Kirjoitukseni siitä, kuinka luovuin työstäni, on ollut blogini ylivoimaisesti luetuin postaus tänä vuonna. Se on kerännyt tosi paljon katselukertoja ja myös paljon ihania kommentteja. KIITOS teille kaikille kommentoijille, kommenttinne ovat ihan oikeasti lämmittäneet mieltäni ja saaneet hymyn huulilleni. On ollut erittäin mielenkiintoista lukea muiden samassa tilanteessa olleiden kokemuksia ja ajatuksia, koska itse en tunne omasta lähipiiristäni ketään muuta, joka olisi ollut samanlaisessa tilanteessa. Vertaistuki on aina paikallaan ja onneksi täältä blogimaailmasta löytää aina kohtalontovereita tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Mutta sitä en vielä kyseisessä postauksessa vielä kertonutkaan, että työ ei ole ainoa asia elämässäni, josta luovuin. Jo ennen sitä ”downshiftasin” asuinoloni, ja se olikin oikeastaan yksi iso syy, joka auttoi minua uskaltautumaan tekemään ratkaisuni työni suhteen. Kerroin työpostauksessa, että minulla oli työssäni myös melko huono palkka (erityisesti työn määrään nähden). Niin huono, että rahaa jäi käteen vähemmän kuin silloin, kun opiskelin (eli sain myös opintotukia) ja kävin samalla töissä. Se on käsittämätöntä, eikö? Kyseessä oli kuitenkin akateeminen ja Suomessa ihan hyvin arvostettu työ. No, joka tapauksessa heikko tulotasoni aiheutti sen, että huomasin suurimman osan rahoistani menevän asumiseen, eikä vuokranmaksun jälkeen paljon mitään jäänyt käteen. Me asuimme nimittäin 92 m2 asunnossa Helsingin kantakaupungissa. Oma osuuteni tuon asunnon vuokrasta maksoi kyllä saman verran, kuin minkä maksoin aikoinaan yksin opiskelija-aikaisesta 24 m2 yksiöstäni, mutta nyt työssäkäyvänä minulla olikin yhtäkkiä niukemmin rahaa käytettävissäni vuokranmaksuun ja näin ollen minulla olikin taas työn lisänä uusi stressinaihe: raha. Kun tilannetta oli jatkunut kuukausia, alkoi se käydä henkisesti sietämättömäksi ja väsyttäväksi. Siksi totesimme kesällä haikein mielin, niin paljon kuin asuntoa rakastimmekin, että meidän on muutettava.

Niinpä muutimme nyt ”väliaikaisesti” (ei mitään hajua, miksi aikaa) noin 40 m2 asuntoon. Tämäkin päätös sai luonnollisesti paljon hämmästeleviä ja huolestuneita kysymyksiä aikaan lähipiirissä. ”Miten voitte sopeutua sinne enää, kun olette jo asuneet noin isossa asunnossa?”, ”Miten teidän lemmikit pärjää siellä?”, ”Minne laitatte kaikki tavaranne?”, ”Tuleekohan siellä pikkukämpässä paljon riitaa?”.

Kyllähän se itseänikin huoletti. Mutta niin kuin työnkin, joskus asumisenkin suhteen on tehtävä vaikeita, rohkeita ja vähän kipeitäkin päätöksiä. Rakastin vuokra-asuntoamme. Se oli iso, siinä oli korkeat huoneet, isot ikkunat ja leveät ikkunalaudat, kahdet pariovet, uudehko korkeakiiltoinen Kvik-keittiö ja suuressa kylpyhuoneessa poreamme. Mutta asunnossa asuminen olisi pitkällä tähtäimellä ollut typeryyttä. Jos asumiseen menee lähes kaikki rahasi, on jokin pielessä. Eikä kaksi ihmistä todellakaan tarvitse 92 m2 tilaa. Jos olisimme olleet kiintyineitä nimenomaan neliöihin, olisimme tietysti voineet muuttaa jonnekin kehyskuntaan ja hankkia sieltä vaikka rivarin. Mutta kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, on minulle tärkeää helposti saatavilla olevat palvelut, lyhyet etäisyydet ja pyörällä paikasta toiseen pääseminen. Jokaisen ihmisen pitää miettiä asumisen suhteen, mitkä asiat painavat vaakakupissa eniten, ja priorisoida sitten niiden asioiden mukaan. Meille painoivat tällä hetkellä aika paljon ainakin hinta ja sijainti. Niinpä muutimme pikkuasuntoomme, jota olemme myös remontoineet omaan makuumme sopivaksi.

Nyt eloa uudessa kodissa on takana jo jokunen kuukausi. Joku lukija pyysikin jo kauan sitten kuvia uudesta kodistamme, mutta valitettavasti niitä ei ole tippunut vielä kovinkaan paljon; olen kirjoitellut vasta yhdestä huonekaluhankinnasta. Niin pitkään täällä on ollut keskeneräistä; nyt vasta pikkuhiljaa alkaa näyttää kodilta. Teimme asunnossa tosiaan aika paljon remonttia: maalasimme seiniä ja lattiaa, rakensimme makuualkovin ja asensimme listoja, hankimme myös uuden jääkaapin ja ison peilikaapin eteiseen. Pari seinää on yhä maalaamatta. Lisäksi tavaraa on pitänyt käydä läpi paljon, kun muutetaan isosta asunnosta paljon pienempään. Osa myytiin, osa lahjoitettiin ja paljon vietiin myös mökillemme. Mikä onni, ettei siellä ollut vielä lainkaan kalusteita!

Kirjoittelen myöhemmin lisää siitä, mitkä asiat ovat erilaisia pienemmässä asunnossa asuttaessa. Mutta voin nyt jo todeta, että hyviä puolia on paljon: asunnon sijainti on vielä kivempi kuin edellisen, tätä saa laittaa oman näköiseksi ja mikä parasta, rahaa ei todellakaan kulu asumiseen nyt yhtään niin paljon kuin aiemmin (eli sitä jää myös kaikkeen muuhun kivaan). Totesimmekin jo ajat sitten, että siinä 92 m2 -asunnossa tuli kyllä maksettua aivan turhista neliöistä.

Tästä asumista koskevasta päätöksestäni sain tosiaan myöhemmin voimaa ja puhtia tehdä myös työtä koskevan päätökseni, koska olin jo karsinut omia kulujani paljon matalammiksi ja siksi en stressannut niin hirveästi toimeentulosta; tiesin että saisin asumiskuluihin vaadittavat rahat helposti kasaan joka kuukausi. Joskus kun lumipallon pistää pyörimään, siitä syntyy suurempi vyöry kuin osaisi uskoakaan.

Rohkeutta viikkoonne!

-Netta

(Postauksen kuvat Instagramistani, @nettafrancesca)

Lue myös:

Tätä asuntoa tulee ikävä

Kaupunkikodin makuuhuone

Jätin työni – onko se rohkeutta?