Miksi en (enää) osta Kiinakaupoista?

Kun kiinalaiset nettikaupat, kuten Wish, Aliexpress ja Ebay, saavuttivat suosionsa huipun joskus muutama vuosi sitten, päätin minäkin tietysti sen enempää ajattelematta tilata itselleni jotain niiden kautta. ”Jee! Halpaa tavaraa! Kaikkea kivaa sälää! Ja ilmaiset postikulut!!” Ensimmäisellä ostokerralla tilasin silloista työtäni varten ison kasan tarroja ja itselleni vielä kännykkäkuoren. Ostokset olivat älyttömän halpoja eikä niihin sisältynyt mitään postimaksuja. En siksi pysähtynyt sekunniksikaan miettimään, mistä nämä asiat saattaisivat johtua. Ketäpä ei houkuttaisi halvat hinnat, laaja valikoima, nettisivujen kivannäköiset tuotteet ja vieläpä ilmaiset postikulutkin. Minusta ei kuitenkaan jostain syystä tullut mitään Kiina-kauppojen vakiotilaajaa, koska toisen (ja viimeisen) kerran tilasin noin vuosi ensimmäisen ostoksen jälkeen, silloin lähinnä joulukoristeita, joista sitten yksi oli heti saapuessaan rikki ja osa ihan erilaisia kuin nettisivujen kuvissa.

toy-cash-register-2922214_960_720.jpg

Muutaman vuoden sisään olen itse tullut kuluttajana paljon tiedostavammaksi, ja olenkin sittemmin tehnyt päätöksen olla enää tilaamatta Kiina-kaupoista mitään. Enää minua ei saa ostamaan vain halvan hinnan vuoksi, vaikka pystynkin edelleen ymmärtämään sen, miksi moni kuluttaja intoutuu nimenomaan halvan hintalapun edessä. Tunne siitä, että nyt löytyi ”hyvät kaupat” on kutkuttava. Mutta on kuitenkin tärkeää muistaa, että ihan oikeasti kuluttajan joka ikinen ostos on arvovalinta, enkä halua omilla ostoillani tukea Kiina-kauppojen harjoittamaa arveluttavaa toimintaa. Muistan, kuinka suorastaan ärsyynnyin lukiessani MeNaiset-lehdestä viime kesänä Kiina-kaupoista kertovan artikkelin, jossa ei esitetty yhtään minkäänlaista kritiikkiä kyseistä toimintaa kohtaa. Artikkelin luettuaan moni ihminen todennäköisesti innostui tilaamaan halpoja paketteja Kiinasta, vaikka se on kaikkea muuta kuin järkevää. Halpaan hintaan on todellakin syynsä, mutta Kiinakauppojen olemattomat hinnat ja ilmaiset postikulut lisäävät myös turhaa ja ajattelematonta kulutusta.

yellow-2139903_960_720.jpg

Näistä syistä en tilaa enää Kiinakaupoista:

 

1) Tilaamisen epäluotettavuus

Kuten jo mainitsinkin, oli yksi minun tilaamistani tuotteista viallinen. Se siis lennätettiin Kiinasta Suomeen asti vain, jotta minä pystyisin todeta, että se on roskiskamaa. Sille ei ollut viallisena mitään käyttöä ja se meni sekajätteeseen. Rahojani ei tietenkään siitä saanut takaisin. Lisäksi osa tilaamistani tuotteista oli eri värisiä ja kokoisia, kuin mitä nettikaupan perusteella oletin. Samoin vaatteiden mitoitukset saattavat olla ihan erilaiset kuin Suomessa, ja siksi vaate saattaa olla liian iso tai pieni. Myös tuotteiden toimitukset ovat epäluotettavia: toimitus voi kestää järjettömän kauan tai paketti voi myös jäädä kokonaan tulematta. Marraskuun lopussa julkaistussa uutisessa kerrottiin myös, että Kiinan posteissa on tällä hetkellä jumissa 420 000 (!!) Suomeen tilattua pakettia, joilla ei ole mitään seurantakoodia ja joille ei tällä hetkellä ole tilaa rahtilentokoneissa. Todennäköisesti suuri osa näistä paketeista on joululahjoja, jotka eivät tule ehtimään jouluksi perille.

cutlery-2821397_960_720.jpg2) Puutteet turvallisuudessa

Tämä on itselleni tosi iso syy olla tilaamatta Kiina-kaupoista. Kiinassa valmistettuja tuotteita ei luonnollisestikaan koske samat standardit kuin EU:n sisällä valmistettuja tuotteita. EU:n talousalueella myytäville tuotteilla on olemassa CE-merkintä, joka osoittaa, että valmistaja vakuuttaa tuotteen täyttävän sitä koskevien EU:n direktiivien vaatimukset, ja että tuote on läpikäynyt mahdollisesti vaaditut tarkistukset. Tämä merkintä on pakollinen esimerkiksi leluille ja sähkölaitteille, ja se takaa niiden turvallisuuden ja luotettavuuden. Lisäksi se löytyy monista muistakin eri tuotealueiden tuotteista. Eli vaikka EU:ssa myydäänkin paljon Kiinassa valmistettuja tuotteita, on EU:n talousalueella monille myytäville tuotteille tehty turvatarkastukset. Suoraan Kiina-kaupoista tilattaville tuotteille niitä puolestaan ei tietenkään ole tehty. En itse koskaan uskaltaisi esimerkiksi tilata kenellekään lapselle Kiinasta lelua, koska en voisi tietää, onko siinä irtoavia osia tai muita lapselle vaarallisia ominaisuuksia, kuten myrkkyjä.

Kiinakauppojen tuotteissa voi olla irtoavien osien lisäksi myös paljon erilaisia kemikaaleja, jotka on EU:n sisällä tuotteissa kielletty. Helsingin Sanomissa elokuussa 2017 julkaistussa kolumnissa  Katriina Pajari kertoo, kuinka hänen tyttärensä sai allergiaoireita Kiinakaupasta tilatusta vaaleanpunaisesta polkupyörästä. Jos oireita voi saada polkupyörästä, voi niitä aivan varmasti saada esimerkiksi ihon kanssa kosketuksissa olevista vaatteista.

Varovainen olisin myös sähkölaitteiden kanssa. Kun laitteita ei koske EU:n direktiivien vaatimukset, eivät ne välttämättä ole kovin luotettavia. En koskaan uskaltaisi jättää mitään Kiinakaupasta tilattua sähkölaitetta vartioimatta.

discs-859401_960_720.jpg3) Eettiset kysymykset

Jos ja kun jokin on ihan naurettavan halpaa, on siihen oltava myös jokin syy. Kiinakauppojen suhteen syy on varmaankin ainakin se, että kauppojen työntekijät saavat aivan olematonta palkkaa. Työntekijöistä osa saattaa olla lapsia ja todennäköisesti mukana on myös jonkinlaista ihmiskauppaa ja orjatyötä. Työntekijöiden työolot ovat heikot ja kun ajatellaan, että tuotteen käyttäjäkin voi saada allergisia oireita, on selvää että tuotteiden valmistajat niitä vasta saavatkin. Myös työntekijöiden työturvallisuus on puutteellinen ja työtapaturmia sattuu usein.

building-674828_960_720.jpg4) Ekologiset kysymykset

Toivon, että ekologisuus painaisi nykyaikana ihmisten vaakakupissa yhä enemmän. Surulliset uutiset maailman tilasta ja ilmastonmuutoksen etenemisestä toistuvat mediassa jatkuvasti, mutta silti esimerkiksi Kiinakaupat saavat ihmiset kuluttamaan yhä lisää, vaikka se ei ekologista olekaan. Tuotteiden valmistaminen Kiinan halvimmissa ja eurooppalaisen valvonnan piiristä poissa olevissa tehtaissa on kaikkea muuta kuin ekologista. Ensinnäkin päästöt ovat ihan eri luokkaa kuin Euroopan tehtaissa. Myöskään resurssien käyttöön ei kiinnitetä samanlaista huomiota. Tehtailla on puuttellinen jätteiden lajittelu- ja kierrätyssysteemi, pahimassa tapauksessa kaikki roskat päätyvät lajittelemattomina luontoon tai vesistöön. Kiinan maaperästä tällä hetkellä jo noin viidennes on saastunut, mikä johtuu teollisuuden päästöistä (lähde).

Lisäksi todella epäekologista on se, miten tuotteet pakataan kaikenmaailman styroksi- ja muovikääreisiin, eikä pahvilaatikoihin, kuten eurooppalaisista nettikaupoista tilatessa. Ekologista ei luonnollisestikaan ole myöskään pakettien lennättäminen Suomeen maailman toiselta puolelta. Ja mikäli pakettia ei hae ajoissa postista (7 pv sisään), palautuu paketti takaisin lähettäjälle, eli se lentää jälleen Kiinaan.

balls-798372_960_720.jpg5) Kotimaisuuden tukeminen

Kun ostaa Kiinasta, vie luonnollisesti rahansa Kiinaan, ja samalla pois Suomesta. Jos jokainen suomalainen käyttäisi edes 10 euroa enemmän kuukaudessa suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, syntyisi Suomeen jo tuolla summalla vuositasolla noin 10 000 uutta työpaikkaa. Ostamalla Suomesta tuen siis suomalaisia yrityksiä ja työpaikkojen säilymistä Suomessa. Samalla edesautan Suomen talouskasvua ja luon Suomeen lisää verotuloja. Isommassa kaavassa ajateltuna siitä seuraa se, että Suomen valtio saa lisää rahaa kassaansa ja me veronmaksajat saamme enemmän vastinetta maksamillemme veroille. Ja Kiinasta tilatessa näin ei todellakaan käy.

Kotimaisuuden tukemisen syynä on tietysti ennen kaikkea se, että suomalaiset tuotteet ovat laadukkaita ja turvallisia, ja niiden valmistuksessa on huomiotu eettiset kysymykset. Suomessa on tarkat lait, joissa on määritelty työntekijän oikeudet. Lisäksi yrityksillä on paljon tarkemmin määritellyt vastuut ja niiden rikkomisesta seuraa rangaistuksia. Lisäksi on tietysti paljon ekologisempaa ostaa lähellä tuotettua tavaraa, jota ei ole tarvinnut lennättää tänne maailman toiselta laidalta.

toy-cash-register-942365_960_720.jpg

Summa summarum:

Itse koen, etten enää voisi puhtaalla omallatunnolla ostaa Kiinakaupoista, koska on jokaisella mittapuulla ajateltuna paljon parempi vaihtoehto ostaa Suomesta, tai ainakin Euroopan sisältä. On varmasti niin, että usein se voi tulla kertaostoksena kalliimmaksi, mutta todennäköisesti laatu on myös niin paljon parempaa, että tuote kestää pidempään ja niin sanotusti ”maksaa itsensä takaisin”. Opin jo aikoinaan lapsuudenkodissani sanonnan ”köyhän ei kannata ostaa halpaa”, ja se on aivan varmasti totta. Jos ostaa huonolaatuisia tuotteita, joutuu pidemmällä aikavälillä aina ostamaan uuden. Toinen vaihtoehto on se, että ostaisi kerralla yhden hyvän, joka kestäisi vuosikausia.

Aiemmin sain itse vielä tyydytystä siitä, että sain hamstrata halvalla paljon tavaraa, mutta en saa enää. Mihin sitä hirveää määrää tarvitsisin? Mieluummin maksan vähän enemmän yhdestä hyvästä, josta hintansa vuoksi myös tulen pitämään huolta ja jota tulen arvostamaan ja rakastamaan. Sen sijaan halvalla ostettuja, huonolaatuisia tuotteita ei edes oikeastaan arvosta, vaan niitä on helppoa kohdella vähän huolimattomasti tai unohtaa kaapin perukoille ja kärrätä sitten joskus UFFin laatikkoon.

Mitä ajatuksia Kiina-kaupat herättävät teissä lukijoissa? Kuulisin mielelläni argumentteja niin puolesta kuin vastaan!

-Netta

(Kuvat: Pixabay)

Lue myös:

Miten kulutustottumukseni ovat muuttuneet?

Ekologisuuden tulisi olla normi, ei marginaalin viherpiipertelyä

Puheenaiheet Raha Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta

Itsenäisyyspäivä Tallinnassa & parhaat Tallinna-vinkit

Kävimme itsenäisyyspäivän aikaan piipahtamassa Tallinnassa. Tai oikeastaan kyse ei ollut vain muutaman tunnin piipahduksesta, vaan olimme myös yhden yön hotellissa. Täytyy sanoa, että hieman kyllä harmittikin olla juuri nyt Suomi100-päivänä poissa Suomesta, mutta meillä oli tärkeitä asioita hoidettavana lahden tuolla puolen, joten matkan ajankohdalle ei voinut mitään. Ja oli toisaalta kiva nähdä, miten Suomen itsenäisyyspäivä oli huomioitu Virossa. Suomen lippuja liehui itsenäisyyspäivänä monissa tangoissa ja myös ratikoiden ja bussien katoilla heiluivat pienet Suomen liput. Lisäksi hotellissamme oli kylttejä, joissa toivotettiin hyvää itsenäisyyspäivää, ja suomalaisille myös tarjottiin kuohuviiniä.

Toisaalta oli kivaa olla Tallinnassa joulun aikaan, en nimittäin ole koskaan aikaisemmin käynyt Tallinassa näin joulun alla. Kaupungissa on oikein kiva joulutori, joka oli auki myöhäiseen iltaan asti. Ostimme torilta pari pientä joululahjaa ja joimme myös omena-inkivääri -glögit.

img_3746.jpg

En ole varmaan koskaan ollut Tallinnassa niin, että siellä olisi ollut näin rauhallista ja näin vähän suomalaisia, kuin mitä tällä kertaa. Tosin 5.12 olikin Suomessa, samoin kuin Virossa, ihan tavallinen työpäivä, ja varmaan siksi kadut olivat aika tyhjiä. Ja moni varmaan halusi myös juhlia itsenäisyyspäivää kotona, joten sekin voi olla yksi syy suomituristien puuttumiseen. Meidän kannaltamme oli kyllä tosi kiva, kun tuolla torillakin oli erinomaisesti tilaa pyöriä ja katsella rauhassa kojujen tarjontaa.

img_3731.jpg

Tallinan joulutori sijaitsee vanhankaupungin keskellä, sen isoimmalla aukiolla. Sinne on siis erittäin helppoa löytää. Myynnissä oli paljon käsitöitä ja lisäksi paikalla oli paljon herkku- ja glögikojuja. Hinnat olivat luonnollisestikin suomalaisia käsitöitä edullisempia. Toisaalta mietin tuolla hieman, että miksi Tallinnan joulutoreja usein niin paljon mainostetaan ja hehkutetaan, kun kyllä meillä Helsingissä järjetettävät Tuomaan markkinatkin ovat vähintään yhtä hienot (ja isommat)!

img_3728.jpgimg_3730.jpgimg_3731_0.jpgimg_2071.jpgimg_2073.jpgimg_3762.jpg

Tallinan keskiaikainen vanhakaupunki oli kyllä jouluvaloissaan erittäin tunnelmallinen. Ja aivan erityisen tunnelmallista oli, kun illaksi saatiin lumisade! Valkoinen vanhakaupunki jouluvaloineen ja hieman uinuvine tunnelmineen oli aivan ihana! Vanhassa kaupungissa on nykyään myös luistinrata, joka olisi sopinut hyvin aktiviteetiksi tuossa kelissä. Kello vain oli jo sen verran paljon, että emme enää sinne ehtineet.

img_3765.jpg

Me olemme jonkin verran vierailleet Tallinnassa viime vuosina, ja siksi päätinkin laittaa jakoon hyväksi havaittuja vinkkejä Tallinnan-reissaajille.

Hotelleja:

Swissotel Tallinn: Viiden tähden hotelli, josta on upeat näkymät Tallinnan yli. Kerroksia on yhteensä 28 ja hotelli onkin Tallinnan korkein rakennus. Huoneet ovat moderneja, siistejä ja kauniita. Niissä on ihanan isot kylpyhuoneet, joissa on iso kylpyamme. Swissotellissa on asukkaiden käytössä oleva spa-osasto, jossa on iso uima-allas ja erilaisia saunoja. Spa-osastolla on myös tarjolla pientä syötävää. Aamiainen on erinomainen: paikalla on kokki, joka valmistaa asiakkaille heidän toiveidensa mukaisia omeletteja, ja tarjoilijat tuovat pöytään asikkaiden valitsemia kahvijuomia. Ylipäätään Swissotellissa on todella hyvä palvelu. Olemme olleet täällä kolme kertaa ja viihtyneet aina aivan erinomaisesti. Hotellin hinta-laatusuhde on todella kohdallaan.

Three Sister Hotel: Tämä pienehkö boutique-hotelli sijaitsee vanhassa rakennuksessa Tallinnan vanhassa kaupungissa. Hotelli on tunnelmallinen ja sopivan pienikokoinen. Henkilökunta oli ystävällistä ja huoneemme oli ihanan kodikas ja siellä oli sopivasti vanhaa tyyliä. Henkilökunta kantoi laukkumme huoneeseemme ja ollessamme kaupungilla olivat he käyneet huoneessamme levittämässä sängyn reunoille pienet matot, poistamassa päiväpeitteen ja tuomassa meille vesipullot. Aamiaiselle meidät yllätti kuohuviinitarjoilu. Three Sisters Hotell oli ehdottomasti hintansa veroinen ja menisin sinne mielelläni uudestaankin!

Nordic Hotel Forum: Tällä uusimmalla reissullamme yövyimme Tallinan keskeisimmällä paikalla sijaitsevassa Nordic Hotel Forumisssa. Näistä kolmesta mainitsemastani hotellista tämän sijainti on kaikista paras: kävelyetäisyydellä on niin vanhakaupunki, Rotermannin kaupat, Viru-keskus kuin satamakin. Nordic Hotel Forumissa on uima-allas ja pore-allas sekä muutama sauna, mutta allasosasto ei ollut aivan niin tunnelmallinen kuin Swissotellissa. Toisaalta tämä ei olekaan viiden tähden hotelli ja hintakin oli noin 50 euroa halvempi yöltä kuin Swissotellissa. Nordic Hotel Forum on kiva moderni perushotelli hyvällä paikalla ja plussaa mahdollisuudesta kylpeä.

Ruokapaikkoja:

Chedi: Aasilainen finedinig-ravintola, joka tarjoilee vähintään yhtä hyvää ruokaa kuin helsinkiläiset Farang & Gaijing, mutta paljon huokeampaan hintaan. Paikka on sisustettu kauniisti ja siellä on hyvä tunnelma. Palvelu oli myös aivan erinomaista, ja muistankin viettäneeni täällä yhden parhaista illoista koskaan! Sijaitsee vanhassa rakennuksessa Tallinnan vanhassakaupungissa, mutta sisällä ollessaan asiakas saattaa hetkeksi erehtyä luulemaan olevansa jossain päin Aasiaa.

Horisont Restaurant & Bar: Swissotellin ylimmässä kerroksessa sijaitseva ruokaravintola & drinkkibaari, josta on henkeäsalpaavat näkymät koko Tallinnan yli merelle. Emme ole itse koskaan syöneet kyseisessa ruokaravintolassa, mutta drinkkibaarissa olemme käyneet kahdesti nauttimassa hyviä juomia ja ihailemassa näkymää kaupugin yli.

Olde Hansa: Keskiaikainen ravintola Tallinnan vanhassa kaupungissa. Näistä keskiaikaisista ravintoloista voi toki olla montaa mieltä, mutta itse tykkään niiden hämyisestä tunnelmasta, musiikista ja siitä, että tarjoilijat ovat pukeutuneet teeman mukaan. Tällainen pieni ”aikamatka” tekee lomasta entistä rentouttavampaa. Ravintolassa on paljon kynttiöitä ja meidän viereilumme aikana siellä myös soitettiin livemusiikkia, mikä vain tehosti ravintolan tunnelmallisuutta. Ruoka oli ihan hyvää, muttei mitään erinomaista. Tässä ravintolassa suurempaa roolia näyttelee siis tunnelma.

III Draakon: Tallinnan vanhankaupungin Raatihuoneentorilla sijaitseva III Draakon on hauska tapaus. Se on ”keskiaikainen kievari”, jossa saa tosi mutkatonta ja edullista ruokaa pieneen nälkään. Tässäkin paikassa on ihana tunnelma; myyjät ovat pukeutuneet keskiaikaiseen tyyliin eikä koko paikassa ole mitää muita valoja kuin kynttilöitä.  Ravintola Draakonissa myydään tosi mutkattomia ruokia: hirvenlihakeittoa, kuutta erimakuista piirakkaa, riistamakkaroita sekä edullista olutta, viiniä ja siideriä. Hintaan kuuluu myös maustekurkkuja, jotka asiakas saa itse onkia eräänlaisella kepillä suuresta saavista. Kaikkien ruokien ja juomien hinta on 1-3 e/kappale. Suosittelen tätäkin paikkaa erityisesti autenttisen tunnelman takia, mutta myös ruoat ovat itse asiassa tosi hyviä! Täällä olemme nyt vierailleet kahdella viimeisimmällä Tallinnan-viisitillämme.

img_3759.jpgimg_3750.jpg

Tällä kertaa löysimme myös uuden kivan kaupan: Viru-keskuksessa sijaitsevan Rahva Raamat -kirjakaupan, joka oli kyllä paljon enemmän kuin kirjakauppa! Kaupassa oli paljon ihania postikortteja, ihan hirveä määrä erilaisia muistikirjoja ja hauskoja täytettäviä englanninkielisiä ”listakirjoja” ja muita vastaavia sekä paljon tosi kivoja joululahjaideoita, kuten erilaisia Ted Bakerin tuotteita (kyniä, penaaleja, juomapulloja jne) ja sisustustuotteita. Tosi kiva paikka, joka jää helposti löytämättä, koska se sijaitsee Viru-keskuksessa hieman ylemmässä kerroksessa.

Mitkä on teidän lempikohteitanne Tallinnassa? Otan mielelläni vinkkejä vastaan, koska olemme aivan varmasti taas jossain vaiheessa menossa uudelleen 🙂

-Netta

Lue myös:

Hedon Spa Pärnussa on ihana

Parhaat vinkit Tukholman-lomalle

Koti Ruoka ja juoma Matkat