Saunattoman kesämökin pikapelastus – ulkosuihku
Kirjoitin viime postauksessa, että pääsimme vihdoinkin yöpymään omalla kesämökillämme, yli vuosi mökin oston jälkeen. Sen verran hitaasti olemme mökkiremonttia tehneet, ja nytkin yöpymisemme tapahtui aikamoisissa retkiolosuhteissa. Remontin lisäksi yksi ongelmallinen asia yöpymisten (ainakin useamman päivän mittaisten) suhteen on ollut peseytymismahdollisuuksien puute.
Mökkipihallemmehan tulee nimittäin kyllä tällä hetkellä kunnallisvesi, mutta se tulee vesipostiin, josta sitä sitten kannetaan sisälle kesämökkiin tarpeen tullen ja johon voi myös liittää kasteluletkun kasvien kastelua varten. Vesi ei siis tule sisälle mökkiin tai jonkinlaiseen saunarakennukseen. Itse asiassa, koko tontillamme ei vielä ole lainkaan saunaa eikä luonnollisestikaan myöskään suihkua. Edellinen omistaja kertoi käyneensä ”puskapesulla”, eli ilmeisesti tehneensä pesuvettä vatiin ja sitten pessyt pahimmat liat pois.
Me olemme vähän päivitelleet tätä pesutilojen puutetta, koska emme tällä hetkellä ole ehtineet tai edes ehtimässä saunaremonttiin ihan heti. Meillä on kyllä toki tulevaisuudessa aikeena rakentaa sauna ja hankkia myös palju, mutta siihen menee vielä hetki aikaa, koska kesämökillä on muita vieläkin akuutimpia remonttikohteita. Onneksi meidän kaksikin eri ystävää vinkkasi kesällä ulkosuihkusta, ja loppukesästä päädyimme tutkimaan asiaa tarkemmin – ja hankkimaan sellaisen itsellemme mökkisuihkuksi.
Mikä ulkosuihku?
Ulkosuihkuja on monenlaisia. Paljon on suihkuja, joihin vain liitetään puutarhaletku ja sitten peseydytään letkun antamassa (jääkylmässä!) vedessä. Tällaisia pihasuihkuja oli yllättävän tyylikkäänkin näköisiä, muun muassa kromin värisenä. Itse en vilukissana Suomen kylmässä kesässä kuitenkaan ehkä tällaisesta suihkusta pitäisi – veden tulee mielestäni olla edes vähän lämmintä. Meillä kävikin huippuhyvä tuuri. Satuimme löytämään netistä aurinkokennolla lämpenevän ulkosuihkun. Löytämämme suihkun hinta oli kuitenkin lähemmäs 200 euroa, mikä on melko paljon tuollaiselle ulkona säiden armoilla seisovalle mökkisuihkulle, joka on kuitenkin vain väliaikainen.
Tarpeeksi nettiä tutkittuamme huomasimme, että eräässä liikkeessä Keravalla oli myynnissä tasan yksi kappale kyseisiä suihkuja, poistohintaan 39 euroa. Ei muuta kuin hippulat vinkuen nokka kohti Keravaa ja suihkua hakemaan, ja nyt tuo pihasuihku on meidän ikioma mökkisuihkumme!
Edellisessä blogipostauksessa kirjoitin myös, että ”meillä on suihku josta tulee vain jääkylmää vettä”, viitaten juuri tähän aurinkokennosuihkuun. Onneksi se ei pidäkään paikkaansa! Tuolloin olimme nimittäin kasanneet mökkisuihkun päivän aikana ja menimme sitten illalla kokeilemaan sitä. Vesi ei ollut ehtinyt päivän aikana lämmetä tarpeeksi ja se oli vielä aivan jäistä, mutta seuraavina päivinä kokeilimme suihkua jo auringonpaisteen aikana, ja vesi tosiaankin oli paljon lämpimämpää kuin puutarhaletkusta tuleva jääkylmä vesi! Ehdin hyvin pestä hiukset ja vartalon, eikä lämmin vesi loppunut kesken. Ja ihmettelijoille muuten tiedoksi, että tässä suihkussa peseydytään uima-asussa :D
Suihkussa on siis 9 litran vesisäiliö, jossa se lämmittää vettä auringon paistaessa. Suihkun aikana se sekoittaa lämmittämänsä veden vesiletkusta tulevaan kylmään veteen. Koska kuuman veden määrä on kuitenkin aika pieni, kannattanee aurinkokennosuihku sulkea saippuoinnin ajaksi eikä suihkussa muutenkaan kannata kamalasti kuhnailla, vaan aika tehokas saa olla. Mutta kyllä tämä vaan on suuri kohennus meidän mökin fasiliteetteihin!
Tämän suihkun miinuksia tietysti on se, että siitä on hyötyä vain aurinkoisilla säillä ja vain kesäaikana. Mutta silloinhan sitä yleensä mökillä pidempiä aikoja oleillaankin. Päivän tai pari pärjää hyvin ilman suihkuakin tai vaikkapa kosteuspyyhkeiden avulla.
Jatkosuunnitelmat ulkosuihkun suhteen
Olen bongaillut Pinterestistä kivoja ideoita ulkosuihkun tuunaamiseen. Sen ympärille voisi esimerkiksi rakentaa sermit, jolloin suihkuttelusta tulisi yksityisempää ja kaikki saippuat ja shampoot saisi nätisti esille. Meillä ne nimittäin majailevat tällä hetkellä vanhassa emaliastiassa jakkaran päällä. Meidän mökkipihamme on kyllä aika suojainen, mutta yksi naapuri on juuri sillälailla aika lähellä, etten kyllä viitsisi ilman bikinejä suihkutella. Voisin siis periaatteessa harkitakin niiden sermien rakentamista.
Tuo ulkosuihku on muuten siitäkin kätevä, että tuleva paljun paikka on todennäköisesti tuossa vieressä, ja silloin ulkosuihkussa voi kätevästi kastautua ennen paljuun pulahtamista.
Kiitos kavereille tästä vinkistä ja auringolle suihkuvetemme lämmittämisestä. Kyllä nyt kelpaa!
-Netta
Lisää mökkiaiheista sisältöäni Instagramissa @nettafrancesca
Lue myös:
Rakennamme saunan kesämökin vanhaan varastorakennukseen