Aika on arvokkain valuuttamme

Minulla on jo varmaan pari vuotta ollut jonkinlainen ”ikäkriisi” päällä. Tämä vuoden joulukuussa nimittäin pärähtää mittariin tuo paljon puhuttu 30 vuotta, ja tämä ”kolmenkympin kriisi” on saanut minut jo pitkän aikaa pohtimaan monia asioita uudesta näkökulmasta.

Yksi asia, johon olen näissä pohdinnoissa ihan erityisesti kiinnittänyt huomiota, on aika ja sen kuluminen. Nyt (lähes) kolmekymppisenä näen ajan ja sen kulumisen ihan toisin kuin 10 vuotta sitten, kaksikymppisenä. Silloin sitä tunsi, että ihan kaikki on vielä edessä, aikaa kaikelle on loputtomasti ja ihan kaikkea voi lykätä vielä ikuisesti eteenpäin. Aina pystyi ajattelemaan, että ”olen vielä nuori” ja ehdin sitä ja tätä sitten joskus. Jaksoi vielä kovalla draivilla opiskella ja käydä töissä yhtä aikaa, mutta toisaalta oli myös akateeminen vapaus ja esimerkiksi luentoja pystyi skipata toisinaan oman mielen mukaan ja pitämään ”omaa lomaa” keskellä viikkoa. Työvuoroja sai osa-aikatyössä sumplittua tosi hyvin ja tarvittaessa pääsi lähtemään vaikka reissuun koska huvitti (ja jos sattui olemaan rahaa). Jaksoi juhlia keskellä viikkoa tai valvoa myöhään yöhön katsellen lempisarjaa.

En tietenkään tunne nyt kolmekymppisenä olevani mikään ikäloppu tai että monet asiat eivät olisi minulle mahdollisia. Tiedostan, että olen yhä melko nuori ja voin tehdä vielä vaikka ja mitä elämäni aikana. Mutta silti kolmekymppisenä tietyt realiteetit tulevat eri tavalla vastaan kuin kaksikymppinä. Jaksaminen on jo hieman erilainen, ja jokainen ikäiseni nainen on varmasti tietoinen myös siitä faktasta, että lisääntymismahdollisuudet heikkenevät iän myötä. Muutenkin joidenkin tiettyjen asioiden kohdalla tulee joskus mietittyä, että menikö se ja se juna jo.

Myös se, että valmistumisestani on jo kaksi vuotta aikaa ja työelämä on käynyt pikkuhiljaa tutuksi ja rutinoituneeksi, ja samalla ikävuosiakin on kertynyt mittariin lisää, vaikuttaa siihen että suhtaudun aikaan ihan eri tavalla kuin ennen. Käsitän entistä paremmin sen rajallisuuden – niin jokapäiväisessä arjessa kuin suuremmassakin kuvassa. Kun istuu kahdeksan tuntia päivässä toimistossa, ei tunnekaan enää itseään niiiin hirveän vapaaksi ja oman aikataulunsa ruhtinaaksi. En tosiaan myöskään tunne itseäni enää niiiin nuoreksi ja koe, että ihan kaikki olisi vielä mahdollista ja edessä – koska osa asioista on jo koettu ja osalle asioista on nykyään olemassa ihan käytännön rajoitteita. Olen siis tullut jotenkin realistisemmaksi ajan suhteen – vähän surullistakin oikeastaan!

Mutta toisaalta asioiden tiedostaminen on myös hyvästä, koska se usein pakottaa keskittymään olennaiseen. Se pakottaa pysähtymään miettimään, mihin aikansa oikeasti haluaa käyttää ja mihin taas ei. Se pakottaa tarttumaan asioihin nopeammin eikä lykkäämään niitä aina hamaan tulevaisuuteen. Pahin painajaiseni on se, että joskus vanhana katuisin sitä, mihin olen aikaani käyttänyt ja harmittelen sitä, etten tehnyt niitä asioita, joita oikeasti olisin halunnut.

Harmillista ajan kulun tajuamisesta tekee se, että usein meillä ei myöskään ihan oikeasti vain ole aikaa niille jutuille, joille sitä haluaisimme antaa. Ajastamme tosi ison siivun haukkaa työelämä, pakolliset velvollisuudet, ja erinäisten asioiden toimittaminen. Olen huomannut, että juuri tämä seikka saa tällä hetkellä itsessäni aikaan jonkinlaista turhautumista. Se, että haluaisi tehdä jotain tiettyä asiaa, mutta sille ei vain kerta kaikkiaan riitä aikaa.

Esimerkiksi, olen aloittanut kirjoittamaan erästä tekstiä. Ensi alkuun vain pöytälaatikkoon, mutta kuka ties saan sen vielä jonain päivänä valmiiksi ja julkaistuksikin. Mutta tämä juurikin on asia, jossa ajan puute harmittaa ihan hirveästi. Kyseistä tekstiä ei voi kirjoitella hätäisesti kännykällä metrossa tai rättiväsyneenä työpäivän jälkeen. Se on projekti, joka vaatisi paljon tyhjää tilaa ajatuksille ja luovuudelle. Se vaatisi vapaapäiviä tai edes puolikkaita sellaisia. Nyt on koko ajan olo, että haluaisin vain kirjoittaa ja syventyä tekstin äärelle, mutta yksinkertaisesti ei vain ole aikaa. Koska sitä aikaa kyseiseen asiaan tarvitaan kerralla enemmän kuin puoli tuntia tai tunti.

On paljon muitakin juttuja, joita tekisin mielelläni paljon enemmän ja ajan kanssa, mutta niihinkin on sama virsi – ajanpuute. Puutarhanhoito, sisustaminen, bloggaaminen, jooga, ruoanlaitto ja leipominen, ystävien ja muiden läheisten kanssa ajan viettäminen.. Kaikki edellä mainitut asiat ovat sellaisia, joihin mielelläni käyttäisin paljon nykyistä enemmän aikaa. Osaan asioista voi vaikuttaa priorisoinnilla ja vähemmän tärkeistä asioista luopumisille, mutta osaan taas ei välttämättä niinkään.

Tuntuu, että mietteet ajasta, sen kulumisesta ja sen käytöstä ovat olleet erityisen paljon mielessäni nyt kesällä ja loma-aikaan. Se johtuu ehkä myös siitä, että mielestäni 4-5 viikkoa lomaa vuodessa on loppupeleissä ihan hirvittävän vähän! Olen tosiaan vasta melko vähän aikaa sitten astellut kokopäiväiseen työelämään, ja täytyy sanoa, että hirvittää kyllä, kun käsittää sen, että vuosikymmeniä tästä eteenpäin tulisin olemaan lomalla näin pienen määrän vuodesta. En usko, että se on ihmismielelle ja mielenterveydellemme lainkaan optimaalista.

Ehkä nämä mietteet kumpuavat toki myös siitä omasta hieman väsyneestä ja nuupahtaneesta olotilasta, joka on seurannut itseäni jo pidempään, sillä olen lomaillut tosi vähän viime vuosina. Olen suorittanut elämääni eteenpäin monellakin eri tasolla ja tavalla, mutta viimeaikaiset pohdintani ovat myös saattaneet minut siihen lopputulokseen, että minun on todellakin syytä pohtia omaa asennettani moniin asioihin ja priorisoitavat ajankäyttöäni. Tietyistä tavoista ja ajankäyttötavoista on syytä luopua tai muuttaa niitä kunnolla, ja niiden tilalle pitää taas tuoda uusia asioita.

Olen melko varma, että mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän tulen olemaan sitä mieltä, että aikamme on äärimmäisen arvokasta ja että meidän tulisi miettiä tarkkaan, mihin sitä käytämme. On selvää, että nuorempana tällaisia asioita ei vielä mieti, mutta kolmekymppisenä, nelikymppisenä ja vaikka seitsemänkymppisenä käsitys ajasta on jo jotain aivan muuta. Toisaalta, ilman ajan kulumista ja sen kovaa vauhtia emme ehkä koskaan pysähtyisi pohtimaan, mitä oikeasti haluamme tehdä ja millä on meille kaikkein eniten merkitystä.

”Time has a wonderful way of showing us what really matters.”

-Netta

Kommentit (19)
  1. Anna/Niittykukkia
    14.7.2019, 21:10

    Hyviä pohdintoja! Luin juuri yhden viimevuotisen postaukseni, jossa kirjoitin, että ikäkriisiä ei ole vielä näkynyt. Mutta kun 30 lähestyy mullakin, tosin vasta ensi vuonna, alkaa ajatukset pyöriä ihan erilailla.. ja hassu sattuma, että kirjoitat tästä nyt, sillä ihan näinä päivinä oon pohtinut, että nytkö se ikäkriisi sitten iski 😀 Löysin siis postauksestasi monia ajatuksia, joihin samaistua.

    https://www.niittykukkia.fi

    1. Mäkin taisin vielä silloin, kun täytin 28, todeta että ei ole mitään ikäkriisiä näkynyt, ja sitten se puskikin sieltä päälle melkein heti 😀 Joillain se iskee voimakkaammin kuin toisilla, ja ilmeisesti osalla ei lainkaan. Mutta tosiaan toisaalta oon sitä mieltä, että nämä tällaiset ”kriisit” on myös tarpeellisia, koska ne saavat puntaroimaan omaa elämää ja priorisoimaan niihin asioihin, jotka ovat itselle tärkeimpiä. 🙂

  2. Mie kans...
    14.7.2019, 21:33

    Tuttua pohdintaa, kolmesta kympistä se alkoi minullakin, …mietteet vaihtuu mutta ajan kiihtyvä kuluminen on suurin pohdituttaja, kun tuntuu että olen aina töissä,..

    1. No niin, se taita olla menoa nyt 😀 Uutta kriisiä varmaan pukkaa säännöllisin väliajoin. Ymmärrän tuon tunteen siitä, että tuntuu kuin olisi aina töissä. Vähän samoja ajatuksia ollut itselläkin. Yhtenä vaihtoehtona itselläni onkin siirtyä mahdollisesti jossain vaiheessa freelanceriksi tai yrittäjäksi, vaikka sekin on sitten omanlaisensa ponnistus ja stressinaihe. 😀

      1. Mie kans...
        16.7.2019, 19:42

        Minä itseasiassa koitan rakentaa omaa yritystä sellaiseksi jolla pärjäisi. Olen sekä palkansaaja että sivutoiminen yrittäjä. Helpoimmalla ja varmemmilla tuloilla selviäisi palkansaajana pysymällä.
        En minäkään ole vielä ihan varma mikä minusta isona tulee…minun taitoni on enemmän käsissä kuin kirjoissa, paljon on kiinnostavia hommia joita opetella mutta kaikissa tuppaa tienisti olemaan todella tiukassa.
        Siinä on kriiseille aiheita riittävästi kun aika soljuu ohitse, miettien miten unelmiin ylettäisi ja ihmissuhteet toimisivat 🤔

        1. Tsemppiä yrityksen kanssa! 🙂 toivon, että pääset jossain vaiheessa siirtymään päätoimiseksi yrittjäksi.

          Yrittäjän elämä on kyllä epävarmempaa, mutta sitten toisaalta tulee muita etuja, kuten esimerkiksi mahdollisesti vapaampi aikataulu. Kaikessa on puolensa ja puolensa, ja sitä kai se elämä on, että yritetään löytää se itselle sopivin ratkaisu. Vielä on itsellänikin vähän hukassa, että mikä se mulla olisi. 😀

          Ja voi kyllä, näistä kaikista saa kyllä kriisejä aikaa 🙁 Kun ei pelkästään riitä se että saisi työn suhteen ajankäytön ja toimeentulon kuntoon, vaan sitten pitää huomioida vielä elämän kaikki muutkin palaset.

          1. Mie kans...
            18.7.2019, 17:31

            Juuri näin, sopivaa ratkaisua elämään ,sopivaan tasapainoon työn ja perheeen kesken . Jotkut ovat siinä onnistuneet miksen siis minäkin ☺️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *