Ensimmäinen vuosi koiranomistajana
Viime vappupäivänä saavuimme aamulla laivalla Tukholmasta Helsinkiin ja kiirehdimme vauhdilla kotiin. Takana oli upea Adelen keikka Friends-arenalla, mutta edessä jotain vielä jännittävämpää: olimme lähdössä hakemaan ensimmäistä omaa koiramme Tampereelta.
Oma koira oli ollut haaveissani jo ihan pikkutytöstä lähtien, ja onneksi sain koirakuumeen helposti tartutettua mieheenikin. Koirarotuja pohdittiin pitkän aikaa ja toki myös sitä, mikä olisi paras mahdollinen hetki hankkia oma koira, mutta sitten kun koirakuume pääsi täysillä valloilleen, syntyi päätös siitä, että hetki on nyt oikea, melko nopeasti.
Ensimmäisestä koiravuodesta on monenlaisia fiiliksiä ja ajatuksia. Tavallaan se on kiitänyt ohi ihan hirveän nopeasti enkä tiedä olenko vieläkään edes täysin sisäistänyt, että nyt se monta vuotta kytenyt toive oman koiran omistamisesta on ihan oikeasti täyttynyt. Tämä johtuu pitkälti siitä, että vuosi on ollut muutenkin niin älyttömän hektinen, että päivät, viikot ja kuukaudet ovat menneet pitkälti suorittaessa monia eri asioita. Mutta toisaalta, juuri siinä kiireisen ja stressaavan arjenkin keskellä omasta koirasta on ollut ihan hirveästi iloa. Onhan se vaan ihanaa mennä kotiin, kun siellä on aina joku iloisena odottamassa! Ylipäätään, Frida on kyllä tosi iloinen ja hyväntuulinen koira, näyttääkin aina siltä kuin hymyilisi. Se on myös rohkea, sosiaalinen, seurallinen ja erittäin kiintynyt omaan kotiväkeensä. Koiran omistamisessa on ollut sekin hyvä puoli, että olitpa kuinka väsynyt tahansa tai satoi taivaalta sitten vettä, räntää tai lunta, pakottaa se sinut aina ulkoilemaan.
En silti todellakaan väitä, että pentuvuosi olisi ollut jotenkin helppo. Päinvastoin! Kuvittelin alunperinkin, että se olisi vaikeaa ja vaativaa, mutta tavallaan se on ollut joissain asioissa vielä vaativampaa, kuin osasin olettaa. En todellakaan suosittele koiran hankintaa, jos ei ole valmis sitoutumaan sataprosenttisesti ja näkemään paljon vaivaa. Kärsivällisyyttä vaaditaan paljon ja sitä olen itsekin saanut opetella tämän vuoden aikana lisää.
Ensimmäiset kuukaudet koirapennun tultua taloon emme saaneet nukuttua kunnolla. Frida on rodultaan kleinspitz eli vahtikoira, ja se reagoi kaikkiin mahdollisiin käytävästä tuleviin ääniin haukkumalla, murisemalla ja inisemällä. Lisäksi se ei nukkunut kauaa rauhassa paikallaan, vaan ravasi vähän väliä ympäri makuuhuonetta ja pyöri ympyrää. Koitimme toki myös laittaa Fridan nukkumaan yksin keittiöön, mutta siihen se reagoi haukkumalla yhtä soittoa keskellä yötä. Kerrostalossa tämä ei tietenkään toimi, joten pentu siirtyi takaisin makuuhuoneeseen ja meidän piti vain ottaa käyttöön ”armeijan kuri”, heh. Nykyään Frida nukkuu yönsä nätisti, tosin välillä viikonloppuisin se meinaa aamuisin alkaa pyörimään siihen aikaan, kun normaalisti heräämme arkena. Tästä tavasta opetellaan nyt sitten seuraavaksi eroon.
Sisäsiisteyden opettelu on myös yksilöllistä ja meillä se on ollut yksi asioista, joihin on mennyt turhauttavankin paljon aikaa. Vahinkoja on sattunut pitkin matkaa ja lisäksi usein jos olemme kokeilleet uutta ruokaa, se ei olekaan sopinut Fridan vatsalle ja tästä on myös voinut aiheutua vahinkoja. Tästä viisastuneena hyväksi havaitut ruoat pysyvät nyt ruokavaliossa ja uusia ei ihan hirveän innokkaasti lähdetä kokeilemaan tällä hetkellä.
Samoin Frida on kärsinyt alusta asti jonkinlaisesta eroahdistuksesta ollessaan yksin kotona. Se on ilmennyt siten, että ensimmäisinä kuukausina se oli onnistunut lähes päivittäin murtautumaan keittiön ovella olevasta koiraportista ulos ja levitellyt erilaisia tavaroita, roskia ja muuta ympäri asuntoa ja lähes aina syönyt joitain minun kenkiäni ja vaatteitani. Tähän lääkkeenä oli uuden, tukevamman koiraportin hankinta, Fridalle päivittäin radio päälle sen ollessa yksin kotona ja lisää leluja ja luita päivän ajaksi. Jokin aika sitten otimme käyttöön myös feromonihaihduttimen. Nyt yksinolo sujuu jo paljon paremmin, mutta edelleen siinäkin on vähän petrattavaa. Yhteiseloon kissan kanssa on myös sopeuduttu aika hitaasti, ja kyse on nimenomaan siitä, että koira härnää ja jahtaa kissaa. Tätäkin on onneksi saatu kitkettyä puuttumalla tilanteeseen aina sen ilmetessä ja laittamalla Frida aina ”jäähylle” ja torumalla sitä, jos se jahtaa Viivi-kissaa.
Frida on myös tosi temperamenttinen tapaus ja varsinkin pienempänä se kokeili aina rajoja joka asiassa. Se ei varmasti halunnut uskoa ensimmäisellä kerralla, kun sitä käskettiin. Sille on siis täytynyt tosissaan näyttää kaapin paikkaa, kun se yrittää isotella.
Muistan kun Fridan kasvattaja totesi Fridaa hakiessamme, että ”koirasta on vielä enemmän hommaa kuin lapsista, koska lapsetkin haluavat välillä leikkiä keskenään, mutta koira haluaa aina olla siellä missä omistaja”. Minulla ei ole omia lapsia, joten en voi suoranaisesti ottaa asiaan kantaa, mutta sen voin todeta, että koirasta samoin kun lapsista on yhtälailla hommaa kuin iloakin. Koira tosiaankin haluaa olla ihan kaikessa mukana, oli se sitten jumppaamista, ruoanlaittoa tai vaikka suihkussa käymistä.
Helpolla emme ole aina päässeet, mutta paljon olemme oppineet koiran omistamisesta ja hirvittävän määrän iloa Frida on elämäämme tuonut. Frida on aina mukanamme mökkireissuilla ja sukulaisetkin jo osaavat odottaa Fridaa kylään. Koirapuistoissa olemme saaneet uusia tuttuja ja Puppy Paradeen osallistuminen viime keväänä oli yksi hauskimmista jutuista naismuistiin. Meitä haastateltiin paraatin tiimoilta Hesariin ja Hesarin videollekin.
Saa nähdä, millaiseksi muodostuu toinen vuosi koiranomistajana. Luulen, että jo vähän seesteisemmäksi ja tasaisemmaksi nyt, kun Frida on jo oppinut monia eri taitoja. Tänä vuonna vuorossa voisi olla esimerkiksi jonkun yhteisen harrastuksen tai kurssin kokeileminen Fridan kanssa.
-Netta
Lue myös:
