You can have anything, but you can’t have everything

Viime aikoina blogimaailmassa on ollut taas monia todella hyviä postauksia, jotka ovat inspiroineet ja pistäneet miettimään asioita. Juliaihminen kirjoitti hyvin kateudesta ja Homevialaura-blogissa Laura taas pihistämisestä ja panostamisesta sekä siitä, kuinka bloggareilla on kulutuskeskeisessä blogimaailmassa oikeastaan velvollisuus puhua taloudesta ja olla antamatta nuorille lukijoille epärealista kuvaa rahasta ja siitä, että kaikilla muilla olisi ”kaikkea”. Kolmistaan-Karoliina puolestaan kirjoitti fiksusti siitä, kuinka somessa esille tuotu onnellisuus ja kauneus leimataan usein epäaidoksi, ja kuinka esimerkiksi perheblogeilta jopa toivotaan ennemminkin valitusta. Karoliinan postauksen kommenttiboksissa eräs lukija kommentoi, kuinka häiritsevää on, jos onnellisuuden vastapainoksi ei anneta tarpeeksi myös harmaan sävyjä, koska ”yhdenkään ihmisen elämä ei ole pilvissä liitelyä ja on tekopyhää esittää, että näin olisi”.

background-2847045_960_720.jpg

Nämä kolme huippuhyvää postausta ovat keskenään itseasiassa ihan erilaisia ja eri aiheista, mutta mun päässä ne jotenkin kietoutuivat samaan verkkoon. Ihan ensinnäkin ajattelen, että luojan kiitos mä en ole diginatiivisukupolvea. Tietokoneet ja internet alkoivat yleistyä pikkuhiljaa mun siirtyessä ala-asteelta yläasteelle, mutta vasta lukioiässä mä taisin käyttää tietokonetta käytännössä päivittäin (ja siltikin paljon vähemmän kuin nykyään, koska mulla oli nettiajat kotona).

Älypuhelimia, saati sitten Instagramia, Snapchattiä tai vaikkapa Jodelia ei ollut vielä olemassakaan. Mulle ei onneksi ehtinyt teininä syntyä netin kautta mitään sellaisia harhaluuloja, että kaikilla muilla olisi ”jotain”, mitä mulla ei. Julkkikset olivat silloin ihan erillinen ryhmä meistä tavallisista pulliaisista, ja heidän edesottamuksistaan luettiin Demistä tai Suosikista, ja mitään yksityiskohtaista kuvaa heidän elämästään ei näiden lehtien sivujen kautta välittynyt. Toisenlainen ryhmä onkin sitten nykyajan bloggaajat, tubettajat ja Insta-julkkikset, jotka keikkuvat nykyään jossain ihmeellisessä välimaastossa. Heidän elämäänsä pystyy seuraamaan hyvinkin reaaliaikaisesti ja yksityiskohtaisesti, ainakin joissain tapauksissa, ja se voi luoda seuraajille ihan vääränlaista kuvaa asioista.

Olen tyytyväinen, että en joutunut vertailemaan itseäni teininä omanikäisiini somejulkkiksiin, vaan sain elellä ihan pumpulissa. Esimerkiksi mun ala-asteen luokalla oli paljon lapsia vähävaraisista perheistä ja tiesin olevani etuoikeutettu, kun mulla oli asiat paremmin kuin heillä. Meidän perhe auttoi monin tavoin huonommassa asemassa olevia, joten näin aina monenlaisia tapoja elää. Olen vähän hämilläni ja surullinenkin, että nykyään tietokoneet, some, blogit ja Tube ovat niin iso osa ihmisten arkipäivää, että se oikeasti tietyllä tapaa hämärtää ihmisten ajattelua. Voin aivan täysin kuvitella ja uskoa sen, että monelle ihmiselle (eikä siis vain teineille) nimenomaan some aiheuttaa isoja ristiriitoja ja paineita. Niin ulkonäön, omaisuuden kuin vaikkapa ammatinvalinnan suhteen. Siksi mä oon iloinen, että Homevialaura-blogi nosti esiin sen, että tässä bloggareilla on itsellään mahdollisuus vaikuttaa asiaan raottamalla vähän kulisseja ja tuomalla esiin myös sen, että priorisointia se elämä kaikilla on.

background-2847042_960_720.jpg

Karoliinan postaus ”Älä missään nimessä ole onnellinen S(u)omessa!” herätti mussa myös aika samansuuntaisia ajatuksia. Että onneksi en ollut vielä teininä (tai edelleenkään) niin somemaailman sokaisema, että mulle pitäisi erikseen muistuttaa, että iloisten Insta-kuvien takaa voi löytyä vaikka mitä surujakin. Vähän samaa aihetta olenkin jo käsitellyt postauksissa ”En naureskele vanhoille Instagram-kuvilleni” ja ”Olen mitä postaan, tai ehkä en?”. Mutta jotenkin tuo Karoliinan kommenttiboksin kommentti, että on ”tekopyhää”, jos ei säännöllisin väliajoin postaa myös ankeista asioista, on kyllä puhutteleva. Että onko ihmisten medialukutaito nykyään tosiaan sitä luokkaa, että jos suruista ja murheista ei erikseen huudella, se tarkoittaa, että niitä ei ole olemassa??

Mä olen itsekin siis kyllä sitä mieltä, että täysin sliipatut ja täydellistä pintaa esittelevät some-tilit ovat tylsiä, ja jotain aitoa elämää voisi joskus näkyä. Mutta ei se aitous mulle tarkoita sitä, etteikö somessa saisi näyttää omaa onneaan, jos on onnellinen. Mulle se aitous on enemmänkin sitä, että esimerkiksi julkaisee hassun kuvan, vaikka se olisi rakeinen tai vähän sumea, tai julkaisee kuvan vaikka oma ilme onkin hassu mutta kaveri näyttää julmetun hyvältä, tai julkaisee sitten vaikka kuvan muuttohässäkkäsekoilusta. Se on myös sitä oikeaa elämää, mutta ei kai kenenkään tarvitse kaikkia henkilökohtaisia surujaan ja kipujaan laittaa nettiin vain, jotta ihmiset muistaisivat, että bloggaaja/somettaja on oikea ihminen, jolla on oikeat ongelmat. Ja erityisesti, ei kai somessa tarvitse omaa onneaan piilotella, jotta kenellekään muulle ei tulisi paha mieli tai liian hohdokas kuva jostain ihmisestä. Jotain vastuuta tässä pitää jäädä kuvan katsojallekin.

background-2847957_960_720.jpg

Tähän ajatukseen mä yhdistin vielä Julian tekstin ”Kateus ohjasi minut tähän pisteeseen”. Meillä suomalaisillahan kateus jää yleensä sellaiseksi yksipuoliseksi kyräilyksi ja se voi pahimmassa tapauksessa jopa rikkoa tai etäännyttää ihmisten välejä. Mutta kateuden puuskassa kannattaa muistaa, että jokaisella ihmisellä on omat ristinsä kannettavinaan. En henkilökohtaisesti usko, että on olemassa ketään ihmistä, jolla ei olisi ollut joskus ollut vaikeaa tai joka olisi aina saanut kaiken juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. Jos muhun hiipii kateuden tunne, yritän nykyään ajatella niin, että tuolla ihmisellä on nyt tuo asia, mutta mulla saattaa puolestani olla jotain, mitä hän vielä toivoo elämäänsä. Lisäksi ajattelen niin, että yleensä ihmiset ovat nähneet tosi paljon vaivaa, tehneet töitä ja ehkä luopuneet muista asioista päästäkseen siihen pisteeseen, jossa nyt ovat. Kateus on toki luonnollinen tunnetila, jota kaikki ihmiset joskus tuntevat, eikä sitä tarvitse varsinaisesti kieltää tai hävetä. Mutta esimerkiksi sosiaalisen media aiheuttamaan kateuteen kannattaa suhtautua järkevästi. Kuvissa näkyvät kalliit tuotteet ja tavarat voivat olla kuvauslainassa, bloggaajakin on voinut säästää kuukausikaupalla ostaakseen uuden lempilaukkunsa, yhteistyökamppis voi tuoda bloggaajan lapsille puuron pöytään tai joskus kuva voi olla täysin lavastettukin.

Jälleen kannattaa muistaa, että some tuo esiin vain sen pienen palasen ihmisten elämää ja ihan hirveästi kaikkea muuta jää kulisseihin. Ja kateuteen kannattaa ehdottomasti suhtautua myös Julian mainitsemalla tavalla: se kannattaa valjastaa omaksi motivaattoriksi ja polttoaineeksi. Kannattaa ehdottomasti pysähtyä ja miettiä, mistä se kateus kumpuaa ja mitä voisi tehdä asioille, jotta pääsisi samaan tilanteeseen kuin se kateuden kohde (ja samalla kateudesta eroon). Kateus kertoo meille todella paljon siitä, mitä me itse haluamme ja kaipaamme. Siksi kateutta kannattaa käyttää suunnannäyttäjänä, koska se mikä sinut tekee kaikkein kateellisimmaksi, on varmaan se juttu, mitä kaikkein eniten haluat. Jos on kateellinen hyvälle ystävälle tai perheenjäsenelle, voi asiasta yleensä myös puhua avoimesti ja sekin jo voi auttaa omaa oloa kummasti. Kun olin itse tosi pitkään sinkku, olin ”kateellinen” seurusteleville ihmisille, mutta sanoin sen ääneen, ja niinpä en jäänyt kyräilemään yksinäni. Yksi ystäväni puolestaan on kertonut olevansa ”kateellinen” meidän mökistä, ja musta se oli vaan hauskaa, ja kutsuin hänet tietysti mökille kylään ja ryhdyimme yhdessä miettimään, miten hän itse voisi toteuttaa haaveensa omasta mökistä.

Tästä kirjoituksesta tuli hieman monipolveilevaa tajunnanvirtaa, mutta haittaakos tuo. Jos tiivistäisin ajatukseni pähkinänkuoreen, sanoisin vain että  a) onneksi en ole someajan lapsi, b) kannattaa opetella medialukutaitoa ja c) kateuteen kannattaa suhtautua järkevästi ja ottaa siltä oppia siihen, mihin suuntaan haluaa omaa elämäänsä viedä.

Kiitos blogikollegoille erittäin inspiroivista teksteistä!

-Netta (Seuraa Instassa @nettafrancesca)

(Kuvat: Pixabay)

PS. Postauksen otsikko on Homevialauran postauksesta nyysitty. Siinä vasta fiksu kulutusfilosofia!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä

Ruokavinkkejä (ja muitakin) pikkujouluihin

Kirjoittelinkin lyhyesti lauantaina, että olin järjestämässä silloin pikkujouluja ystävilleni täällä meidän kotona. Meitä oli 13 ihmistä ahtautuneena tänne 36 neliömetrin asuntoon, ja hyvin mahduttiin ja viihdyttiin. Sopu sijaa antaa, kuten sanotaan. Olin aiemmin saanut kavereiltani palautetta, että järjestin kuulemma ennen paljon enemmän tyttöjeniltoja ja että sellainen pitäisi pistää taas pystyyn. Nyt sain kuin sainkin vihdoin toteutettua sen homman. Oli kyllä mukavaa, kun kaikki kaverit olivat yhtä aikaa saman katon alla ja samalla tuli myös käynnistettyä oma ”joulukausi”, niin jouluisten herkkujen, joululaulujen kuin lahjojenkin suhteen!

Ajattelin vinkata vähän, minkälaisia herkkuja pikkujouluissa (esimerkiksi) voi tarjoilla, tämä kun lienee varsin ajankohtainen pohdinta monella juuri nyt. Mä olen tunnettu siitä, etten ole mikään varsinainen kodinhengetär, joka viihtyisi kyökissä tuntikausia, joten nämä herkut ovat tosi helppoja tehdä ja luonnistuvat ihan jokaiselta.

img_3559.jpg

Ensinnäkin päätin tarjoilla jälleen kerran juustoja, koska ne ovat niin itseni kuin vieraittenikin ikisuosikki. Koska on joulunaika, päätin tietysti tarjoilla pipareita ja niiden kanssa yhteen sopii sinihomejuusto. Lisäksi ostin ihan tavallista goudaa ja vaihtelun vuoksi vuohenjuustoa. Juustojen kanssa tarjolla oli myös viikunahilloa, joka sopikin erinomaisesti myös tuon vuohenjuuston kanssa. Juustotarjotinta on helppo laajentaa lisäämällä siihen vielä enemmän erilaisia juustoja, kenties joitain suolaisia keksejä ja niille myös joitain levitteitä, viinirypäleitä ja hedelmiä.

img_3556.jpgimg_3558.jpgimg_3557.jpg

Päätin kuitenkin myös kerrankin leipoa jotain helppoa, ja päädyin Eeva Kolun Kaikki mitä rakastin -blogista peräisin olevaan, herkulliseen kasvisquiche-reseptiin. Näiden pienten kasvispiiraiden valmistaminen on helppoa ja nopeaa, ja mietinkin näitä tehdessäni, että miksen tee näitä useamminkin. Eeva on alunperin suunnitellut reseptin vappupiknikille, mutta loistavasti quichet toimivat näin marraskuun pimeydessäkin. Tämä on siitä hyvä resepti, ettei tässä käytetä lainkaan jauhoja, joten se sopii myös keliaakikoille ja muille gluteiinin välttelijöille. Mikäli tästä haluaa tehdä lihaisan version, voisi joukkoon lisätä esimerkiksi parmankinkkua.

Eeva Kolun minikokoiset kasvisquichet (n. 12 kpl)

6 munaa
200 g Crème Bonjour Aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa

1 dl parsakaalia pieneksi kuutioituna (jätin itse pois..)
1 dl paprikaa pieneksi kuutioituna (.. ja laitoin tätä tuplamäärän)
1 dl kesäkurpitsaa pieneksi kuutioituna
2 rkl tuoretta timjamia silputtuna

1/4 tl suolaa
chilijauhetta maun/tulisuuden mukaan
mustapippuria myllystä

2 dl parmesania raastettuna

Sekoita keskenään tuorejuusto ja kananmunat. Lisää joukkoon vihannekset, suola ja mustapippuri sekä puolet juustoraasteesta. Käytä kevyesti rasvattua muffinsipeltiä tai jaa taikina 10 tukevaan muffinsivuokaan (silikoniseen tai ”amerikkalaiseen”, jos käytät paperisia). Ripottele loppu juustoraaste taikinan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Sopii tarjoiltavaksi kylmänä ja lämpimänä.

img_3549.jpgimg_3550.jpg

Toinen superhelppo, mutta maistuva suolainen tarjoiltava on ruisnapit erilaisilla täytteillä. Ostin itse sourcream & onion -maustettuja ruisnappeja, joihin laitoin kahta eri täytettä. Kasvisversioon tuli vain valmista aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa ja päälle hieman tuoretta ruohosipulia. Lihaversion täyte oli mielestäni enemmän jouluinen, koska omassa lapsuudenkodissani syötiin jouluna poroa, jota myös tässä täytteessä on. Täyte oli mielestäni tosi hyvää ja nämä syötiinkin illan kuluessa kokonaan loppuun.

Ruisnapit savuporotäytteellä (n. 20 kpl):

100 g kylmäsavuporoleikkelettä pieneksi leikattuna

1 prk creme fraichea

1 suolakurkku (esim Myrttisen)

mustapippuria

tuoretta ruohosipulia

ruisnappeja

Laita creme fraiche pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon kylmäsavuporopalat ja pieneksi silputtu suolakurkku ja rouhi joukkoon mustapippuria myllystä. Sekoita hyvin. Nosta ruisnappien päälle pieni nokare täytettä. Koristele jokainen nappi tuoreella ruohosipulilla. (Viimeisen vaiheen unohdin itse ruisnappien kanssa kokonaan).

img_3567.jpgimg_3568_1.jpg

Mä olen kertonut jo aiemmin, että mun yksi vakiojuhlaherkku on Frödingen pakastemutakakku, koska se on vaan niiiin hyvää. Helppo tapa tuunata kakkua on laittaa sen päälle joitakin marjoja. Itse halusin punaisia marjoja, koska ne sopivat hyvin jouluteemaan. Tajusin, että meillä on pakastimessa meidän oman mökin pihalta poimittuja vadelmia ja punaherukoita, ja niinpä kakun päällä olikin nyt varsinaisia luomu- ja lähiherkkuja.

img_3547.jpg

Kakun kanssa joimme kahvikoneella tehtyjä cappuccinoja ja latteja, mutta alkuillasta tarjoilin vieraille myös Gluhweinia eli hehkuviiniä, joka oli myös oikein hyvää. Juoma muistuttaa siis glögiä, mutta se on punaviinipohjainen.

Gluhwein (mukaelma):

1 pullo punaviiniä, 2 dl vettä, 1 sitruuna, 2 rl hunajaa, 2 rl fariinisokeria

Leikkaa sitruuna kahtia. Paloittele toinen puolikas pieniin paloihin. Lisää punaviini, vesi ja sitruunanpalat kattilaat. Purista toisesta sitruunanpuolikkaasta mehu kattilaan. Lisää joukkoon hunaja ja fariinisokeri. Lämmitä juomaa liedellä samalla välillä sekoittaen. Älä anna juoman kiehua.

Meillä oli juhlissa ”ohjelmanumerona” se, että jokainen osallistuja toi mukanaan noin viiden euron lahjan, ja jossain vaiheessa iltaa lahjat sitten vaihdettiin. Kaikki olivat tuoneet tosi kivoja lahjoja ja tämä ohjelmanumero olikin todella pidetty. Lisäksi pelasimme juomapeliä ja Aliasta sekä perinteistä seuraleikkiä, jossa osallistujien otsaan liimataan maalarinteippi, johon kirjoitetaan jonkun julkkiksen nimi ja pelaajien tulee kysymyksien avulla arvata, kuka julkkis on kyseessä.

Joulutunnelmaa loivat joululaulut, mutta listalla oli myös muita biisejä, jottei kukaan päässyt saamaan joululauluähkyä.

Ilta oli tosi mukava ja onnistunut. Täytyykin siis ottaa asiaksi koittaa järjestää näitä tyttöjeniltoja vähän useamminkin, ne tuovat niin kivaa piristystä arjen keskelle. Onko teillä pikkujouluja tiedossa?

-Netta

Lue myös aiheeseen liittyen:

Pikkujoulut ystäväporukan kesken

Ja taas juhlittiin

Tupatarkastus

Valmistujaiset rennosti mutta juhlavasti

Suhteet Ruoka ja juoma Sisustus Ystävät ja perhe