Itsekriittisyydestä

Aina välillä se iskee. Ajatus siitä, onko tässä mitään järkeä. Kirjoittaa omia horinoitaan ja laittaa ne nettiin kaiken kansan nähtäville. Kirjoittaa aika henkilökohtaisiakin juttuja, joita joku voisi käyttää aseena mua vastaan. Ottaa kuvia, vaikka en oikeastaan osaa. Laittaa nekin nettiin, vaikka ne voisivat olla paljon kauniimpia ja vähemmän suttuisia. Mikä mä muka luulen olevani? Miksi mä edes luulen, että ketään kiinnostaisi lukea just mun juttujani?

img_3420.jpg

Luulen, että aika moni bloggaaja (ja muutakin juttua tekevä) voi samaistua näihin ajatuksiin. Jostain ne iskevät, ja hetken niitä pyörittelee. Mä olen muutenkin ihminen, jonka perusluonteeseen kuuluu kyseenalaistaa asioita. Saatan kyseenalaistaa ja pohtia aivan ihme asioita: ”Miksi meidän kotona pyörii tuollainen oranssi nelijalkainen karvakasa? Mikä sen tarkoitus tässä maailmassa on? Miksi Niinistö haluaa vielä isäksi? Ja miksi jotkut ihmiset toimii niinkuin ne toimii?” Siksi on toki luonnollista kyseenalaistaa myös omaa toimintaansa. Mietin usein esimerkiksi sitä, miksi ihmeessä kuvaan omia tekemisiäni Instagram Stories-videoihin. Mitä ihmeen järkeä siinäkin on?

Itsekritiikin kanssa pitää löytää ne oikeat keinot toimia ja olla. Instagram Stories -videoiden suhteen ajattelen, että ehkäpä siinä ei olekaan paljon järkeä, mutta eihän kaikessa tekemisessä tarvitse ollakaan. Jotkut jutut voivat olla sellaista kepeää ajanvietettä, jolle ei ole sen syvempää merkitystä. On kiva jakaa hetkiä elämästä esimerkiksi kauempana asuvien kavereiden/sukulaisten kanssa sitä kautta. Voin jakaa esimerkiksi ravintola- ja tapahtumavinkkejä niistä kiinnostuneille. Voin ilmoittaa sitä kautta, kun blogissa julkaistaan uusi postaus. Ja ne, joita ne jutut ei kiinnosta, voivat olla katsomatta. Ei mun tarvitse ruveta analysoimaan tätä sen enempää pienessä päässäni.

img_3411.jpg

Mitä tulee itsekriittisyyteen blogin suhteen, olen kyllä kehittynyt asiassa. Alkuaikoina olin todella paljon kriittisempi ja postailinkin harvemmin. En tehnyt tätä hommaa omilla kasvoilla ja saatoin myös poistaa joitain julkaistuja kirjoituksia. Sittemmin olen tietoisesti perustellut itselleni, miksi tätä hommaa teen. Kirjoitan, koska minun on pakko saada kirjoittaa, koska se on itselleni tapa jäsennellä ajatuksiani ja maailmaa. Kirjoitan blogia esimerkiksi päiväkirjan sijaan siksi, että koen kirjoituksistani voivan olla apua, tsemppiä tai iloa jollekin toiselle. Kirjoitan blogia, koska myös se on hyvä tapa jakaa kuulumisia kauempana asuvien tuttujen kanssa.

Lempibloggaajani Eeva Kolu sanoi hyvin 12 tarinaa kirjoittamisesta -kirjassa (2017): ”Kirjoittajana haluan ylipäätään oppia vielä enemmän sitä, etten välitä, mitä lukijat ajattelevat teksteistäni. Joskus minulla on taipumus selitellä liikaa. Unelmoin, että olisin kirjoittaja, joka uskaltaa sanoa niitäkin asioita, joista tietää, että lukijat tulevat suuttumaan. En tarkoita, että haluan provosoida, mutta jos on jotain mieltä, se on fine olla sitä mieltä, vaikka joku vetäisi herneen nenään. Helmasyntini on, että mietin, pitävätkö lukijat minua tekstieni perusteella inhottavana, itsekkäänä tai paskana ämmänä.”

img_3410.jpg

On jotenkin lohdullista tietää, että noin pitkän linjan kirjoittaja ja bloggaaja kuin Kolu tuntee myös jonkinlaista itsekriittisyyttä tai ainakin miettii välillä sitä, mitä lukijat ajattelevat. Luulen kyllä, että se on meille ihmisille ihan luontaista, asiassa kuin asiassa. Elämme yhdessä muiden kanssa ja totta kai mietimme hieman, ”mitä muut meistä ajattelevat”. Tämä ajatus on ollut mielessäni tänä vuonna esimerkiksi työelämää koskevien päätösten tekemisen aikaan. Luulen, että jokainen ihminen kyllä aika ajoin miettii mitä heistä ajatellaan, ja myös välittää siitä. Mutta rohkeutta on tehdä silti. Sitä haluan oppia lisää, enkä siis vain blogissa, vaan elämässä ylipäätään. Mutta onneksi olen jo oikealla tiellä.

Mukavaa viikonloppua!<3

-Netta

Seuraa blogia:

Bloglovin

Facebook

Instagram

Kommentit (8)
  1. Niin hyvä kirjoitus! Mietin monta kertaa ennen blogin (tai blogien, joita on ollut jo kolme) perustamista, että miksi mä kirjoittaisin juttuja nettiin, koska miksi ketään kiinnostaisi mun jutut? Mutta olen sittemmin todennut, että mitä sitten vaikka ei kiinnosta, kirjoitanpa kuitenkin. 🙂

    1. Ihanaa kun kommentoit <3 Ja lohdullista kuulla, etten oo yksin näiden ajatusten kanssa! Mullakin oli nuorempana eri blogi, jonka lopetin juurikin itsekritiikkini vuoksi. Ja tämäkin blogi alkoi kaikessa hiljaisuudessa ja kesti kauan, ennen kuin kerroin tästä läheisilleni, näytin omaa naamaa blogissa tai saati, että olisin ”mainostanut” sitä jotenkin, kuten tehnyt sille oman Facebook-sivun. Mutta yhä enemmän on ajan mittaan kasvanut tuo ajattelu, että lukekoot ne jotka lukevat ja minähän kirjoitan silti 🙂

      1. Just näin mullaki meni, et en hirveesti mainostellut aiemmin blogiani, enkä varsinkaan kertonut läheisille. Mulle on kyl vieläkin vaikee näyttää naamaani blogissa, mut ehkä sekin vielä tapahtuu 😀

        1. Mä ymmärrän ton ihan täysin! Ja toisaalta eihän se oman naaman näyttäminen  oo ees mitenkään pakollista. Mullakin näkyy nassu aika harvoin, mutta enää se ei oo sillälailla ”salaisuus” kuin joskus aiemmin. 🙂

  2. Miekin mietin todella usein, että mitä hittoo miekin jotain blogia kirjotan, kun ei mulla oo mitään kunnon sanottavaa kuitenkaan! No mut, en osaa olla kirjoittamattakaan, oon yrittänyt. Kai sitä joskus taas oppii olemaan ajattelematta mitä muut ajattelee, niin kuin joskus lapsena osasi olla. 🙂

    1. Onpa lohdullista kuulla, että muillakin on näitä ihan samoja ajatuksia! Sain samantyylistä kommenttia asiaan liittyen vielä blogin Facessakin, joten voin olla varma, etten oo ajatuksineni yksin. Vaikka sit taas se on harmi! Koska esim sulla on paljon sanottavaa ja hassua että ajattelet noin! Ehkä meidän pitäis pistää pystyyn sellainen bloggaajien tsemppirinki 😀

      Mulla on just toi sama, että en vaan voi olla kirjoittamatta. Mut ehkä se on kans ero niihin blogeihin, joita joku pitää väkisin ja ns ”leikkii” bloggaajaa: ne kuolee pystyyn, koska sieltä puuttuu se sisäinen palo kirjoittamiseen/valokuvaamiseen. Mä koen jotenkin, et se palo on sit kuitenkin sitä itsekriittisyyttä isompi 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *