Lempikahvilat: Tuhannen tuskan kahvila

Lempikahvilat-postaussarja on viettänyt vähän kesälomaa, mutta nyt olisi aika esitellä jälleen yksi suosikkikahviloistani. Tähän mennessä olen esitellyt Helsingissä sijaitsevat Café Blossomin, Brooklyn Cafén ja Kahvila Kuuman, mutta tällä kertaa hypätäänkin pois pääkaupunkiseudulta, Itä-Uudellemaalle mökkikuntaamme Loviisaan.

Mökkimme tosiaan sijaitsee Loviisan alueella, ja siksi myös Loviisan keskusta on käynyt meille koko ajan tutummaksi ja tutummaksi. Kyseinen pikkukaupunki kätkee sisäänsä suloisten pienten putiikkien lisäksi myös useammankin kivan kahvilan, joista kaikista mieluisin ja tutuin meille on ihastuttava Tuhannen tuskan kahvila. Olimme itse asiassa lukeneet kahvilasta jo joskus aikoinaan ennen siellä käymistä tästä Hesarin jutusta.

38871718_2113975975535637_7203181869364412416_n.jpg

Kahvilan nimi varmasti herättää pientä ihmetystä – se tulee paikalla aikoinaan sijainneesta salakapakasta. Mutta myös omaa ”tuskaa” omistajapariskunnalla on Hesarin jutun mukaan ollut; laman aikaan perheelle jäi maksettavakseeen 26 miljoonan markan velka. Pariskunta joutui velkasaneeraukseen ja aloittamaan kaiken alusta. He päätyivät asumaan vanhaan puutaloon Loviisaan, ja nähtyään Turun Luostarinmäellä suloisen pienen kahvilan, he päättivät perustaa oman kotinsa yhteyteen oman kahvilan. Niin sai alkunsa Tuhannen tuskan kahvila, joka on nykypäivänä erittäin suosittu niin loviisalaisten kuin turistienkin keskuudessa.

38819588_1047400845420239_2165959343176941568_n.jpg38851718_211701799692770_3969936450350219264_n.jpgKahvilan omilla sivuilla sanotaan:

”Pieni on kaunista. Niin on myös käytetty, rakkaudella tehty tai itse valmistettu. Kaunista ovat hiljaiset hetket puutarhassa tai kipinöiden tanssi leivinuunin luukkua vasten. Valon ja varjon leikki, tai taiteen synnyttämä tunne. Tuhannen tuskan kahvilassa voit siirtää itsesi siihen mielenmaisemaan, mihin juuri sillä hetkellä koet tarvetta. Nimestä huolimatta, tarjoamme pieniä ilonaiheita.”

Tuhannen tuskan kahvila on oikeastaan lähinnä kesäkahvila. Onkin varma kevään ja kesän merkki, kun kahvila jälleen keväällä avaa ovensa, ja syksyn merkki, kun se menee kiinni. Tosin ainakin Loviisan Joulutalot -tapahtuman aikaan joulukuussa kahvila on myös auki. Meille se joka tapauksessa on ehdottomasti kesäpaikka, ja aina sään salliessa nautimme kahvimme ihanalla, suojaisalla ja vehreällä sisäpihalla.

38814393_1160951757396542_6415774116145528832_n.jpg38860537_431051440634895_1300201881716391936_n.jpg38810443_457205441445403_6888574784787972096_n.jpg

Myös kahvilan sisätiloissa on toki pöytiä, tosin huomattavasti vähemmän kuin ulkona. Ja ihanalla sisäpihalla kaikki haluavat sään salliessa istuakin. Sisätilan paikkojen vähyyden vuoksi esimerkiksi Loviisan Joulutalot -tapahtuman aikaan kahvila onkin aivan täynnä. Sisätiloissa näkyy talon pitkä historia, ja kalusteet ovat kaikki vanhoja. Sisustus on tumma ja sisätilat ovat suorastaan viehättävän pimeät.

38828288_845048699216678_8944145153401028608_n.jpg38845820_2106433872932619_7999080283301216256_n.jpg38904780_580690475680885_7508175034720976896_n.jpg38882915_2143030209071809_5065473545455271936_n.jpg

Tuhannen tuskan kahvilassa erityisen ihanaa on se, että siellä on pöytiintarjoilu. Tätä ei nykyään monessa kahvilassa ole! Kaikki syötävät ovat aina olleet todella herkullisia (ja itse leivottuja!), ja ne tarjoillaan ihanista kukallisista posliiniastioista. Kahvia tuodaan aina pöytään pieni kannullinen, ja sen kyytipojaksi saa valita maitoa tai kermaa. Palvelu on aina ollut ystävällistä, oli sitten hiljaisempi hetki tai kiireaika. Itse tilaan yleensä aina herkullisen juustosämpylän ja mahdollisesti vielä jotain makeaakin, kuten kakkupalan. Tuhannen tuskan erikoisuus on ”sunkki” eli suolainen, täytetty munkki. Se on itselläni vielä kokeilematta, mutta sitä pitää kyllä ehdottomasti vielä maistaa.

32294773_10211697157725805_6990007253596110848_n.jpg

Kertakaikkisen ihana paikka siis! Suosittelen lämpimästi, ja samalla kannattaa tutustua Loviisaan ja sen lähiympäristöön muutenkin – kaupungista löytyy useita kivoja kahviloita ja ravintoloita sekä suloisia pieniä putiikkeja.

Tuhannen tuskan kahvila, Mariankatu 2 C, Loviisa

Hyvää: Ihana vanhanajan miljöö, herkulliset itseleivotut tuotteet, jotka tarjoillaan ihanista astioista sekä erikoisuutena pöytiintarjoilu.

Parantaa voisi: Kahvila on auki vain kesäisin – aukiolon laajennus ei haittaisi ollenkaan. Lisäksi paikka on niin suosittu, että joskus istumapaikan löytyminen sisäpihalta saattaa olla aavistuksen haasteellista. Tähän mennessä olemme kuitenkin aina onnistuneet.

-Netta

Lempikahvilat-postaussarja on ylistys ihanille pikkukahviloille, jotka saavat hymyn huulilleni ja joissa itse vierailen säännöllisesti. Tarkoituksenani on jakaa kahvilavinkkejä muille kahvilaintoilijoille, jotka haluavat ketjupaikkojen sijaan nauttia kahvinsa uniikissa miljöössä ja tukea kotimaisia yksityisyrityksiä.

LUE MYÖS:

Porvoon parhaat kahvilat, ravintolat ja putiikit

Päiväretkikohde: Tuomarinkylän kartano

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.