtauksienkin aikana kyllä puolustautunut, muttei ollut koskaan varsinaisesti osunut tai onnistunut satuttamaan Deppiä. Nyt lyönti osui kuitenkin täydellisesti maaliinsa. Depp näytti aluksi yllättyneeltä ja naurahti. Sitten hän hyökkäsi Heardin kimppuun, ottaen kiinni tämän pitkistä hiuksista terveellä kädellään, ja lyöden tämän päätä kipsissä olevalla kädellään. Tällöin McGivern ehti väliin ja erotti heidät. Heard ja Whitney poistuivat takaisin PH4:sen puolelle, ja lukitsivat oven sinne. He kuulivat, kuinka Depp raivosi toisella puolella. Seuraavana aamuna Heardin vaaterekit oli kaadettu, hyllyjä oli revitty seinistä ja asunto oli muutenkin sekaisin.

Yhdysvaltain oikeudenkäynnissä Heard muisti tapahtumat muuten samoin, mutta lisäsi, että kun hän oli ensin mennyt Whitneyn asuntoon, seurasi Depp häntä sinne. Riitely jatkui ja Depp otti hänestä kiinni, mutta hän pääsi otteesta pois. Tämän jälkeen Depp poistui PH5:seen. Whitney ei mainitse tätä lausunnossaan, mutta Heard ei selkeästi sano, että tämä näki yhteenoton, vaan että hän tiesi Whitneyn olevan jossain lähellä, muttei ole varma tarkalleen missä (’somewhere nearby’, eli ilmeisesti viereisessä huoneessa tms.).

Heard kuvaili Englannin oikeudenkäynnissä (s. 30) lyöntiä näin:

I would say that I held my own this time. I remember connecting with him physically, even if it was not much of a blow. It was a point of pride. It sounds sick but I had accepted by then it was a physical relationship; I had to know what my place in it was, and I didn’t sign myself up to be a victim. I was almost bragging about it, that I got a lick in, as messed up as that is, at least I got a lick in.

Heard sanoi siis, että oli tähän mennessä [väkivaltaisen ja kontrolloivan suhteen kestettyä 3+ vuotta] hyväksynyt, että suhde oli ’fyysinen’ eli väkivaltainen, niin sairaalta kuin se kuulostaakin. Hän ei halunnut olla uhri vaan pitää oman puolensa, ja avoimesti myöntää, että suhteen viimeisenä vuotena alkoi tapella takaisin. Kuten aikaisemmissa postauksissa on kerrottu, Heardin vanhempien liitto oli myös väkivaltainen, mutta kesti silti vuosikymmeniä, päättyen vasta Heardin äidin kuolemaan vuonna 2020. Isän väkivalta kohdistui myös Heardiin tämän lapsuudessa.

Whitney Henriquezin versio:

Whitneyn mukaan itkevä ja kiihtynyt Heard herätti hänet ja kertoi Deppin pettävän häntä. Hän kuuli Deppin raivoavan PH5:ssa ja pyysi Heardia pysymään asunnossaan sillä aikaa, kun hän menisi puhumaan Deppin kanssa. Heard seurasi häntä kuitenkin hetken kuluttua PH5:seen.

Whitney sanoi Englannissa antamassaan todistajanlausunnossaan (ss. 14-16), ettei ole varma, muistaako seuraavat tapahtumat oikeassa järjestyksessä, sillä ne järkyttivät häntä syvästi. Hän muistaa menneensä aluksi PH5:sen alatasolle puhumaan Deppin kanssa. Tämä joi viskiä ja syytti Heardia siitä, että oli ollut uskoton. Sitten Heard saapui paikalle, ja pari alkoi huutaa ja solvata toisiaan. Whitney meni Heardin luokse tasanteelle rauhoittaakseen tätä ja viedäkseen tämän takaisin asuntoonsa. Myös Debbie Lloyd tuli tasanteelle. Whitney muistaa Deppin heittäneen heitä Red Bull-tölkillä, mutta osuneen Lloydiin, joka ei vaikuttanut reagoivan siihen mitenkään.

Whitneyn selkä oli tuolloin alaspäin meneviä portaita kohden. Depp ryntäsi ylös portaita ja yritti saada hänet pois tieltä päästäkseen käsiksi Heardiin. Whitney pelkäsi, että putoaisi. Depp yritti lyödä Heardia, mutta osuikin Whitneyn käsivarteen/selkään. Tuolloin Heard löi Deppiä kasvoihin samalla kun huusi, että tämä ei saa lyödä hänen siskoaan. Whitney muistaa Deppin vasta tuolloin ottaneen Heardia hiuksista kiinni ja lyöneen häntä.

Kun pari oli saatu irti toisistaan, siskokset palasivat Whitneyn asuntoon yöksi, ja kuulivat Deppin jatkavan raivoamista ja tavaroiden tuhoamista PH5:ssa. Seuraavana aamuna he löysivät Heardin vaaterekit heiteltyinä ympäri PH5:ta. Deppin työntekijä pyysi Whitneytä allekirjoittamaan salassapitosopimuksen siitä, mitä oli nähnyt, mutta tämä ei suostunut. (Whitneyn Yhdysvalloissa antaman todistajanlausunnon voi katsoa täältä)

Johnny Deppin versio:

Heardin Deppille aiheuttama mustelma. Heard on alusta asti myöntänyt lyöneensä Deppiä tämän riidan aikana.

Depp kieltää, että olisi käyttänyt väkivaltaa tai edes tuhonnut tai heitellyt tavaroita. Englannin oikeudenkäynnissä (ss. 19-20) hän sanoi Heardin suuttuneen ja yrittäneen saada aikaan riidan. Hän ei muista, mitä riita koski. Depp kielsi, että olisi missään vaiheessa uhannut millään tapaa Whitneytä, tai että tämä olisi ollut heidän välissään. Sen sijaan Heard yritti estää häntä lähtemästä asunnosta. Hän kutsui McGivernin ja Lloydin paikalle, mutta verbaalinen riita jatkui vielä reilun tunnin näiden saapumisen jälkeen. Kun hän yritti lähteä, heitti Heard häntä Red Bull-tölkillä ja yritti heittää häntä käsilaukullaan, mutta McGivern onnistui torjumaan sen. Sitten Heard hyökkäsi hänen kimppuunsa ja löi häntä nyrkillä naamaan. Tämän jälkeen Depp poistui asunnosta McGivernin ja Lloydin seurassa.

Yhdysvaltain oikeudenkäynnissä Depp sanoi edelleen olleensa täysin väkivallaton. Nyt hänen mukaansa Whitney olikin kuitenkin tullut heidän väliinsä, mutta siksi, että Heard oli väkivaltainen. Heardin onnistui kuitenkin lyödä Deppiä. McGivern ja Lloyd olivat tässä vaiheessa jo paikalla, ja Depp yritti poistua paikalta näiden kanssa. Hän muistaa, että Heard heitti häntä jollain esineellä, joka tuntui penaalilta tai laukulta. Hän ei mainitse tölkkiä.

Travis McGivernin versio:

Todistajanlausunnossaan, jonka hän antoi Englannin oikeudenkäyntiä varten, McGivern käytännössä toisti Deppin version lähes sanasta sanaan. Hän sanoi, että Depp oli pyytänyt hänet paikalle ja hakemaan myös Debbie Lloydin. Kun he pääsivät asunnolle, oli riita täydessä käynnissä. Se kesti vielä noin tunnin ajan. Sen aikana Heard heitti Deppiä tölkillä ja käsilaukulla, sekä löi häntä. Tämän jälkeen Heard siskoineen poistuivat paikalta ja Depp lähti asunnosta McGivernin ja Lloydin kanssa.

Ristikuulustelussa (ss. 15-20) McGivern kuitenkin kielsi, että oli tullut asuntoon yhdessä Lloydin kanssa. Hänen mukaansa he olivat tavanneet Heardin rakennuksen alakerroksessa ja Lloyd oli jäänyt tämän kanssa alas, kun McGivern taas meni ylös asunnolle Deppin luo. Hän ei osannut selittää, miksi oli antanut lausunnon, jossa sanoi tulleensa paikalle riidan ollessa täydessä käynnissä, kun taas nyt sanoi, että Heard ei ollut edes asunnossa, kun hän saapui sinne.

Yhdysvalloissa McGivernin kertomus oli jälleen hieman erilainen. Hänen mukaansa ainoastaan Depp oli asunnossa kun hän saapui sinne, joskin Lloyd ja Heard seurasivat pian perässä. Depp ja Heard alkoivat keskustella, ja sitten riidellä. Tämä jatkui pitkään. McGivern sanoi nähneensä Heardin heittävän Deppiä Red Bull-tölkillä ja laukulla. McGivernin mukaan molemmat haukkuivat toisiaan kiivaasti, mutta vain Heard oli väkivaltainen. Kun Heard yritti sylkeä Deppin päälle, tämä raivostui ja meni heittämään Heardin vaaterekit sikin sokin. Whitney oli asunnossa, muttei mennyt väliin eikä Depp koskenutkaan häneen. Sen sijaan McGivern meni itse Heardin ja Deppin väliin, kun Heard alkoi taas lähestymään tätä. Tuolloin Heard iski Deppiä nyrkillään naamaan. Depp näytti selkeästi hämmästyneen tästä. Tämän jälkeen Heard ja Whitney poistuivat paikalta, ja pian myös Depp, McGivern ja Lloyd lähtivät asunnolta.

Debbie Lloydin versio:

Lloyd ei ollut todistajana Englannin oikeudenkäynnissä, mutta ainakin osa hänen potilaansa hoidosta tekemistä muistiinpanoistaan ja tekstiviesteistään nähtiin jo tuolloin osana todistusaineistoa (ss. 80-83). Yön tapahtumista hän kirjoitti Deppin assistentille Stephen Deutersille näin tekstiviestissä seuraavana päivänä:

Bad night last night. They got into it and it got violent again. I had to separate them and we are at 80 [Deppin West Hollywoodin talo] now. Jerry [Judge] aware… I was there at 1:30 to give him a shot. He said she was trying to start. He took his meds and went to bed but then she found the texts to Rochelle and all hell broke loose!! He had Travis get me back there around 4. Good thing he called or they would have hurt each other. We had to physically restrain both of them.

Viestissä Lloyd siis sanoo, että molemmat olivat väkivaltaisia ja toistensa kimpussa. Hänen ja McGivernin oli fyysisesti erotettava pari irti toisistaan, ja oli lähellä, ettei käynyt pahemmin. Lloyd myös mainitsee Rochellen [Deppin toinen nainen] tekstiviestit riidan syyksi.

Lloyd oli todistajana Yhdysvalloissa, mutta kuten muistakin asioista, myös nyt hän vastasi lähinnä, ettei muista mitään. Hän sanoi, että saapui ECB:lle Deppin turvamiesten kanssa ja tapasi Heardin ala-aulassa lähdössä jonnekin. Tämä suostui tulemaan takaisin ylös Lloydin kanssa. Ainoa muu asia, minkä Lloyd sanoi muistavansa tuolta yöltä oli, että Depp oli kaatanut yhden Heardin vaaterekin ja että Travis McGivern oli myös paikalla.

Whitneyn viestit Erin Falatille ja Kevin Murphylle

Riidan jälkeen Heardin omahoitaja Erin Falati lähetti Whitneylle tekstiviestin, jossa kertoi Lloydin kertoneen hänelle, mitä oli tapahtunut. Hän halusi tarkistaa, oliko Heard kunnossa ja turvassa. Whitney vastasi tämän vihdoin nukahtaneen, mutta että Heard oli sanonut haluavansa tappaa itsensä eikä ole kunnossa.

Seuraavana aamuna Whitney ilmoitti Deppin asunnolle tekemistä tuhoista Kevin Murphylle. Murphy oli Deppin työntekijä joka oli vastuussa tämän Los Angelesin kiinteistöistä. Viesteissä on useita kuvia kaadetuista vaaterekeistä ja ilmeisesti keittiön lattialla olevista sirpaleista:

Siskosten välirikko

Whitney sanoo huomanneensa jo vuoden 2013 aikana, että Depp pahoinpiteli ja kontrolloi Heardia. Hän oli puhunut asiasta siskonsa kanssa, mutta tämä oli syyttänyt itseään ja sanonut, että vaikka he riitelevät kovaa niin he myös rakastavat toisiaan syvästi. Whitney ei pitänyt siitä, että pari meni kihloihin ja myöhemmin naimisiin, ja oli sanonut Heardille, että tämän tulisi jättää Depp. Myös Depp oli puhunut heidän riidoistaan, tosin tällä oli aina tekosyitä ja hyvin eri käsitys siitä, mitä riitojen aikana oli tapahtunut kuin Heardillä. Vuoden 2014 lopussa Whitney oli vaatinut Deppiä suoraan muuttamaan käyttäytymistään, eikä enää halunnut viettää aikaa tämän kanssa.

Maaliskuun 2015 jälkeen Depp uskotteli Heardille, että Whitney oli vuotanut tiedon heidän häistään ystävälleen, joka työskenteli toimittajana People-juorulehdessä. Heard pisti välit poikki Whitneyn kanssa, ja tämä muutti pois ECB:stä. Heard sanoi myöhemmin ymmärtäneensä, että Depp oli manipuloinut häntä ja oli vain halunnut Whitneyn pois heidän elämästään. Vuoden 2016 alussa Whitney, joka oli nyt hyvin huolissaan Heardin turvallisuudesta, otti tähän yhteyttä ja siskokset sopivat riidan.

Johtopäätökset

  • Heard ja Whitney painottavat molemmat, että riidassa oli kaksi aggressiivista osapuolta, jotka molemmat solvasivat toisiaan ja käyttivät väkivaltaa.
  • Deppin ja McGivernin mukaan taas vain Heard oli väkivaltainen.
  • Debbie Lloydin (joka on siis Deppin todistaja ja hänelle lojaali) viesti Stephen Deutersille seuraavana aamuna kuitenkin vahvistaa kuvaa, että molemmat olivat toisensa kimpussa.
  • Depp ja McGivern ovat muuttaneet todistajanlausuntojaan useasti, ja ovat antaneet ristiriitaisia lausuntoja.
  • Vaikka Heardin ja Whitneyn lausunnot eivät ole myöskään täysin yksi yhteen, ovat ne kuitenkin pääpiirteittäin samanlaiset, eikä kumpikaan ole muuttanut niitä merkittävästi tai niin, että heidän aikaisempi lausuntonsa olisi ristiriidassa uudemman kanssa.
  • Depp kaatoi Heardin vaaterekit ja heitteli tämän tavaroita. Heardin ja Whitneyn kertomuksen tästä vahvistavat Whitneyn tekstiviestit ja kuvat Kevin Murphylle, sekä erityisesti McGivernin ja Lloydin lausunnot.
Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta

Mitä Amber Heardin mukaan Australiassa tapahtui

Edellisessä postauksessa käsiteltiin Deppin versioita siitä, miten hän menetti sormensa pään Australiassa maaliskuussa 2015. Tässä postauksessa käännämme huomion Heardin todistajanlausuntoon tapahtumista. Sisältövaroitus on jälleen paikallaan, koska tässä postauksessa käsitellään esim. raiskausta.

Heardin mukaan Australian tapahtumat jakautuivat kolmelle päivälle. Tapahtumien traumaattisuuden takia hän ei muista kaikkea tarkan kronologisesti vaan väläyksittäin. Hänen mukaansa Depp oli kuin toinen ihminen, ja oli luultavasti päihteiden ja unenpuutteen aiheuttamassa psykoosissa. Tässä postauksessa tapahtumat käydään tiivistetysti läpi, mutta Heardin todistajanlausunto kannattaa myös kuunnella:

Heard saapuu Australiaan

Depp aloitti viidennen Pirates-elokuvan kuvaukset Australian Gold Coastilla helmikuussa 2015. Heard oli tuolloin Englannissa kuvaamassa elokuvaa Tanskalainen tyttö, jossa hänellä oli pieni sivuosa. Maaliskuun alussa hän lensi Australiaan, ja parin oli tarkoitus viettää aluksi viikonloppu kahdestaan Deppille vuokratussa talossa. Tämän jälkeen Heard jäisi maahan Piratesin kuvausten ajaksi. Talo oli melko eristyksissä: muihin taloihin ja Deppin henkilökuntaan olisi vähintään 20-30 minuutin matka.

Heard oli hermostunut jo saapuessaan Australiaan. Depp oli ollut taas erittäin mustasukkainen, kuten aina kun Heard kuvasi elokuvaa ja vietti aikaa erillään. Pari oli riidellyt aiheesta puhelimitse vain vähän ennen lentoa. Heard oli niin epävarma, että hän soitti Deppille vielä lennon välipysähdyksen aikana. Depp vakuutti, että riita oli ohi ja että hän halusi tuoreen vaimonsa luokseen.

Nähdessään Deppin Heard huomasi heti, että tämä oli laihtunut, mikä oli yleensä varma merkki siitä, että tämä käytti jälleen. Kuten edellisessä postauksessa näimme, todisteet tukevat tätä. Depp oli kuvauksissa perjantain ja palattuaan illalla talolle joi ja otti ekstaasia. Hän tarjosi ekstaasia myös Heardille, joka kieltäytyi. Pari alkoi riidellä Deppin päihteidenkäytöstä.

Kun Heard yritti poistua huoneesta, Depp otti hänestä kiinni. Riita eskaloitui, ja Depp tönäisi Heardia voimalla niin, että tämä kaatui lattialle ja liukui sitä pitkin. Heard ei halunnut alistua, vaan nousi takaisin ylös, mikä provosoi Deppiä. Depp otti häntä kiinni kaulasta, ja löi häntä. Heard huusi ja löi takaisin.

Lopulta Heardin onnistui päästä Deppin otteesta irti. Hän meni yläkertaan, ja yritti mennä nukkumaan. Nukahtaminen oli kuitenkin hankalaa ja hän heräsi paniikkikohtauksiin. Hän otti seuraavana aamuna yhteyttä hoitajaansa Erin Falatiin (os. Boerum), ja pyysi tältä apua ahdistuksensa kanssa pärjäämiseen. Hän mainitsi viestissä joutuneensa ottamaan unilääkettä pystyäkseen nukkumaan. Falatin kirjaus tästä nähtiin todisteena oikeudessa.

Depp raiskaa Heardin

Oikeudessa esitetty kuva romahtaneesta ping-pong pöydästä.

Depp taas ei ollut nukkunut yöllä ollenkaan. Heard löysi tämän alakerran avoimesta keittiö-oleskelutilasta luukuttamassa musiikkia ja ryyppäämässä. Pöydällä oli kokaiinia ja ekstaasipillereitä sisältävä pussi, jonka sisältö oli huomattavasti huvennut edellispäivästä. Heard yritti saada Deppin lopettamaan ja selvittää, kuinka paljon ekstaasia tämä oli ottanut. Depp taas syytti häntä uskottomuudesta ja ettei hän pitänyt tämän Christi-siskosta (Heard ja Christi eivät olleet koskaan varsinaisesti riidelleet, mutta heidän välinsä olivat viileät). Sitten Depp alkoi soitella sekavia puheluita Kaliforniaan mm. agentilleen, väittäen ihmisten varastavan häneltä rahaa ja pitävän häntä huorana. Hän soitti myös Heardin asianajajalle ja perui tämän valmisteleman avioehdon (tästä lisää alhaalla).

Heard alkoi tehdä ruokaa koska ajatteli, että jos saisi Deppin syömään, tämä ehkä nukahtaisi. Depp oli kuitenkin edelleen aggressiivinen ja tilanne muuttui pian kaoottiseksi. Heard ei muista tarkalleen kaikkia tapahtumia vaan osia niistä. Depp otti häntä kaulasta kiinni, ja töni ja löi häntä keittiön kalusteita ja seiniä vasten. Samalla hän haukkui Heardia, sanoen esim. ettei kukaan pidä tästä ja että häntä oltiin varoitettu Heardista, jne. Heard puolustautui ja työnsi Deppiä kovaa päästäkseen pois. Depp taas tönäisi/heitti hänet niin voimalla eteenpäin, että hän kaatui oleskelutilan ping-pong pöydän päälle. Pöytä romahti kasaan hänen allaan.

Depp jatkoi juomista ja yritti yllyttää Heardin ottamaan pullon häneltä. Lopulta Heard nappasi pullon, ja särki sen lattialle heidän väliinsä. Tämä sai Deppin raivostumaan entisestään. Hän löi Heardia, saaden tämän kaatumaan. Sitten hän alkoi heitellä pulloja tätä kohti, huutaen samalla vihaavansa tätä. Heard muistaa Deppin myös pitäneen hänestä kiinni ja uhanneen viiltää hänen kasvonsa rikkinäisellä pullolla.

Kuva keittiöstä. Jääkaappi sijoittui kuvasta rajautuvaan osaan eli kuvaajan selän taakse.

Jossain vaiheessa Heard pääsi vapaaksi ja juoksi kohti keittiötä. Depp sai hänet kuitenkin taas kiinni ja hakkasi hänen päätään jääkaappia vasten. Lattia oli täynnä lasinsiruja heitetyistä pulloista, ja ne viilsivät haavoja Heardin paljaisiin jalkapohjiin. Depp repi hänen päällään olleen yöpaidan ja kouri hänen rintojaan samalla kun jatkoi huutamista. Keittiön seinällä Heardin pään vieressä oli puhelin, minkä Depp myös nappasi ja hakkasi palasiksi seinää vasten. Heard uskoo, että Deppin sormi vahingoittui tuolloin. Hän muistaa nähneensä maassa verta.

Seuraavaksi Depp taivutti Heardin selkä edellä keittiön baaripöytää vasten. Hän piteli tätä edelleen kaulasta kiinni, ja löi toisella kädellään tämän päätä. Samalla hän huusi, että Heard on pilannut hänen elämänsä ja että hän vihaa tätä ja aikoo tappaa tämän ja sitten panna tämän ruumista. Heard tunsi tukehtuvansa. Hän yritti pysyä tasapainossa, jolloin hänen käsivarsiinsa ja jalkapohjiinsa tuli lisää haavoja lasinsirpaleista. Heard sanoo pelänneensä, että kuolisi.

Sitten Depp raiskasi Heardin viinapullolla. Heard pelkäsi, että pullo oli rikkinäinen, muttei pystynyt tuntemaan mitään muuta kuin painetta. Jossain vaiheessa raiskaus loppui ja Heard pääsi takaisin yläkertaan. Hän meni vessaan, jossa oksensi ja hänen rakkonsa petti. Tämän jälkeen hän lukitsi itsensä makuuhuoneeseensa ja otti unilääkkeitä nukahtaakseen.

Tuhottu talo

Kuva yhdestä Deppin kirjoittamasta ’viestistä’. Tekstissä lukee mm. ”She loves taking naked photos of herself”.

Heard heräsi vasta päivällä. Alakerta oli täyden hävityksen vallassa ja sen lattia oli täynnä sirpaleita. Depp oli kirjoittanut verellä ja maalilla kaikkialle – lampunvarjostimeen, sohvaan, seinälle, peiliin (ks. esim. viereinen kuva). Kirjoituksissa Depp solvasi Heardia, haukkuen tätä huoraksi ja väittäen tällä olevan suhde Billy Bob Thorntoniin (London Fieldsin toinen tähti).

Kuten edellisessä postauksessa kerrottiin, Depp on myöntänyt kirjoittaneensa tekstit. Hän on sanonut, että oli aivan sekaisin koska Heard oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Kuitenkin kun häneltä kysyttiin tästä ristikuulustelussa Englannin oikeudenkäynnin aikana, hän sanoi, että oli ollut täysin tietoinen siitä, mitä teki.

Muun hävityksen lisäksi Depp oli myös tuhonnut Heardin omaisuutta, esim. maalannut kaikki tämän tekeillä olevat taulut mustiksi (lukuunottamatta muotokuvaa tyttärestään Lily-Rosesta) ja sotkenut tämän vaatteita sekaviin kirjoituksiinsa. Hän oli myös laittanut palasia raaoista pihveistä, jotka Heardin oli ollut määrä kokata, eri paikkoihin ja esim. käärinyt Heardilta repimänsä yöpaidan suikaleita lihapalojen ympärille.

Heard löysi sekavan Deppin maalin ja veren peitossa, ja näki, että tämän sormi oli pahasti vahingoittunut. Hän suostutteli Deppin ottamaan yhteyttä turvamiestiimiinsä. Kun he odottivat näiden saapumista, Depp jatkoi uhittelua ja mm. heitti Heardin hänelle keittämän kahvikupillisen päin tv:tä. Hän alkoi syyttää Heardia oudoista asioista, väittäen että tällä oli ollut viime yönä yläkerrassa toinen mies. Depp otti myös hänen puhelimensa ja alkoi nauhoittaa sillä audiota, jotta voisi todistaa jotain, mistä Heard ei saanut selkeää käsitystä.

Kun Deppin tiimi saapui paikalle, halusi Heard kuitenkin lähteä Deppin mukaan sairaalaan. Se ei ollut muiden mielestä hyvä idea. Heard muistaa olleensa erittäin poissa tolaltaan, ja että Deppin hoitaja Debbie Lloyd oli yrittänyt antaa hänelle rauhoittavia ja vei hänet yläkertaan nukkumaan.

Audio ja kuvat talolta

Kun Deppin henkilökunta – Dr Kipper ja hoitaja Debbie Lloyd, Ben King ja Jerry Judge–  saapuivat talolle, oli ensimmäinen tehtävä saada raivoava ja sekava Depp ensiapuun ja löytää tämän sormenpää. Koska Depp oli laittanut Heardin kännykän nauhoittamaan juuri ennen näiden saapumista, tallentuivat seuraavat tapahtumat nauhalle. Nauha on useita tunteja pitkä, ja sitä ei tiettävästi ole koskaan julkaistu kokonaisuudessaan. Se oli kuitenkin todisteena Englannin oikeudenkäynnissä, ja sen oleellisin kymmenen minuuttia on myös julkaistu koosteena:

Nauhalla kuuluvat äänet ovat osittain hyvin hankalasti kuultavia, mutta alussa voi kuulla Deppin raivoavan ja Dr Kipperin ja Debbie Lloydin kauhistelevan talon tilaa ja etsivän Deppin sormenpäätä. Deppin turvamiehen, Jerry Judgen, voi kuulla puhuvan jonkun kanssa puhelimessa siitä, mitä talolla on tapahtunut. Myöhemmin hän keskustelee kiinteistönhoitaja Ben Kingin kanssa siitä kuinka sen remontointi tulee luultavasti maksamaan kymmeniä tuhansia. Hän sanoo pelkäävänsä, että tapaus vuotaa lehtiin. Judgen ja Kingin sanomista asioista voi lukea esim. täältä (ss. 69-70)

Judge, joka oli ollut Deppin palveluksessa vuosikymmeniä, sanoo tämän juoneen edellisen viikon aikana kaiken talossa olleen viinan ja ottaneen 10 pilleriä ekstaasia. Hän pelkää, että Depp tulee ottamaan yliannostuksen, jos joku jatkaa huumeiden välittämistä tälle. Heardista Judge sanoo, että tämä on täysin selvä, ja että tällä on ainakin yksi ruhje ja viiltoja käsivarsissa. Hän tosin heti spekuloi, että viillot voivat olla itse tehtyjä. Heardilla ei kuitenkaan ole tiedettyä taustaa itsensä vahingoittamisesta ja viiltojen kohdat käsivarsien ulkosyrjällä ovat melko epätyypilliset viiltelyjäljiksi. Nauhan taustalla voi ajoittain kuulla Heardin itkevän ja Lloydin kysyvän Kipperiltä, kuinka paljon rauhoittavia tälle tulisi annostella.

Ben King todisti, että hänen tullessaan talolle Heard itki hysteerisesti ja Jerry Judge yritti lohduttaa tätä. Talon lattiat olivat täynnä verta, maalia, viinaa ja lasin- ja posliininsirpaleita. King todisti, että talo oli pakko remontoida tapauksen jälkeen. Lattiat oli hiottava ja pinnoitettava uudelleen, seinät maalattava ja esim. marmoriseen portaikkoon ja keittiön kivitasoon tulleet lohkeamat korjattava. Osa irtaimistosta, kuten televisio, oli myös korvattava uusilla.

Heard otti myöhemmin kuvia Deppin peileihin kirjoittamista viesteistä. Suurimman osan hävityksestä otetuista kuvista otti King, jolta Deppin asianajajatiimi sai ne haltuunsa. Englannin oikeudenkäynnissä hän todisti, että oli luovuttanut kuvista vain osan. Oikeudenkäynneissä nähdyt kuvat todistavat kuitenkin sen, mitä jokainen talossa käynyt todistaja on todennut: talo oli täysin remonttikunnossa.

Todistajien huomioita

Heardin tekeillä olevat taulut, jotka Depp maalasi mustiksi.

Deppin henkilökunta, Heardin hoitaja ja psykiatri

Heard päätti palata Los Angelesiin heti seuraavana päivänä. Deppin hoitaja Debbie Lloydin muistiinpanot todistavat, että hän otti Heardin puolesta yhteyttä tämän psykiatriseen hoitajaan Erin Falatiin (os. Boerum). Hän pyysi tämän tapaavan Heardia heti, kun tämä olisi takaisin Yhdysvalloissa. Heard oli Australiasta käsin myös yhteydessä psykiatriinsa Connell Cowaniin, ja kertoi, että hänellä ja Deppillä oli ollut erittäin vakava riita. Cowan on kirjannut muistiin, että parin suhde on epävakaa ja että Heard ei anna riidoissa periksi. Cowan on yksi Heardin psykiatreista, jotka olivat sitä mieltä, että Depp pahoinpiteli häntä, ja joiden muistiinpanot ja todistukset Deppin asianajajat saivat blokattua Yhdysvaltain oikeudenkäynnistä.

Deppin työntekijä Ben King lähti Heardin tueksi lennolle. Kuten Jerry Judge, myös King sanoi nähneensä Heardin käsivarsissa viiltohaavoja (tosin vasta toisessa todistajanlausunnossaan). King myös väitti, että Heard olisi lennon aikana kysynyt häneltä, että oletko koskaan suuttunut kenellekkään niin, että olet vain menettänyt kontrollin. Tästä ei ole vahvistavia todisteita, ja sanamuodosta ei voi päätellä, puhuiko Heard itsestään vai Deppistä.

Erin Falati todisti oikeudessa, että sai kuulla parilla olleen jonkinlaisen iso riidan, muttei sen tarkemmin muista yksityiskohtia tai että Heardilla olisi ollut erityisiä vammoja. Hän ei pitänyt riitaa epätavallisena, sillä suhde oli hänen käsityksensä mukaan jatkuvaa konfliktien ja parempien kausien sykliä. Tapaamisen jälkeen Heard pyysi heti toisen tapaamisen seuraavalle päivälle. Dr Kipperin ohjeiden mukaan Heard ja Depp oli pidettävä erossa toisistaan kunnes tämän lääkitys olisi tasapainossa ja leikkaus olisi tehty.

Falatin tapaamisen lisäksi Heard piti heti Los Angelesiin palattuaan kaksi sessiota psykiatrinsa kanssa. Cowan myöhemmin lähetti Heardille myös viestin, jossa mm. sanoo, että Heardin pitää olla nyt itselleen kiltti.

Heardin ystävät ja sisko

Palattuaan Yhdysvaltoihin Heard hakeutui heti parhaan ystävänsä (ja naapurinsa) Rocky Penningtonin luokse ja kertoi, mitä Australiassa oli tapahtunut. Pennington näki tämän mustelmat ja käsivarsiin ja jalkapohjiin tulleet haavat. Hän sanoi pelänneensä ensimmäistä kertaa, että Depp saattaisi tappaa Heardin. Hän ehdottikin, että Heard ja hän puolisoineen muuttaisivat pois asunnoista, jotka Depp omisti. Heard ei kuitenkaan suostunut tähän vaan halusi uskoa, että Depp pystyisi vielä muuttumaan.

Penningtonin kihlattu, Joshua Drew, ei vielä tuolloin tiennyt tapahtumien yksityiskohtia. Heard kuitenkin lähetti hänelle muutama päivä myöhemmin viestin, jossa pyysi tältä anteeksi, että oli ominut Penningtonin täysin itselleen viimeisten päivien aikana. Viestissä Heard kuvaa käyvänsä tällä hetkellä läpi äärimmäisen hankalia asioita, mitkä tuntuvat ajoittain täysin kestämättömiltä. Drew vastaa tietävänsä, että Heardilla on nyt rankkaa ja että ymmärtää, että tämä tarvitsee nyt parasta ystäväänsä.

Pian paluunsa jälkeen Heard tapasi myös Whitney-siskoaan ja ystäväänsä iO Tillett Wrightia. Molemmat todistivat, että Heard kertoi heille Deppin seonneen ja että he olivat nähneet tämän vammat. Kristina Sextonia Heard tapasi vasta parin viikon kuluttua, mutta myös Sexton näki Heardin käsivarsien viillot. Heard kertoi tuolloin heillä olleen pahan riidan ja Deppin käyttävän jälleen. Tarkemmista yksityiskohdista Heard avautui Sextonille vasta haettuaan avioeroa noin vuotta myöhemmin.

Heardin muista vammoista ei ole kuvia maaliskuulta, mutta vielä useita kuukausia tapauksen jälkeen hänen käsivarsissaan voi nähdä viiltohaavat. Alla olevassa kuvassa Heard edustaa punaisella matolla huhtikuun 2015 lopussa (vas.) ja heinäkuussa 2015 (oik).

LISÄYS: Vuonna 2019 Heardin oikeudenkäyntiä varten ottama kuva viilloista jääneistä arvista.

Miksei Heard hakeutunut lääkäriin raiskauksen takia?

Yhdysvaltain oikeudenkäynnissä Deppin asianajaja Camille Vasquez painosti Heardia, miksei tämä ollut hakeutunut sairaalahoitoon raiskauksen ja pahoinpitelyn jälkeen. Heard ei ole kuitenkaan missään vaiheessa väittänyt, että hänen saamansa fyysiset vammat –mustelmat, viillot, lievä verenvuoto vaginasta– olisivat olleet sellaisia, että hän olisi epäillyt olevansa vakavasti loukkaantunut. Heard ei myöskään halunnut ilmoittaa raiskauksesta viranomaisille, vaan on sanonut hävenneensä ja halunneensa pitää asian salassa. Psyykkisesti hän sen sijaan oli huonossa kunnossa, kuten hoitaja Falatin, psykiatri Cowanin ja Heardin ystävien lausunnot, viestit ja muistiinpanot tuolta ajalta todistavat.

Heardin raiskauksesta on myös levitetty väärää tietoa. Jotkut ovat väittäneet, että Heard olisi sanonut Deppin raiskanneen hänet rikkinäisellä pullolla, jolloin se, ettei hän hakeutunut sairaalahoitoon kuulostaa absurdilta. Heard ei ole kuitenkaan koskaan väittänyt, että pullo oli rikkinäinen, vaan että hän pelkäsi sen olevan, sillä lattia ja keittiön tasot olivat täynnä rikkinäisten pullojen siruja.

Tässä tulee esille myös se, kuinka valmiita ihmiset ovat edelleen uskomaan samoja vanhoja myyttejä raiskauksista ja lähisuhdeväkivallasta. On itse asiassa tyypillisempää, että raiskauksen tai lähisuhdeväkivallan uhri pyrkii pitämään asian salassa eikä hae apua viranomaisilta. Tähän on useita syitä, mm. uhrin kokema häpeä, syyllisyys ja pelko. Esimerkiksi Suomessa Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) mukaan ”lähisuhdeväkivalta on pitkälti piilo-ongelma. Vain murto-osa lähisuhdeväkivaltaa kokeneista on ottanut yhteyttä sosiaalipalveluihin, lääkäriin, poliisiin tai muihin palveluihin.” Oikeusministeriön Rikoksentorjuntaneuvoston mukaan taas iso osa raiskauksista jää ilmoittamatta. HUSin Seri-tukikeskuksen tekemässä tutkimuksessa todettiin, että suurin osa raiskauksen uhreiksi joutuneista halusi pyrkiä vain unohtamaan asian (ks. tämä YLEn artikkeli ja linkattu raportti tutkimuksesta). Vaikka nämä tilastot koskevat Suomea, ei Yhdysvaltojen (tai Australian) tilanne tai uhrien reagointi ole radikaalisti erilaista.

Riita avioehdosta

Deppin mukaan Heard suuttui, koska hänen vaadittiin suostuvan avioehtoon. Tammikuun lopussa Dr Kipper olikin todistanut raivokasta riitaa avioehdosta parin välillä, ja lähetti tästä viestin Heardin psykiatrille Connell Cowanille. Kipper ei kuitenkaan kommentoinut tarkemmin riidan sisältöä, vaan kertoi ainoastaan, että kumpikin osapuoli oli käyttäytynyt todella huonosti.

Heard myöntää, että pari riiteli muiden asioiden ohella myös avioehdosta, mutta sanoo, ettei se johtunut siitä, ettei hän olisi suostunut ehtoon. Deppin sisko Christi halusi parille avioehdon, ja Heardille tämä sopi mainiosti. Depp taas sanoi Heardille pitävänsä ehtoa merkkinä siitä, että tämä mietti jo ulospääsyä liitosta. Christin puuttuminen heidän suhteeseensa hiersi myös parin välejä. Heard oli ratkaisuksi pyytänyt omaa asianajajaansa valmistelemaan avioehtopaperit.

Heardin sanomia asioita tukee asianajaja Michele Mulrooneyn todistajanlausunto. Mulrooney vahvisti, että hän oli Heardin pyynnöstä valmistellut avioehtosopimusta yhdessä Deppin edustajan kanssa. Asia oli etenemässä kunnes hän eräänä päivänä sai puhelun Deppiltä. Depp vaikutti olevan päihtynyt ja haukkui Mulrooneyn maanrakoon. Heardin mukaan tämä puhelu tapahtui juurikin Australiassa. Muutama päivä tämän jälkeen Mulrooney sai virallisen tiedon, että hänen palveluksiaan ei enää tarvittaisi, eikä hän ole sen koommin työskennellyt kummallekaan osapuolelle.

Katoileva puhelin

Viimeinen seikka, josta on tämän tapauksen yhteydessä puhuttava, on Australian talon keittiön seinällä roikkunut vanhanmallinen puhelin, jonka Heard sanoo Deppin rikkoneen. Hän arveli, että Deppin sormivamma aiheutui juurikin tästä. Yhdysvaltain oikeudenkäynnissä Deppin asianajaja grillasi Heardia väittäen, ettei talossa ollut seinäpuhelinta. Myös Depp ja tämän todistajat todistivat näin. Tämä oli osa Deppin lakimiestiimin strategiaa saada Heard vaikuttamaan epäuskottavalta todistajalta.

Jälleen on kuitenkin hyvä verrata Deppin Yhdysvalloissa antamia lausuntoja tämän Englannin oikeudenkäynnissä sanomiin asioihin. Siellä Depp nimittäin todisti, että talon keittiön seinällä oli kuin olikin puhelin. Hän myös todisti repäisseensä sen irti, vaikkakin kielsi, että se olisi aiheuttanut sormivamman. Transkriptio Deppin lausunnosta on luettavissa täältä (s. 19 dokumentissa).

Mitä Australiassa siis tapahtui?

Tätä aihetta on nyt käsitelty kattavasti kahdessa postauksessa. Jos tarkastellaan oikeudenkäynneissä esitettyjä todisteita (esim. tekstiviestit, lääkärinkertomukset ja -muistiinpanot, äänite, valokuvat) ja muiden kuin Deppin ja Heardin todistajanlausuntoja, voidaan seuraavat asiat katsoa todistetuiksi faktoiksi:

  • Depp oli repsahtanut jo ennen Heardin tuloa Australiaan, ja käytti tuolloin aktiivisesti päihteitä (joihin lukeutui myös laittomia huumeita kuten kokaiinia ja ekstaasia).
  • Depp oli masentunut urastaan ja kielsi työntekijöitään moralisoimasta häntä päihteidenkäytöstään.
  • Depp ja Heard olivat riidelleet avioehdosta jo aikaisemmin. Heard oli pyytänyt asianajajaansa tekemään heille avioehdon. Ennen kuin ehto allekirjoitettiin, sai kyseinen asianajaja Deppiltä erittäin asiattoman puhelun ja pian tämän jälkeen potkut.
  • Depp kirjoitti Heardista solvauksia seinille vahingoittuneella sormellaan. Kirjoitukset keskittyivät haukkumaan Heardia huoraksi.
  • Myös osa talon dokumentoidusta hävityksestä (esim. Heardin taulut) kohdistui suoraan Heardin omaisuuteen.
  • Depp haki apua vasta tunteja myöhemmin, vaikka oli menettänyt sormensa pään ja murtanut sen luun.
  • Deppin henkilökunnalla oli hankaluuksia saada tämä lähtemään ensiapuun. Heidän täytyi myös etsiä sormenpää talon lattialta.
  • Talo oli niin tuhottu, että se vaati kalliin remontin.
  • Paikalta nauhoitettu audio todistaa Deppin olleen aggressiivinen. Tästä todistavat myös hänen lähettämänsä viestit, missä hän solvaa Heardia monin tavoin ja sanoo haluavansa tästä pikaisen eron. Depp ei kuitenkaan mainitse viesteissä, että Heard olisi vahingoittanut häntä, vaan sanoo itse aiheuttaneensa sormen vamman.
  • Kun Depp saapui ensiapuun, todettiin hänen olevan päihtynyt ja sekava.
  • Deppin sormi ei lääkärien mukaan ole voinut vahingoittua niin, kuin hän väittää.
  • Useat todistajat ovat todistaneet, että Heardilla oli tapauksen jälkeen mustelmia ja viiltohaavoja. Osa näistä todistajista (Jerry Judge ja Ben King) on Deppin työntekijöitä ja hänelle lojaaleja.
  • Haavoista on myös kuvia seuraavilta kuukausilta, ja niiden arvet olivat nähtävissä vielä vuosia myöhemmin.
  • Heard oli viikonlopun jäljiltä järkyttynyt ja haki seuraavina päivinä niin psykiatrista apua kuin tukea ystäviltään. Heard kertoi myös läheisilleen siitä, mitä oli tapahtunut.

On hankala nähdä, kuinka nämä faktat tukisivat Deppin versiota tapahtumista. Useat seikat ovat sen kanssa täydessä ristiriidassa, ja viittaavat siihen, että Depp ei ole puhunut oikeudessa totta. Sen sijaan yllä luetellut faktat tukevat Heardin versiota, eivätkä ole sen kanssa ristiriidassa.

Todisteet tukevat siis Heardin versiota selkeästi vahvemmin kuin Deppin.

Muut lähteet (kuin tekstiin linkatut):

  • Englannin ja Walesin korkeimman oikeuden tuomio (ss. 63-79)
  • Heardin todistajanlausunnot Englannissa (s.23-29) ja Yhdysvalloissa
  • NGN:n loppulauselma Englannissa (ss. 50-57; 99-112)
Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta