Rapujuhlien järjestäminen on kivaa
Kirjoittelin blogissa jo viime vuonna siitä, kuinka meille on kuin hiipien muodostunut tavaksi rapujuhlien järjestäminen. Viime viikonloppuna vietettiinkin jo neljättä kertaa rapujuhliamme sukumökillä Lahden suunnalla.
Puhuimme ystävien kanssa tuolloin siitä, kuinka tällaiset perinteet ovat niin kivoja ja tärkeitä. Kolmenkympin paikkeilla monet meistä ovat joutuneet luopumaan monista entisistä perinteistä – ei ole enää lapsuuden jouluja tai perinteistä juhannusta sukumökillä. Mutta onneksi ihminen voi itse luoda omia perinteitään, ja meille yksi perinne on nyt jo neljänä vuonna ollut elo- tai syyskuussa vietetyt rapujuhlat. Jokainen osallistuja tietää niitä jo hyvissä ajoin odottaa, ja jokainen tietää myös jo aika hyvin, mitä niissä tapahtuu ja millä kaavalla juhlia vietetään. Perinteisellä tietenkin!
Ensin körötellään autolla Helsingistä (tai kuka mistäkin) Lahteen. Käydään Launeen Citymarketissa ostamassa ravut ja muut ruoat, ja juomat haetaan Alkosta. Välipalaa tankataan Citymarketin kyljessä olevassa ravintolassa. Sitten ajellaan loppumatka mökille, jossa kukin valtaa oman makuupaikkansa. Vaihdetaan kuulumisia, kuunnellan musiikkia ja availlaan ensimmäisiä juomia. Jossain vaiheessa aletaan koristelemaan paikkoja – levitetään valonauhat ja -pallot, tehdään takkaan tuli ja sytytellään kynttilöitä. Katetaan pöytään rapulautaset (joka vuosi erilaiset), viinilasit, snapsilasit, servetit ja kaikki muu tarpeellinen. Keitetään ravut ja perunat, laitetaan paahtoleivät uuniin ja valmistellaan salaatit ja muut lisukkeet.
Sitten käydään pöytään. Koitetaan syödä rapuja, mutta syöminen keskeytyy jatkuvasti laulun tieltä. Lauletaan kovaa ja korkealta juomalauluja, joista tulee palavasti mieleen yliopistoajat ja sitsit & vuosijuhlat. Keskustellaan, nauretaan, ja lauletaan taas vähän. Laulun jälkeen seuraa tietysti snapsi, joskus Pohjanmaan kautta.
Rapujen jälkeen on jälkiruoan aika. Jälkiruokavastaava on leiponut jotain hyvää, aika usein mustikkapiirakkaa, kuten tänäkin vuonna. Kotimaisista, itse poimituista mustikoista tottakai. Jälkiruoan kanssa juodaan tietysti kahvit ja kahvin kanssa saatetaan maistella vähän likööriäkin.
Ruokailun jälkeen aletaan perisuomalaiseen tapaan lämmittää saunaa. Kuunnellaan musiikkia, ehkä pelataan lautapeliä. Joskus se jää, koska on niin paljon puhuttavaa. Kun elämä on heitellyt ihmisiä eri puolille Suomea, riittää harvoilla tapaamiskerroilla puhuttavaa kaikkien menetettyjen päivienkin edestä.
Saunassa heitetään löylyä, jutellaan lisää ja välillä käydään vilvoittelemassa. Yleensä rohkeimmat ovat vielä syyskuussakin uskaltautuneet uimaan, mutta tänä vuonna se jäi.
Saunomisen jälkeen iskee usein väsymys – kello on tässä vaiheessa yleensä jo reippaasti yli puolenyön ja juhlat kestäneet jo tuntikausia. Vähän saatetaan vielä syödä iltapalaa, joskus on jopa grillattu yön pimeydessä nuotiolla. Yksitellen juhlijat kuitenkin alkavat hiippailla kukin petipaikoilleen. Aamulla vuorossa on yhteinen aamupala, eilisen illan tapahtumien kertaamista ja mahdollisesti myös ulkoilua esimerkiksi sienestyksen merkeissä. Yleensä suunnitellaan myös seuraavia tulevia tapaamisia ja pippaloita.
Vähän haikein mielin paikat pikkuhiljaa siivotaan kuntoon, koristeet kerätään pois, rapuveitset laitetaan taas vuodeksi takaisin kaappiin ja punaiset valopallot laitetaan kasaan. Lopuksi kukin pakkautuu autoihinsa, mutta ennen sitä yhdessä tuumin todetaan, että ensi vuonna sitten taas! Onneksi syksyn tulossakin on jotain, mitä odottaa!
-Netta
Lue myös: