40 faktaa minusta

Blogini on ollut pystyssä nyt jo yli neljä vuotta, ja sinä aikana mukaan on tietysti myös tullut paljon uusia lukijoita. Ajattelinkin, että nyt voisi olla hyvä hetki vähän kerrata, millainen tyyppi täällä ruudun tällä puolella kirjoittelee. Vanhoille lukijoillekin tässä varmasti on uutta tietoa – kokeilin heittää joukkoon sellaisia juttuja, joista en ole blogissa aikaisemmin kirjoitellut. Tässä siis 30 sekalaista faktaa meikäläisestä, olkaa hyvät!

1. Täytän joulukuussa 29 vuotta.

2. Olen ainoa lapsi.

3. Omistan 9-vuotiaan maatiaskissan Viivin ja 2-vuotiaan kleinspitz-rotuisen koiran Fridan.

4. Olen avoliitossa.

5. Olen harrastanut elämäni aikana muun muassa näyttelemistä, kuoroa, pianonsoittoa, balettia, jazztanssia, ratsastusta, kuntosalilla käyntiä, pilatesta, hot joogaa ja päiväkirjan kirjoittamista.

41941931_1538750869559513_3528256663763025920_n.jpg

6. Tällä hetkellä harrastan bloggaamista, yin joogaa, sisustamista, mökkiremonttia ja valokuvausta.

7. Olen valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta kesällä 2017.

8. Lempimusiikkiani on muun muassa The Beatles, Coldplay, Adele, Robin, Scandinavian Music Group, Yona, Veronica Maggio ja Vesta.

9. Lempielokuviani ovat ainakin Amélie, The Intouchables, Saksikäsi Edward, The Fault in Our Stars ja The Great Gatsby.

10. Tv-suosikkejani ovat Silta, Solsidan, Bonusperhe, Klikkaa mua, Sinkkuelämää ja Modern Family ja monet muut kausittain vaihtelevat sarjat.

41961965_313067289246518_7018071888463134720_n.jpg

11. Työskentelen tällä hetkellä Pohjoismaiden suurimman kosmetiikka-alan verkkokaupan palveluksessa muun muassa kääntämisen ja someyhteistöiden parissa.

12. Olen työskennellyt elämäni aikana muun muassa lastenvahtina, kerhonohjaajana, isosena rippileirillä, kahvilatyöntekijänä, pikaruokalatyöntekijänä, yliopiston koevalvojana, hintaseurannan tiedonkerääjänä, luokanopettajana, verkkokaupan työntekijänä ja kivijalkamyymälän myyjänä.

13. Olen asunut Helsingin kantakaupungissa nyt 9 vuoden ajan. Olen asunut tähän mennessä Kalliossa, Kruununhaassa, Etu-Töölössä ja Punavuoressa. 

14. Alunperin olen kotoisin Lohjalta.

15. Sukuni sen sijaan on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Raahesta, ja se onkin myös tärkeä paikka minulle.

16. Minulla on kaksi kummipoikaa, joista toinen on kahdeksannella luokalla ja toinen 2-vuotias.

18. Minulla on ajokortti, mutta en nykyään lähes koskaan aja autoa. Oikeastaan pelkään ja inhoan sitä! Harjoittelin kuitenkin kesällä vähän ajamista mökkitiellä pitkästä aikaa.

41937270_445349332539221_5481522951494828032_n.jpg

19. En usein meikkaa arkisin, koska olen niin aamu-uninen, etten pääse tarpeeksi aikaisin sängystä ylös. Haluaisin oppia aamuvirkummaksi.

20. Sen sijaan juhliin rakastan laittautua oikein pitkän kaavan kautta kaikkien menetettyjen arkiaamujenkin edestä!

21. Sain äidiltäni viime jouluna lahjaksi Kodin Kuvalehden tilauksen ja joka toinen torstai hihkun ilosta, kun lehti kolahtaa postiluukusta. Koen sen olevan yksi osoitus sisäisen mummoni olemassaolosta…

22. En ole matkustellut elämässäni kovinkaan paljon (tai riippuu tietysti täysin siitä, mikä on ”paljon”). Täysi-ikäistymisen jälkeen olen käynyt Suomen rajojen ulkopuolella Ruotsissa (ja sieltä bussilla/junalla päiväretkillä Norjassa ja Tanskassa), Virossa, Puolassa, Tsekissä, Latviassa, Liettuassa ja Kroatiassa. Nämä kaikki siis 10 vuoden aikana.

23. Yksi syy vähäiseen matkusteluuni on lentopelko. Mutta toinen, jatkuvasti tärkeämpi syy on ilmastoahdistus.

24. Olen näyttelemisharrastuksen tiimoilta ollut avustajana muun muassa Paha Maa -elokuvassa ja Syke-sarjassa.

25. Olin myös mukana Helsingin yliopiston ihka ensimmäisessä Humanistispeksissä.

26. Olen erittäin puhelias ja sosiaalinen ihminen – tavallaan klassinen ekstrovertti. Mutta samalla rakastan suunnattomasti myös omaa tilaa ja aikaa, ja musta onkin aivan ihanaa viettää välillä iltaa ihan vain yksikseni tehden kaikkia omia juttujani.

27. Toisaalta olen usein elämässäni myös kokenut itseni erittäin yksinäiseksi ja kaivannut lähelleni lisää ihmisiä ja ystäviä. Juuri nyt tilanne on kuitenkin hyvä, enkä koe yksinäisyyttä jokapäiväisessä arjessani.

28. Haluaisin jonain päivänä kirjoittaa oman kirjan – tosin en vielä edes tiedä, olisiko se kaunokirjallisuutta tai jotain muuta. Haluaisin myös kirjoittaa lauluja! Harmi vain, etten sitten taas ymmärrä musiikin muista osa-alueista hölkäsen pöläystä.

29. Yksi mun lempitavoista viettää aikaa on erilaiset keikat, konsertit ja festarit. Olen käynyt Suomen rajojen ulkopuolella katsomassa Coldplayta, Adelea ja Bruno Marsia, ja lisäksi lukuisilla festareilla, keikoilla ja konserteissa Suomessa. Tänä kesänä kävin ensimmäistä kertaa Sideways-festareilla ja tykkäsin kovasti!

41866249_2296959686985486_1324256559022211072_n.jpg

30. Mä rakastan bloggaamista ja erityisesti tekstien kirjoittamista, mutta bloggaamisessa on myös monia asioita, jotka on mulle vielä vieraita. Vierastan esimerkiksi tietynlaista ”itseni markkinoimista” tai brändäämistä, kuvissa esiintymistä (voi luoja sentään, aina yhtä hankalaa), pinnan siloittelemista, Google Analyticsin kyttäämistä, kaikenlaista liikaa suunnittelemista ja optimoimista ja niin edelleen.

31. Blogikuvani on usein napattu kiireessä puhelimella. Myös tämän postauksen kuvat on otettu kännykällä. Mulla on kyllä järjestelmäkamera, mutta se tuntuu usein niin raskaalta ja työläältä, että kännykkä saa kelvata.

32. En tunne ketään muuta bloggaajaa tosielämässä henkilökohtaisesti. Olen tavannut bloggaajia livenä esimerkiksi joissain blogitapahtumissa, mutta en ole kenenkään kanssa säännöllisesti tekemisissä niin, että kävisimme esimerkiksi kahvittelemassa yhdessä. Toivoisin, että joskus tutustuisin paremmin johonkin toiseen bloggaajaan, koska olisi kivaa vaihtaa ajatuksia bloggaamiseen liittyen jonkun sellaisen kanssa, joka ymmärtää ne asiat omasta kokemuspohjastaan käsin.

33. Olen kuulemma ”outo nainen”, koska en tykkää suklaasta.

34. Haaveammattejani lapsena olivat näyttelijä, kirjailija, toimittaja, eläinlääkäri ja opettaja.

35. Pyrin elämään hetkessä ja ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Siksi olen aika huono vastaamaan kysymykseen ”mistä haaveilet”, koska en haaveile mistään kovinkaan konkreettisesta, vaan enemmän ajattelen, että elämä näyttää mitä tuleman pitää. Mutta haaveilen kuitenkin ainakin terveydestä, onnellisesta elämästä, kiinnostavista työkuvioista ja siitä, että pääsisimme mieheni kanssa vielä joskus hieman matkustamaan yhdessä vähän pidemmälle Suomen rajojen ulkopuolellekin. Haaveilen myös siitä, että pääsisin taas harrastamaan näyttelemistä ja laulamista jossain muodossa.

36. Olen iloinen, että olen löytänyt jälleen kirjat! Tällä hetkellä kuuntelussa on useampikin kirja, niistä tulossa myöhemmin juttua blogiin.

37. Sen sijaan en ole tähän mennessä vielä koskaan elämässäni kuunnellut yhtäkään podcastia. T. Mummo

41876477_1531847286915725_481029035707596800_n.jpg

38. Olen kesän aikana luopunut täysin mehujen ja limsan juomisesta arkena. Juon niiden sijaan aina vettä. Mutta viikonloppuisin tai muissa erikoistilanteissa sallin kyllä itselleni tämän herkun. Suurin syy tähän oli keskusteluni erään diabetes-asiantuntijan kanssa: hänen mukaansa sokeri on kaikkein vaarallisinta nimenomaan nestemäisessä muodossa. 

39.  Haluaisin tehdä blogin ohelle ehkä joskus myös videoita – mutta en ole saanut aikaiseksi opetella sitä. Samoin haluaisin uuden bannerin, mutta en ole kovinkaan pro siinä – as you can see.

40. Tämän postauksen kuvissa mulla on päällä viime syksynä Hullareilta ostettu Vilan mekko, jossa oli ihan surkea laatu – se nukkaantui melkein heti. Taitaa vedellä viimeisiään (tästä lähtien luen materiaalitiedot huolella). Mustat paksut sukkahousut on olleet mulla rehellisesti sanottuna varmaan 7 vuotta, ja nekin vetelevät pikku hiljaa viimeisiään. Takki on ostettu viime talvena kirpputorilta, ja se on ollut tämän kesän ja syksyn suosikki. DKNY:n laukun ostin jokin aika sitten Facebook-kirpparilta, ja povaan siitä ikisuosikkia.

Mukavaa uutta viikkoa ruudun sille puolen <3

-Netta

Seuraa blogia:

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovinissa

Muoti Oma elämä Ajattelin tänään Päivän tyyli

Kun pyöräsi varastetaan, osa 2

Kirjotin elokuun lopussa tässä postauksessa siitä, miten pyöräni varastettiin ja miten asia tuolloin eteni (niin tunnetasolla kuin käytännössäkin). Ja voi luoja sentään, mikä jännitysnäytelmä koko pyöräkeissistä tuon jälkeen vielä kehkeytyikään! Tämä postaus olkoon ihan suoraa jatkoa tuolle aiemmalle postaukselle.

  • Vakuutusyhtiö antoi hyvin pian päätöksensä – kyllä, he korvaavat rahaa kadonneesta Jopostani. Tilille rapsahti huikeat 66 euroa (!). Samanlaisen Jopon ostohinta samanlaisilla varusteilla on kaupassa noin 500 euroa.
  • Jatkoinkin Tori.fi:n ja Facebookin Marketplacen kyttäämistä, ja Facebookista löytyikin yksi turkoosi jopo, jonka myyjän kanssa sitten viestittelin ja kävi ihan selväksi, että Jopo oli jostain varastettu, koska myyjän mukaan Jopossa ei ollut ollenkaan lukkoa ja hänellä oli hirveä hätä ja hoppu Jopon myymisen kanssa. Kyseisen pyörän renkaat ja heijastistimet olivat kuitenkin sen verran erilaiset näköiset kuin oman pyöräni, että totesin sen tuskin olevan omani. Ilmoitin kuitenkin poliisille tämän mahdollisen varastetun tavaran myyjän tiedot.
  • Jossain vaiheessa päätin lopettaa pyörän metsästyksen netistä ja antaa asian olla. Koska olenhan päättänyt opetella elämänfilosofiaa, että jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin.
  • Tietenkin juuri heti sen jälkeen kävi niin, että työkaverini törmäsi metroasemalla minun jopooni! Tai ainakin 95 % varmasi se oli se. Pyörässä oli ihan samanlainen kori ja samanlainen pieni musta pussi kiinnitettynä satulan alle. Hän sai otettua siitä selkeitä kuviakin, mutta ei omien kiireidensä vuoksi voinut lähteä seuraamaan pyörää. Lähetin tietysti heti nämäkin kuvat ja tiedot havainnoista poliisille – joista nyt ei missään vaiheessa mitään kuulunut.
  • Menimme seuraavana päivänä samaan aikaan samaan paikkaan työkaverini kanssa kärkkymään, josko jopo ilmestyisi paikaille. No, ei ilmestynyt ainakaan sen puolen tunnin aikana, kun me siellä kärkyimme. Totesin, että touhumme on ihan pimeää ja käytännössä olisi sama, jos etsisimme neulaa heinäsuovasta.
  • Päätin taas, että pitäisi taas keskittyä elämässä muuhun, kuin yhden pyörän etsimiseen. Silti katseeni etsi kuin itsestään joka paikassa turkoosia jopoa, ja myös tuttuni lähettelivät viestejä nähtyään sellaisia ympäri Helsingin keskustaa.

pexels-photo-686230.jpeg

  • Viime viikon keskiviikkona sain yhtäkkiä lukuisia viestejä Facebookin Puskaradio-ryhmän (jossa olin pyörää huhuillut) kautta: Facebookin Marketplacessa on myynnissä hyvin samanlainen ja samalla tavoin varusteltu jopo kuin minun pyöräni. Menin välittömästi katsomaan, ja totta helvetissä – minun pyöräni oli siellä myynnissä!
  • Sain myös hyvin pian luotettavalta lähteeltä Facebookissa viestiä, että pyörän myyjää kannattaisi varoa, sillä hän voisi käyttäytyä arveluttavasti ja että hän on jo ennestään poliisin tuttu.
  • Kuitenkin sekä minä että mieheni (ja jopa myös muutama tuntematon ihminen Puskaradio-ryhmästä!) laitoimme viestiä myyjälle pyrkimyksenämme ostaa pyörä takaisin. Mitään muuta keinoa ei ollut, koska kun soitin tuolloin hätäkeskukseen, he sanoivat, että ainoa keino olisi yrittää valeostaa pyörä itselleen, sopia siis treffit myyjän kanssa ja soittaa sitten hätäkeskuksesta partio paikalle. Hätäkeskuksesta kerrottiin kuitenkin, ettei ole myöskään takeita siitä, miten nopeasti partio paikalle ehtisi. He kehottivat sopimaan treffit mieluiten seuraavalle päivälle, kun taas pyörän myyjä halusi tavata jo puolen tunnin päästä.
  • Viestittely pyörän myyjän kanssa kuitenkin kuivahti kasaan, kun hän katosi keskusteluista jonnekin. Olin kyllä salaa ihan vähän tyytyväinenkin, koska koko keissi tuntui niin sekavalta ja kammotti lähteä tapaamaan tätä ihmistä jonnekin Vantaan perukoille, kun poliisitkin olivat todenneet, etteivät välttämättä nopeasti ehtisi paikalle, ja olin kuullut hänen taustastaan.
  • Lähetin heti seuraavana päivänä poliisille tämän myyjän profiilin, myynti-ilmoituksen ja kuvakaappaukset keskusteluistamme. Soitin vielä erikseen poliisiin, että onko viestini nähty – kuulemma ei ole ehditty katsoa ja kuulemma olisi pitänyt itse koittaa mennä pyörää ostamaan.
  • Iski ihan hirveä pettymys poliisiin! Vaikka toimitin kaikki tarvittavat tiedot hopeatarjottimella ja varsinkin kun kuulemani mukaan tämä henkilö oli poliisin tuttu, ei poliisia silti tuntunut kiinnostavan tämä pikku pyörävarkaus pätkän vertaa. Ja ymmärrän kyllä ihan täysin, ettei poliisi voi hirveästi laittaa resursseja tällaisen varkauden selvittämiseen, mutta jos on antaa hopeatarjottimella pyörää hallussa pitävän henkilön tiedot, niin kyllä kai sitä  sitten jotenkin lapsellisesti uskoo, että poliisi siinä vaiheessa tekisi jotain. Mutta ei!
  • Kului useita päiviä ilman, että mitään tapahtui. Ahdisti ja päätin taas, että jutun pitäisi kai vain antaa olla – olinhan tehnyt kaiken sen, minkä itse voin. Poliisi sen sijaan ei ollut tehnyt mitään, ja se kyllä kiukutti suunnattomasti. Suunnittelin jo ties mitä mielipidekirjoitusta Hesariin aiheena se, kuinka pyörävarkauksilla annetaan esimerkiksi huumeidenkäyttäjille mahdollisuus rahoittaa elämäänsä, koska hekin varmasti tietävät varsin hyvin, ettei poliisi näihin keisseihin mitenkään puutu. Helppo tapa ansaita rahaa ilman mitään seuraamuksia.
  • Sitten yhtäkkiä sunnuntaina pyörän myyjä otti yhteyttä, että hän voisi nyt samantien myydä pyörän. Mahdollisimman pian. Hän voisi tulla tuomaan pyörän keskustaan hetimiten.
  • En tiedä kuinka paljon voin julkisesti kertoa ihan viimeisistä vaiheista, koska joudun ilmeisesti joskus tulevaisuudessa käräjäoikeuteen jutun tiimoilta. Mutta kyllä vain – ihan oman toimintani ansiosta (ja erään ihanan Puskaradio-ryhmän jäsenen pienellä avustuksella myös) asiat kulminoituvat tuon päivän aikana monivaiheisesti siihen, että kun tämä myyjä sitten sunnuntaina seisoi Helsingin keskustassa pyöräni kanssa, soitin hätäkeskuksesta poliispartion paikalle.
  • JA LOPPUVIIMEISEKSI SAIN PYÖRÄNI TAKAISIN!

pexels-photo-210095_0.jpeg

En ihan usko vieläkään, mitä kaikkea tapahtui (ja valitettavasti en voi ihan kaikkea kertoa tässä). Enkä todellakaan vielä usko sitä, että ihan oikeasti sain kuin sainkin pyöräni takaisin!

Sitäkään en kyllä voi uskoa, että poliisista kehotetaan kansalaisia hoitamaan tällaiset keissit käytännössä omin päin, vaikka kyseessä olisikin henkilö, joka on entuudestaan poliisin tuttu ja joka voi esimerkiksi kantaa mukanaan teräasetta. Sain myöhemmin vielä poliisilta viestiä, jossa luki ”hyvin toimittu!”. No, onhan se esimerkiksi resurssien säästämisen kannalta hyvin toimittu, mutta jos ja kun kansalaisia viranomaisten taholta kehotetaan itsenäisesti tällaiseen toimintaan, saattaa siitä kyllä koitua yhteiskunnalle ihan uusia kustannuksia, jos ihmisten pitää lähteä leikkimään oman elämänsä yksityietsiviä ties minkälaisten tyyppien sekaan. Siksi suhtaudun hämmennyksellä poliisin ohjeisiin ja myös näihin ”kehuihin” asian suhteen. Onneksi tällä kertaa loppu hyvin, kaikki hyvin.

En todellakaan ole toipunut vielä kaikesta sunnuntain jännityksestä. Sydän pamppailee, kun mietinkin koko päivää. Keissin päätteeksi sain hirvittävän päänsäryn, kun jännitys lopulta raukesi. Pyörällä en ole myöskään vielä ole voinut ajaa. Haluan pestä sen, ja vaihtaa myös muutamia osia ensin.

The end.

-Netta

Kuvat: Pexels.com

Lue myös:

Kun Joposi varastetaan

Onnea on.. pyöräily!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään