Pitkä työmatka tekee onnettomaksi

Kirjoittelinkin tuossa aiemmin lyhyesti siitä, kuinka mulla on ollut nyt peräkkäin kaksi työpaikkaa, joihin mulla oli kumpaankin suhteellisen pitkä työmatka. Toiseen paikkaan meni julkisilla noin 50 minuuttia suuntaansa (se vielä menetteli) ja toiseen paikkaan puolestaan noin puolitoista tuntia suuntaansa (kolme tuntia päivässä bussissa istumista ei enää menetellyt). Nyt mulla on puolestaan todella lyhyt työmatka, pyöräillen alle 10 minuutissa töihin, ja osaan todellakin arvostaa sitä. Joka aamu, kun poljen töihin, hymyilen leveästi miettiessäni, miten onnekas olenkaan, kun olen vihdoinkin taas tässä tilanteessa.

Pitkä työmatka vaikutti itseeni monin tavoin. Aamuisin piti tietysti herätä aikaisemmin, jotta ehtii bussiin. Ja mä olen todella aamu-uninen, joten jokainen aamuisin nukuttu minuutti on mulle kultaakin kalliimpi. Iltaisin piti puolestaan mennä aikaisemmin nukkumaan, jotta ehtisi nukkua tarpeeksi. Bussissa taas ei tullut todellakaan tehtyä mitään kovin järkevää, vaan pääsääntöisesti vain näpräsin puhelinta. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pelkästään jo bussimatkat tekivät päivääni kolme tuntia istumista ja pelkkää puhelimella somettamista! Ihan aluksi mä kyllä kuuntelin bussissa äänikirjoja, mutta kuuntelin nopeasti kaikki sovelluksen mielenkiintoiset kirjat läpi, ja siitä syystä (ja myös rahan takia) lopetin sovelluksen käytön. Eli vain ja ainostaan näperöin kännykkääni tai tuijotin ikkunasta ulos tuntikaupalla päivässä.

Ylipäätään pitkät matka-ajat tuntuivat mielestäni stressaavilta ja myös ”ajanhukalta”, ja huomasinkin yhä useammin tuskailevani jo edellisenä iltana tai viikonloppuna sitä, että en jaksa raahautua aamulla kiireessä bussipysäkille ja matkata bussissa. Iltapäivisin mulla puolestaan jäi esimerkiksi joogatunnit kokonaan välistä, koska olin töiden jälkeen kotona vasta niin myöhään, etten ehtinyt tunneille. Huomasin myös jo työpäivän aikana keksiväni kaikkia epätoivoisia ”juonia”, miten pääsisin edes vähän kätevämmin kotiin – työkaverin kyydissä juna-asemalle, polkupyörä junaan ja osa matkasta sillä, mies vapaapäivänään mua hakemaan… Ei hyvä, vaan ainoastaan lisää stressiä. 

Koska mun fiilikset pitkää työmatkaa kohtaan olivat jotenkin niin vahvoja ja niin selkeän negatiivisia, rupesin miettimään, voiko kyse olla vain ja ainoastaan henkilökohtaisista fiiliksistä, vai löytyisikö aiheesta jotain tutkimustuloksia, joiden mukaan pitkä työmatka oikeasti vaikuttaa ihmisen onnellisuuteen negatiivisella tavalla.

Ja niinpä vain löytyikin; tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan pitkää työmatkaa taittavat ihmiset ovat kaikin tavoin onnettomampia, kuin lähellä työpaikkaansa asuvat ihmiset. Tutkimuksessa todettiin, että yli tunnin työmatka rasittaa ihmistä niin paljon, että kompensaatioksi hän tarvitsisi 40 % palkankorotuksen, jotta matkan taittamisessa olisi ”järkeä”. Lisäksi tutkimuksessa kävi ilmi, että ihmiset arvioivat etukäteen työmatkojensa raskauden yleensä alakanttiin. Todellisuus siis yllättää rankkuudellaan. Jos työmatka pitenee paremman palkan vuoksi, on tavallista, että suurempaan rahamäärään totutaan, eikä se enää vuoden jälkeen lisää tyytyväisyyttä kuten ennen. Sen sijaan pitkiin työmatkoihin ei totu kukaan, sanoo tutkimus.

Myös Yle on kirjoittanut pitkien työmatkojen vaikutuksista. Artikkelin mukaan pitkään kestävällä työmatkalla on suora vaikutus kohonneeseen verenpaineeseen ja ylipainoon. Pendelöijillä, eli muualla kuin omalla asuinpaikkakunnallan työskentelevillä, matka käy myös useammin psyykkeen päälle (toim. huom: JEP!!). Ylen mukaan tiedetään, että selkäkipu, vatsavaivat ja päänsärky ovat hyvin tuttuja heille, jotka istuvat pitempiä matkoja. Pitkämatkalaiset myös syövät muita epäsäännöllisemmin. Pitkä työmatka onkin osa elämänhallinnan palapeliä, ja artikkelin mukaan monille se ei sovi. Huonoiten heille, joilla on ajanhallintaongelmia. Myöhästymisen pelko on valtava stressinaiheuttaja (toim huom: joka aamu!).

Uskon kuitenkin, että nämäkin asiat ovat paljon persoonasta kiinni. Minua pendelöinti stressasi ja ahdisti, eikä se sopinut minulle lainkaan, ainakaan tuon pidemmän matkan kanssa. Ahdisti ihan vain jo sekin, että työpäivän päätyttyä kesti vielä 1,5 tuntia, kunnes pääsi tekemään omia juttuja. Mutta en usko, että kaikki ihmiset ahdistuvat pitkästä työmatkasta. Esimerkiksi perheellisille työmatkat voivat olla sitä ”omaa aikaa”, jolloin ehtii ajatella rauhassa ja vaikkapa kuunnella musiikkia tai äänikirjaa. Osa ihmisistä pystyy ehkä nukkumaan bussissa tai junassa, tai tykkää vain katsella maisemia. Toisten on myös mahdollista käyttää matka-ajatkin työntekoon.

Minulle se ei ollut mahdollista, ja vaikka toisessa työssäni sainkin välillä tehdä etätöitä, en kuitenkaan niin usein, että se olisi lievittänyt stressiäni työmatkojen suhteen. Syksyllä mulla alkoivat myös rajut Ibs-vatsaoireet, jotka saattavat osittain johtua siitä, että käytin päivässäni sekä 3 tuntia bussissa istuen että 8 tuntia töissä näyttöpäätteen edessä istuen, ja lisäksi stressailin työmatkaa (ja muita asioita). No, nämä eivät varmasti ole yksiselittäisiä ja selkeitä asioita, mutta ainakin oireiden ja työn alkamisen ajankohdalla on yhteys.

Onko siellä muita, joille pendelöinti on tuttua? Olisi tosi mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksianne asiasta, olivatpa ne sitten positiivisia, negatiivisia tai neutraaleja.

-Netta

Kuvat: Pexels.com

Lue myös:

En ehkä koskaan tiedä mikä minusta tulee isona

Työelämässäkään ei tarvitse olla valmis