Kuvamuistoja mökkikesästä -23

Elokuun vedellessä viimeisiään on kai jo ihan sallittua kääntää katse hieman taustapeiliin ja muistella mennyttä mökkikesää. Kaivoin tähän postaukseen puhelimeni kuvavirrasta muutamia kuvia kuluneelta kesältä. Ihme kyllä niitä oli muuten tullut otettua suhteellisen vähän! Meillä tuli tänä kesänä  seitsemän vuotta mökkiläisinä täyteen, ja ehkä kuluneet vuodet ovat saaneet aikaan sen, että enää ei ole tarvetta kuvata mökillä ihan kaikkea koko ajan uutuudenviehätyksessä. Mutta kyllähän niitä kuvia mökiltä silti tasaiseen tahtiin tulee otettua, ja tässä tuleekin nyt muutamia kuvamuistoja tältä kesältä.

Terassimme kuvattuna kulmasta, josta sitä tulee ehkä harvemmin kuvattua. Tonttimme erikoisuus on tuo valtavan iso kivi, jonka edustalla on myös kivasti kalliota. Kallioisuus tuo mökkipihalle vähän sellaista saaristotunnelmaa, vaikka ei meren rannalla ollakaan. Terassimme paikka on muuten siitä täydellinen, että siihen paistaa aurinko ihan koko päivän ajan, aikaisesta aamusta aina iltaan saakka.

Terassin siperianlehtikuusi on muuttunut paljon viime vuoteen verrattuna, ja sävy on nyt kauniin harmaa, ja terassi sulautuukin kauniisti maisemaan. Se oli nimenomaan toiveemme, että terassi ikään kuin uppoaa kalliomaisemaan eikä varsinkaan näytä liian modernilta vanhan mökin rinnalla. Harmaantuminen tulee vielä jatkumaan vuoden tai parin verran, joten eiköhän terassi kohta näytä yhä vanhalta kuin mökkimmekin 😀  Olemme pohtineet, että jatkaisimme terassia vielä vähän niin, että myös grilli ja jonkinlainen pieni kesäkeittiö/keittiötaso mahtuisivat terassin päälle.

14-vuotias kissamme Viivi viihtyy myös oikein hyvin mökillä. Hän ulkoilee valjaissa pihalla, ja usein hän herättääkin meidät jo aamulla seitsemältä kertoakseen, että nyt pitäisi päästä ulos.

Juhannusta vietettiin perinteisesti mökillämme, ja juhannukseen kuuluu tietysti herkuttelu. Tällä kertaa meillä oli tarjolla grilliherkkujen sijaan paikallista savustettua lohta ja sen kaverina uusia perunoita sekä lukuisia ihania salaatteja & suolaista piirakkaa. Oli kyllä aivan todella herkullista, ja jotenkin tämä menu oli vaivattomampi saada kasaan kuin grillailut, joiden kanssa (kun on isompi joukko kasassa) homma tuntuu aina menevän vähän sähläilyksi.

Juhannuksena herkuttelimme myös sangrialla, ja boolimaljan puutteessa sangria päädyttiin tekemään kattilaan. Hyvin toimi näinkin ja olipas muuten virkistävän herkullinen kesäjuoma.

Juhannukseen kuuluu meillä perinteisesti myös erilaisia ulkopelejä ja lautapelejä. Tänä vuonna pelailtiin muun muassa 90-luvun Afrikan tähteä.

Frida nauttii myös täysin sydämin mökkeilystä ja erityisesti mökkinaapurimme koiran seurasta. Tässä kuvassa hän oli lämpimänä päivänä kaivanut itselleen viilentävän maakuopan, jossa hän nautti päiväunia useana päivänä. Helle näytti Fridan lisäksi väsyttäneen myös hortensiamme.

Mökillä ruokailu hoituu usein grillaillen, ja kesän mittaan tuli grillailtua paljon yhtä sun toista. Tänä kesänä intouduimme myös ensimmäistä kertaa grillailemaan itse hampurilaisia, ja ne ovat kyllä tosi helppo ja herkullinen viikonlopun herkkuruoka mökillä.

Ullakkoremontti eteni myös kesän aikana, tosin erinäisten takapakkien takia ei ehkä aivan niin nopeasti kuin etukäteen ajattelimme. Tyhjensimme käsipelillä ullakolta reilut 4000 litraa sahanpurua jätesäkeissä pois – tämä oli raskas ja varsin pölyinen vaihe. Sen jälkeen rakennettiin uudet lattiavasat ja kattopalkit. Lisäksi ullakon toiseen päähän, jossa ei aiemmin ollut lainkaan ikkunaa, asennettiin kaksi puoliympyrän muotoista ikkunaa (jotka ikään kuin muodostavat ympyrän muotoisen kokonaisuuden).

Kuvassa toinen puoliympyrän muotoinen ikkuna ullakon sisältä katsottuna, kun se oli juuri asennettu. Jo tässä vaiheessa huomasi, että tästä tulee tosi hyvä!

Tässä puolestaan homma jo lisää edenneenä, ulkoa päin kuvattuna.

Ja tältä näyttää valmis lopputulos, kun myös ikkunoiden vuorilaudat on asennettu. Tuo uusi ikkuna tuo kyllä kivasti ilmettä mökille! Myös tämä ulkoseinä ja keltaiset kulmalaudat on maalattu tänä kesänä – aiemmin tämä olikin mökin huonokuntoisin seinä ja se oli jo pitkään odottanut kunnostusta. Alaikkunan pokat ja katon harjaa reunustavat laudat pitää vielä maalata, niin sitten tämä julkisivu on kokonaan kunnossa.

Sitten taas kuva innoissaan ulkoilevasta, suloisesta Viivistämme.

Puutarhassa on kukoistanut vähän vaihtelevasti tänä kesänä – alkukesän kuivuus sai osan kasveista nuupahtamaan, mutta välillä taas on satanut vähän liikaakin. Iloa toivat tänäkin kesänä muun muassa liljat, pionit, laukat, tulppaanit, hortensiat, ruusut ja kuunliljat. Pihallamme ilahduttavat nykyään myös useat puutarhatontut, jotka ovat peräisin viime talvena menehtyneen pappani pihalta. Aina kun kuljen pihalla ja näen nuo iloiset ja värikkäät tontut, tulee rakas pappani mieleen <3

Lisää kukkaloistoa – ja myös kukkapenkki, joka on vielä jotenkin aivan vaiheessa ja kaipaa kaikenlaista työtä. Siitä pitäisi sekä poistaa hieman nykyisiä kasveja että istuttaa uusia. Tilasin myös kokeiluksi perennan siemeniä, jotka voi nyt syyskuussa istuttaa maahan, ja hyvällä tuurilla ne sitten ensi kesänä nousevat esiin. Olen yleensä ostanut yksittäisiä perennan taimia, mutta nyt päätin kokeilla myös tätä siemenestä istuttamista.

Vaikka päivien lyhyneminen on omalla tavallaan haikeaa, on hämärtyvissä illoissa ehdottomasti myös oma tunnelmansa. Rakastan erilaisia lyhtyjä ja tunnelmavaloja, ja olenkin niitä nyt pikkuhiljaa alkanut viritellä. Lisäksi, kun illat tästä vielä pimenevät ja viilenevät, koittaa jälleen aika sytytellä tulta myös hellaamme, ja se vasta ihanan tunnelmallista onkin.

Hassua ajatella, että mökkikesä oikeasti alkaa olla pikkuhiljaa paketissa. Mutta onneksi meidän mökkikausi ei kuitenkaan vielä pääty, vaan edessä on mökkisyksy. Remonttikin jatkuu omaa tahtiaan edelleen, joten siinä mielessä ei mitään haikeutta mökkikesän päättymiseen kuitenkaan sen enempää liity. Syksyllä on muun muassa ihanaa saunoa sateen ropistessa ulkona, kerätä omenoita ja tehdä niistä hilloa, haravoida ja tehdä vähän polttopuita talvea varten.

Ihania elokuun viimeisiä päiviä sinne jokaiselle <3

-Netta

koti remontointi piha-ja-puutarha ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *