En halua brändätä itseäni
Törmäsin tänään erääseen mielenkiintoiseen blogipostaukseen, joka käsitteli sitä, miten jokaisen yksityishenkilönkin olisi hyödyllistä brändätä itsensä somessa, jotta se avittaisi esimerkiksi työnhakua. Lisäksi lueskellessani Lilyn toimituksen blogia ajauduin lukemaan vuodelta 2012 olevaa artikkelia, jossa neuvottiin aloittelevia bloggaajia valitsemaan tarpeeksi rajattu aihe, kuten yksittäinen projekti, ja pysymään siinä. Nämä molemmat tekstit olivat äärimmäisen mielenkiintoisia siinä mielessä, että olen jo pitkään itsekin miettinyt tuota nykyaikana lisääntyvää itsensä brändäämistä ja todennut, että en halua tehdä sitä (!!!).
Ymmärrän toki, että voisi olla ”viisasta” kirjoittaa vaikkapa vain sisustamiseen keskittyvää blogia, koska silloin blogilla olisi selkeä lukijakunta; sisustusharrastelijat. Kun kirjoittaa monenkirjavista, toisiinsa mitenkään liittymättömistä asioista, on se varmaankin huonoa brändäystä ja kokonaiskuva voi jonkun mielestä muistuttaa sillisalaattia. Mutta jos kirjoittaa lifestyle-blogia, näkyy siinä väkisinkin koko elämän kirjo, sanahan on suomennettunakin ”elämäntyyli”. En halua kirjoittaa vain sisustamisesta, koska elämäni on niin paljon muutakin kuin nättejä sisustusesineitä tai mökin remontointia. Haluan kirjoittaa omasta elämästäni rehellisesti ja monesta näkökulmasta, vaikka se ei toisikaan minulle huimia lukijamääriä. Haluan olla oma itseni ja esiintyä itse käyttämissäni vaatteissa (enkä pr-toimistolta kuvauksia varten lainatuissa), itse tekemässäni arkimeikissä ja ihan tavallisen pulliasen väkertämissä kampauksissa. Haluan lisätä Instagramiini kuvan ilman meikkiä tai hassulla ilmeellä, jos siinä on joku hyvä, vaikkakin ei-mediaseksikäs juju. En halua feikata, esittää, brändätä, stressata ja ahdistua omasta brändistäni. En halua elää rakentamani brändin mukaan ja alkaa tehdä valintoja sen perusteella, sopivatko asiat ”brändiini”, jota elämäksenikin kutsutaan.
Oman elämän brändäystä tapahtuu kyllä ympärillämme jatkuvasti, ja aivan varmasti teen sitä jollain tasolla tiedostamatta itsekin esimerkiksi lisätessäni kuvia Instagramiin. Mutta en tee sitä yhtä tietoisesti kuin esimerkiksi teini-ikäiset sukulaiseni, jotka poistavat jatkuvasti jo someen lataamiaan kuvia ja käyttävät tuntikausia pohtiessaan, miltä heidän feedinsä näyttää (surullista, mutta totta). Ja aivan varmasti sitä tekevät varsin tietoisesti myös monet aikuisetkin! Mutta miksi? Ja mihin suuntaan se tätä yhteiskuntaa vie? Ovatko ”brändittömät” ihmiset tulevaisuudessa jollain tapaa huonommassa asemassa vaikkapa työ- tai seurustelumarkkinoilla kuin ne, jotka ovat rakentaneet itselleen vuosikausia vahvaa brändiä? Itse en ole luonut mitään suunnitelmia esimerkiksi sen suhteen, mihin suuntaan lähtisin viemään tätä blogia ja millaista sisällön tulisi olla, jotta se houkuttelisi ihmisiä. Kaikkein vähiten olen miettinyt sitä, millainen minun tulisi olla täällä tai vaikka Instassa, jotta olisin kiinnostava ja hyvin brändätty. Olen enemmänkin go with the flow ja toivon, että sillekin on tilaa yhä tulevaisuudessakin.
Olen päättänyt olla oma itseni, aidosti. En usko, että pidemmän päälle mitkään tyhjästä kasatut brändi-minät kiinnostavat ihmisiä, vaan entistä useammin keskusteluissa painotetaan sitä, että ihmiset kaipaavat samaistumispohjaa, aitoutta ja tavallisuutta. Ainakin itse huomaan poistuvani hyvin pikaisesti sellaisten blogien lukijalistoilta, joiden kirjoittaja vain toteuttaa tätä suurta ja mahtavaa brändiään ja tuntuu täysin vieraantuneelta minun todellisuudestani. Ajattelen myös jotenkin niinkin, että sellainen työ tai vaikkapa ihmissuhde, johon en kelpaisi omana itsenäni vaan itseni ympärille rakennettuna hahmona, ei varmaankaan ole minua varten.
Somemaailma ja kaikki sen tuottamat ilmiöt ovat kyllä aivan äärimmäisen mielenkiintoisia. Mun unelma-ammatti tätä nykyä taitaa olla jonkinlainen some-tutkija 😀
-Netta
Lue myös aiheeseen liittyen: