Parhaat juhlamuistot säilyvät vieraskirjassa

Kun muutin 19-vuotiaana pois kotoa, muutama asia oli selvää. Mun oli saatava Ikean Ektrop-sohva, hyllytilaa mun punaisille retro-astioille ja mun olisi hankittava vieraskirja. En oikeastaan ihan tiedä, mistä se ajatus sai alkunsa. Muistelisin, että yhden lohjalaisen kaverini perheen eteisessä oli vieraskirja, johon jokainen heillä kyläillyt henkilö kirjasi nimensä, päivämäärän ja vierailun tarkoituksen. Mun vieraskirjan käyttö on rajoittunut kuitenkin lähinnä juhliin ja illanistujaisiin, arkena sitä ei ole käytetty. Ja mun vieraskirjan kirjoittajat eivät selviä ihan noin vähällä.

Tämä ei ole edes mikään vieraskirjaksi alunperin tarkoitettu kirjanen, vaan se on ihan tavallinen muistikirja, jonka olen ostanut muistaakseni Suomalaisesta kirjakaupasta ja jonka kanteen olen liimannut tarroja, jotka yhdessä muodostavat sanan VIERASKIRJA. Kirja on ollut mukana jo kuudessa eri asunnossa ja kokenut siis monta muuttoa ja muitakin kovan onnen tilanteita, joten se on ulkoiselta olemukseltaan jo hieman repsahtanut. Mutta sisältö onkin sitten täyttä priimaa!

img_3589.jpg

Kirjasta löytyy lähes kaikki juhlat, joita mä olen emännöinyt. Ei tule mieleen, että olisin koskaan tärkeässä tilanteessa unohtanut käyttää sitä. Vein sen jopa mukanani kandibileisiini, jotka vietettiin muualla kuin omassa kodissani. Kirjan ihan ensimmäiset juhlat ovat ”Netta 20-v!”-juhlat, joista on kulunut pian jo 8 vuotta, voi apua sentään. Mua huvittaa nyt ihan kamalasti toi mun mietelause, koska kyllä, 20-vuotiaan kohdalla iästä EI todellakaan VOI puhua 😀 Mulla on alusta asti ollut tapana myös esittää vieraskirjassa kavereille joitain kysymyksiä, ja tuossa kohtaa olin kysynyt vierailta nimen lisäksi, mitä heillä on päällä (koska ne olivat teemasynttärit), mikä heidän senhetkinen fiiliksensä on ja minkä elämänohjeen he antaisivat minulle. Ohjeita oli tuolloin muun muassa ”nauti elämästä ja pidä hauskaa”, ”elä täysillä ja pelaa CSI Miami -juomapeliä” ja ”opettele 7 kertotaulu”. Juuri niin syvällisiä elämänohjeita, mitä 20-vuotiaan elämänkokemuksella voi antaa.

img_3594.jpg

Mulle on aina ollut suurta hupia ennen juhlia kirjoittaa/koristella/askarrella tuo ”introtektsti”, jossa kerrotaan mikä juhla on kyseessä ja mahdollisesti kysytään juhlavierailta kysymyksiä. Joskus olin kysynyt ystäviltäni kysymyksen ”Koska on Netan synttärit, puhutaan hieman Netasta. Millainen Netta on, millainen Netta ei ole?” Todella PUOLUEEELLISET vastaukset kuuluivat vuonna 2013 näin:

”Oot ihana aito oma ittes! Tykkään aina olla sun kaa.”

”Netta on ihana ja vahva nainen, joka tietää mitä haluaa. Netta ei ole tyhmä tai itsekäs.”

”Netta on fiksu, mutta rento. Kaukana takakireästä. Antelias ja ajattelevainen. Supliikkinainen!”

”Netta on ihana, kaunis, sanavalmis, täydellinen nainen. Netta EI ole tylsä vaan osaa pitää hauskaa.”

”Netta on ihan huippu!! Aina kun Netan kanssa puhuu, niin keskusteluista saa niin paljon irti. Muita Netan ominaisuuksia: itsevarma, fiksu, empaattinen. Onpa ihanaa, kun tutustuttiin!<3”

Jos ei noilla kehuilla itsetunto kohoa, niin ei sitten millään! Kiitos kaverit, ootte varmaan saaneet mut leijumaan.

img_3595_1.jpg

Kerroin aiemmin, että kavereideni mielestä järjestin ennen enemmän tyttöjeniltoja ja että niitä pitäisi nykyään järjestää enemmän. No, tästäkin kirjasesta selviää, että opiskeluaikana tyttöjeniltoja kyllä oli usein! Oli kesänpäättäjäisiä, itsenäisyyspäivän juhlintaa, tupareita vain tytöille ja niin edelleen. Toisaalta nykyään kun useimmilla kavereillani on puolisot, olisi tylsää jättää heidät kutsumatta, kun hekin ovat niin kivoja tyyppejä! Ja olisi myös julmaa työntää oma mies jatkuvasti jonnekin pois tyttöjenillan alta 😀

img_3599.jpg

Kirjassa on random-bileiden jälkeen muistoja myös vähän isommista ja tärkeämmistä juhlista, kuten 25-v/kandijuhlistani. Muistan, että lukiessani ystävieni ihania kirjoituksia, onnitteluja ja elämänohjeita mulla tuli ihan oikeasti kyynel silmään. Viidessä vuodessa elämänohjeet olivat muuttuneet ainakin vähän syvällisempään suuntaan, kun elämänkokemusta oli karttunut lisää. 25-vuotiaalle kandi-Netalle annettiin muun muassa seuraavia elämänohjeita:

”Nauti elämästä, ja ole aina ylpeä saavutuksistasi!”

”Älä stressaa turhista. Kissa ymmärtää kaikki huolesi. Älä koskaan kasva ’aikuiseksi’ ”

”Älä murehdi turhia. Kuolinvuoteellaan ihmiset katuvat vain sitä, että murehtivat turhaan. Ei siis sillä, että olisit vanha!”

”Elä täysillä, älä kuitenkaan vedä piriä tai muuta.. Tanssi, naura ja laula. Ole parhaiden tyyppien kanssa, ole oma itsesi eli paras ;)”

”Elämänohje sulle ei voi olla kliseinen ’elä hetkessä’, koska sen sä jo osaat. Ohje, joka sulle tulee antaa on, että älä mieti liikaa, älä stressaa. Asioiden ylianalysointi on joskus turhaa 😉 Elämä kantaa ja asiat järjestyy!”

”Kaikkein tärkeintä elämässä on se, että teet niitä asioita, jotka kiinnostaa sua, ja joista nautit! Silloin sun tulevaisuus näyttää hyvältä! Elä täysillä, mutta niinhän sä teet!”

”Pysähdy hetkeksi. Katso ja punnitse, kuinka hieno elämä sulla on käsillä <3 Ole ylpeä, kiitollinen ja onnellinen siitä.”

”Naura paljon, iloitse muiden onnesta, ole positiivinen ja MARIA MONTAZAMIIII!!!”

”Come what may, stay yourself and have passion!!”

img_3600.jpg

En halua julkaista kuvaa kenenkään ystäväni kirjoittamasta tekstistä enkä heidän omalla nimellään, koska niitä ei ole kirjoitettu somenäkyvyys mielessä, mutta yhdestä tekstistä on kyllä pakko julkaista kuva. En nimittäin edes tiedä, kuka se on tehnyt! 😀 Joku kaveri oli tupareidemme tuoksinassa illan pimeydessä tehnyt jekun ja jättänyt kirjaan terveiset ”Cheekiltä”. Eli ei, Cheek ei valitettavasti oikeasti ollut paikalla tupareissamme..

img_3601.jpg

Vietimme Töölön-asunnossamme kaksi kertaa uudenvuodenjuhlia ja nämä olivat niistä ensimmäiset. Kirjotin molempina vuosina kirjaan myös itse ylös mietteitä kuluneesta ja tulevasta vuodesta, ja niitä on ollut tosi kiva lukea myöhemmin. Tuona uutena vuotena (2016) kirjoitin, että menneessä vuodessa oli ollut parasta muun muassa kandiksi valmistuminen, parisuhde, kesän lomamatka, muutto ihanaan kotiin, kaasona oleminen, baby showereiden järjestäminen ja kaikki kivat jutut läheisten kanssa. Vuodelta 2016 odotin työ- ja opiskeluasioiden selkeytymistä (ei tainnut tuolloin vielä selkiytyä), matkustelua (ei pahemmin) ja kivoja hetkiä läheisten kanssa (toteutui).

img_3602.jpg

Kivoja muistoja kirjaan tallentui myös maisterijuhlissani tänä kesänä. Voi olla, että onnittelukortit vuosien saatossa katoavat jonnekin, mutta tässä kirjassa onnittelut ja hauskat muistot illasta pysyvät tallessa.

img_3603.jpg

Viimeisimpänä kirjaa käytettiin järjestämissäni tyttöjen pikkujouluissa viikko sitten. Kaverini, joka oli ensimmäistä kertaa luonani juhlissa, ihastui tähän ideaan niin, että kirjoitti kirjaan hankkivansa sellaisen ehkä itsekin. Jos olet tyyppi, jolle tekstit ovat tärkeitä ja rakkaita, ehkäpä vielä rakkaampia kuin kuvat, suosittelen kyllä ehdottomasti hankkimaan vieraskirjan! Sitä on niiiin mukavaa selata juhlien jälkeisenä päivänä ja muutenkin. Ilman tätä kirjaa olisin jo unohtanut monta juttua. Vieraskirjastani löytyy tällä hetkellä 24 juhlat, ja toivon että niitä kertyy vähintään saman verran lisää. Kavereille anteeksipyyntö, ette tule koskaan, ikinä pääsemään eroon tästä!<3

-Netta

Seuraa blogia: Facebook x Bloglovin x Instagram

Suhteet Oma elämä Suosittelen

Joulunajan tapahtumien muistilista

Julkaisin ennen Halloweenia listan kivoista Halloween-tapahtumista, ja siitä innostuneena päätin tällä kertaa koota listauksen omasta mielestäni kiinnostavista joulun ajan tapahtumista, pääasiassa erilaisista myyjäisistä ja markkinoista. Suosittelen kaivamaan kalenterin esiin ja merkkaamaan kivoimmat jutut muistiin (tai lisäämään postauksen kirjanmerkkeihin), koska kaikkea kivaa tapahtumaa on tarjolla ympäri Etelä-Suomea. Tämä listaus on itseni keräämä ja tästä varmasti puuttuukin monia tapahtumia. Olen pyrkinyt järjestämään tapahtumat aikajärjestykseen, ja ensimmäiset tapahtumat ovatkin nyt jo tämän viikon viikonloppuna. Tarkemmat tiedot tapahtumista saat niiden omilta sivuilta.

christmas-2924667_960_720.jpg

Joulun 2017 kivoimmat tapahtumat:

Naisten Pankin joulutori 24.11-3.12, Galleria Esplanadi/Helsinki:

”Suuren suosion saavuttaneen joulutorin pystytämme tänä vuonna Galleria Esplanadiin. Joulutori on vuoden tärkein tapahtumamme. Viime vuonna joulutorilla ahkeroi noin 50 naistenpankkilaista. Saavutimme huipputuloksen keräämällä rahaa noin 21 000 euroa eli lähes 700 Ammattia kehitysmaan naisille. Tavoite on vähintään yhtä korkealla tänäkin vuonna! Tuo myytävää sekä tule tekemään löytöjä itsellesi ja lahjaksi!”

Parolan aseman joulumarkkinat 25.11, Parola/Hattula:

”Tunnelmalliset Parolan aseman Joulumarkkinat tulevat taas 25.11.2017 lauantaina klo 11-16, kun lifestyle-bloggaajat sekä sisustusputiikit tulevat myymään ihania tuotteitaan! Tänä vuonna tapahtuma on kaksinverroin suurempi kun avaamme myös vanhan tavaramakasiinin kävijöille josta löytyy myyjien lisäksi vanhoja aarteita löydettäväksi. Pop-up-kahvila on myös kaksin verroin suurempi, tule nauttimaan herkuista ja miljööstä.”( Parolan asema -blogi: www.parolanasema.fi)

Kansallismuseon joulumyyjäiset, 25.11, Etu-Töölö/Helsinki:

”Kansallismuseon joulumyyjäisissä on jälleen tänä vuonna yli kaksikymmentä museokauppaa myyntipisteineen. Tee ainutlaatuisia löytöjä lukuisten tuotteiden joukosta. Tarjolla paljon tuotteita, joita ei muualta saa. Myynnissä myös ihania joulusesongin tuotteita.”

Korjaamon joulumarkkinat, 25.-26.11, Töölö/Helsinki:

”Käynnistä tunnelmallinen joulukausi Korjaamolla ja hoida ensimmäiset lahjaostokset kerrankin hyvissä ajoin – ja vastuullisesti kotimaista käsityötä tukien. Korjaamon Joulumarkkinoilla pyritään unohtamaan hektinen kulutusjuhla ja toden teolla rauhoitutaan joulunalusajan hulinoissa.”

WeeGeen joulumarkkinat 25.11, Tapiola/Espoo:

”WeeGeen perinteisillä joulumarkkinoilla voit tehdä uniikkeja lahjalöytöjä käsityölaisten runsailta myyntipöydiltä, EMMA Shopista ja SIS. Deli+Cafésta. Mukana myös Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun opiskelijoiden pop up -osasto. Ohjelmaa kaikissa WeeGeen museoissa. Vieraana Korvatunturin väkeä ja nuoria muusikoita.”

Design District Market 26.11, Keskusta/Helsinki

”Design District Market luo ainutlaatuiset puitteet tutustua Helsingin kivijalkaliikkeiden laajaan designtarjontaan: Tapahtumassa on myytävänä mm. vaatteita, asusteita, koruja, sisustusta ja taidetta. Tapahtuma järjestetään samana päivänä Aleksin joulukadun avajaisten kanssa. Osallistujien valikoimista on mahdollista tehdä helsinkiläistä kivijalkakulttuuria sekä designalaa tukevia joululahjahankintoja ja muita löytöjä.”

christmas-2930915_960_720.jpg

Ornamon Design Joulu 2017 1.-3.12, Salmisaari/Helsinki:

”Ornamon Design Joulu -tapahtuma Helsingissä kokoaa kotimaisen designin ja taidekäsityön ammattilaiset myymään tuotteitaan Helsingin Kaapelitehtaalle itsenäisyyspäivää edeltävänä viikonloppuna. Koko Kaapelitehtaan alakertaan – Merikaapelihalliin, Puristamoon ja Valssaamoon levittäytyvässä tapahtumassa on esillä suomalaista huippumuotoilua ja taidekäsityötä, muotia, kodin tekstiilejä ja käyttöesineitä sekä grafiikkaa niin tunnetuilta muotoilijoilta ja taidekäsityöläisiltä kuin uusilta lupauksilta sekä muotoilun opiskelijoilta.Vuoden 2016 Design Joulu keräsi Helsingin Kaapelitehtaalle yli 260 myyjää. Kävijöitä myyjäisissä oli noin 24 000. Vuonna 2017 Ornamon Design Joulu on Kaapelitehtaan suurin joulutapahtuma.”

Tuomaan markkinat 2.-22.12, Senaatintori/Helsinki:

”Tuomaan Markkinat on Helsingin vanhin ja suurin ulkoilmassa järjestettävä joulutori. Joulukuussa järjestettävillä markkinoilla vierailee vuosittain satoja tuhansia kävijöitä niin Suomesta kuin maailmalta. Helsinkiläiset Tuomaan Markkinat noteerattiin myös maailmalla, kun kansainvälinen The Huffington Post nosti sen Euroopan kymmenen parhaan joulutorin listalle.”

Vuosaaren Joulupolku 3.12.2017, Vuosaari/Helsinki:

”Vuosaaren Joulupolku on alueella toimivien yritysten, yhdistysten ja harrasteporukoiden talkoilla rakentama jouluinen tapahtuma. 2,5 kilometrin pituinen polku on valaistu sadoin kynttilöin. Polkua pitkin kävellessä kokemus on henkeäsalpaava. Uutelan luontopolku muuntuu Joulupoluksi kymmenien paikallisten toimijoiden toimintapisteiden myötä, joita on jopa yli 40.”

christmas-2926962_960_720.jpg

Naisten joulumessut 6.12.2017, Katajanokka/Helsinki:

”Naisten Joulumessuilta on helppo löytää kotimainen, korkealaatuinen, yksilöllinen ja ekologinen lahja sellaisellekin, jolla on jo kaikkea.Wanhassa Satamassa Helsingin Katajanokalla järjestettävät messut kokoavat yhteen monipuolisia taidekäsityöläisiä nuorista yrittäjistä vanhoihin konkareihin. Messuilla kaikki näytteilleasettajat ovat suomalaisia naisia, jotka myyvät itse käsin tekemiään tuotteita.”

Porvoon taidetehtaan joulumarkkinat 8.12, Porvoo:

”Suomen tunnelmallisimmiksi joulumarkkinoiksi tituleerattu tapahtuma. 125 myyjää kahdessa kerroksessa. Paljon uniikkeja käsitöitä, lähiruokaa, taidetta, koruja, leluja, vastoja ym. ym. Tule aistimaan Jouluntaikaa ja tiukujen helinää.”

Lohjan menneen ajan joulumarkkinat 9.-10.12.2017, Lohja:

Lohjan menneen ajan joulumarkkinat on lämminhenkinen tapahtuma, jossa voi kokea kiireettömyyttä ja aistia nuotion lämpöä sekä jouluisten herkkujen tuoksua ja makuja. Sadoissa markkinakojuissa on tuotteita menneen ajan hengessä nykypäivän ihmisille.”

Loviisan joulu & Wanhan ajan joulukodit 9.-10.12.2017, Loviisa:

”Rauhallinen tunnelma ja kaunis miljöö. Kaunista katseltavaa pikkukaupungin talovanhuksissa, jotka avaavat ovensa kävijöille ja kutsuvat viivähtämään. Tämä on ainutlaatuista koko Suomen ja ehkä maailmankin mittapuussa. Wanhan Ajan Joulukodit, lukuisat käsityöläismarkkinat, paljon tapahtumia – tekemistä ja näkemistä riittää vaikka koko viikonlopuksi.”

Malmgårdin joulumarkkinat 9.-10.12.2017, Loviisa:

”Malmgårdin kartanon markkinat levittäytyvät panimon piha-alueelle, vanhaan talliin, panimon pubiin ja kahvilan ulkopuolelle. Paikalle saapuu tuttuun tapaan sekä lähiruoan tuottajia että käsityöläisiä. Malmgårdin puoti ja kahvila ovat auki markkinoiden aikana.”

Porvoon Wanhan ajan joulumarkkinat 9.-10.12, Porvoo:

”Vanhan Porvoon Asukasyhdistyksen perinteiset Wanhan ajan Joulumarkkinat tulevat taas! Tervetuloa Palokunnantalolle (Kirkkokatu 2) lauantaina ja sunnuntaina 9.-10. joulukuuta klo 10-16. Tule tutustumaan Porvoonseudun tuotteisiin ja samalla nauttimaan Vanhan Porvoon ainutlaatuisesta joulutunnelmasta. Löydät mukavia joululahjoja, paikallisia käsitöitä ja kaikenlaisia herkkuja! Voit myös jaloitella hetken ja nauttia kahvilan jouluherkuista.”

christmas-2926995_960_720.jpg

Kuvataideakatemian opiskelijoiden joulumyyjäiset 15.-17.12, Helsinki:

”Kuvataideakatemian opiskelijoiden perinteisistä joulumyyjäisistä löydät persoonallisen lahjan taiteenystävälle.
Myynnissä on viime vuosien tapaan niin suuria kuin pieniäkin taideteoksia – maalauksia, veistoksia, taidegrafiikkaa, koruja ja kortteja.”

Teurastamon Joulumarkkinat 16.-17.12, Sörnäinen/Helsinki:

”Suositut Teurastamon kaksipäiväiset Joulumarkkinat järjestetään jälleen ravintola Kellohallissa sekä ulkona Teurastamon piha-alueella. Mukana viitesenkymmentä yrittäjää ja käsityöläistä sekä suosittu Suklaarasia -artesaanisuklaatapahtuma.”

Käsityöläisten joulumarkkinat 17.12, Vanhakaupunki/Helsinki:

”Koskenrannan suuri Wirtaamo -juhlasali muuntautuu markkinapaikaksi viimeisenä sunnuntaina ennen joulua. Tule tekemään uniikkeja löytöjä ja poimimaan viime hetken lahjaideoita! Ravintola Koskenranta on avoinna koko tapahtuman ajan, joten ostosten välissä voi pysähtyä kakkukahville tai vaikkapa perinteiselle lohikeitolle. Tapahtumassa mukana myös Annalan ponitalli ihanan pörröisine poneineen, perheen pienimmille talutusratsastusta ulko-alueella.”

Loppuun vielä omat tärpit ylläolleista tapahtumista. Parolan Aseman joulumarkkinoille menisin ehdottomasti, jos vain pääsisin! Meillä vain sattuu olemaan muuta menoa tuona päivänä. Vaikuttaa niin symppikeltä tapahtumalta, ja myymässä ovat ainakin Vihreä Talo -Annika ja siskonsa, Diagnoosi: Sisustusmania -Maria. Naisten pankin joulutorilla aion käydä, koska he ovat niin hyvällä asialla ja se sijaitsee kätevällä paikalla Helsingin keskustassa, joten liikun niillä kulmilla muutenkin. Ornamon Design Joulu -tapahtumassa olimme viime vuonna käymässä ja tykkäsin kovasti, mennäänkö tänäkin vuonna Maija? 🙂 Tuomaan Markkinoilla tulee varmasti myös pyörähdettyä, koska ne ovat auki joka päivä ja aikataulu on mukavan joustava, ja lisäksi sijaitsevat mukavan lähellä. Loviisan joulukodeissa ja Malmgårdin joulumarkkinoilla vierailimme viime vuonnakin ja menemme taas tänäkin vuonna sinne miehen vanhempien kanssa yhdessä. Varsinkin joulukodit on aivan ihana ja symppis tapahtuma, varmaankin oma lempparini  näistä kaikista. Lohjan menneen ajan joulumarkkinoille menisin myös, jolleivat ne sattuisi samaan aikaan muiden menojen kanssa. Olen kotoisin Lohjalta ja vanhan keskiaikaisen kivikirkon miljöössä järjestettävä tapahtuma on tietenkin kaikille lohjalaisille must-juttu, mutta kiva tapahtuma kaikille muillekin. Kuvataideakatemian joulumarkkinoista olen kuullut tosi paljon hyvää, joten sinne yritän ehtiä päästä käymään.

Mikä tapahtuma sinua kiinnostaa eniten? Ja puuttuuko listauksestani jokin hyvä tapahtuma?

-Netta

(Kuvat: Pixabay)

Kulttuuri DIY Suosittelen