Kun lomalta on vähän ikävä arkeen
Viikon kesäloman aikana kierrettiin Suomea – Pori, Yyteri, Raahe, Kalajoki, Nastola, Loviisa. Nukuttiin patjalla, parisängyssä ja ilmapatjalla. Koitettiin saada unta, vaikka helle teki siitä hankalaa. Uitiin enemmän luonnonvesissä kuin minään muuna aikuisuuteni kesänä. Kestittiin mökkivieraita, grillattiin, siivottiin mökkiä ja järjesteltiin. Kuunteltiin äänikirjaa, valvottiin ja ihailtiin Pohjoisen Suomen valoisuutta.
Loman viimeisinä päivinä, kun oltiin oltu kotoa poissa jo yli viikko, iski ihan odottamaton tunne – jonkinlainen koti-ikävä. Eikä niinkään ikävä kotia paikkana (koska ihan oikeasti haluaisin muuttaa isompaan asuntoon), vaan jonkinlainen ikävä sitä omaa arkielämää. Sitä, kun menee töihin ja ihana työkaveri odottaa jo toimistossa, on käynyt vielä leipomon kautta hakemassa aamupalaa meille molemmille. Sitä, kun näkee töiden jälkeen ystävää kahvilla ja yhtäkkiä huomaakin, että on vierähtänyt jo neljä tuntia. Sitä, kun kotiin mennessä koira ja kissa ovat vastassa. Kun lauantai-aamusin ei enää tarvitsekaan mennä töihin (toisin kuin koko opiskelijaelämän ajan), vaan mies on herännyt aikaisemmin ja keittänyt kahvit valmiiksi, ja niitä sitten juodaan kaikessa rauhassa Hesaria lukien.
Kun tämä ajatus ja tunne viikon lomailun jälkeen hiipi mieleeni, tajusin olevani aivan hitsin hyvässä tilanteessa ja onnekas ihminen. Vuosi sitten, kun päätin luopua opettajan työstäni, en olisi koskaan voinut kuvitellakaan ajattelevani ja tuntevani näin. Silloin töihin meno ahdisti ja stressasi, tuntui puristavana kipuna rintalastassa ja järkyttävänä väsymyksenä. En mitään muuta silloin olisi halunnutkaan, kuin olla lomalla, jatkuvasti. Odotin vain viikonloppuja ja lomia. Koko 2,5 kuukauden kesäloma meni vain uupumuksesta toipumiseen, enkä enää edes muista, mitä koko kesänä tein. Koetin vain elpyä. Nyt taas tuntuu siltä, että viikon lomailun jälkeen olo on jo ihan rento. Niin rento, että ärsytti kun ei ollut lomalla konetta mukana, kun olisi ollut hirveä hinku kirjoittaa blogia. Niin levännyt, että aloin jo pohtia, mitä uusia harrastuksia voisin kokeilla syksyllä. Jokin liikuntaharrastus on hankittava, ja miehen kanssa aiomme mennä yhdessä kokkauskurssille. Virtaa riittää niin, että olen jo googlaillut kiivaasti, missä olisi minkäkinlaista kurssia meneillään.
Vaikka elämäni ei todellakaan ole täydellistä (koska kenenkään ei ole), ovat sen peruspalaset nyt aikamoisen mallillaan. Mikä voisi olla mahtavampaa, kuin se, ettei jatkuvasti odota lomaa tai pakoa arjesta, vaan lyhyen loman jälkeen jo vähän kaipaakin siihen normaaliin päiväjärjestykseen pääsyä. Omaa sänkyä, oikeaa suihkua ja omia pesuaineita, pyykinpesua, omien lempisarjojen katsomista, töihin pyöräilyä ja illallisia ystävien seurassa.
Sitähän se elämä on varmaan 80 % – tavallista arkea. Siksi arjen pitää olla sellaista, ettei se ahdista. Ei arki tietenkään juhlaa ole, mutta arjen pitää olla kivaa ja elämänmakuista. Sellaista, että siinä viihtyy ja siinä tulee kotoisa olo. Siksi mä olen todella onnellinen, että olen uskaltanut tehdä useitakin ratkaisuja, jotka ovat tuoneet mut tähän pisteeseen. Tie on kyllä ollut pitkä ja karikkoinenkin, mutta kaikki vaiva on kuitenkin ollut tämän arvoista.
Nyt on hyvä.
-Netta
Lue myös:
Ajatuksia työmatkalta – en affirmoinut nykytilannettani, vaan saavutin sen itse
Pitkä työmatka tekee onnettomaksi