Uusia jouluperinteitä

Joulu on siitä hassua aikaa, että sitä valmistellaan ja odotetaan viikkotolkulla, mutta sitten se hujahtaa muutamassa päivässä ohi. Toki joulua voi hyvin jatkaa vaikka aina loppiaiseen astikin, mutta se tietty joulun taika katoaa omasta mielestäni aina viimeisään 27. päivä, kun osa ihmisistä menee töihin ja yhteiskuntakin alkaa taas pyöriä samaan tapaan kuin arkena yleensäkin.

Meidän jouluaatto ja -päivä menivät rauhallisesti sukulaisten kanssa, mutta tapaninpäivänä palasimme kaupunkiin. Oikeastaan pari päivää sukulaisten kanssa ja jouluruokien äärellä on juuri sopiva aika. Omaan kotiin tuleminen tuntui myös taas erittäin ihanalta.

Pari vuotta sitten, kun asuin vielä yksin, menin tapaninpäivänä yksin kaupungille kävelemään. Suurin osa kaupoista ja kahviloista oli kiinni, lähinnä Esplanadin turistipaikat olivat auki. Päädyin Café Esplanadiin juomaan kahvia ja olin yksi harvoista suomalaisista turistien keskellä. Tunnelma oli hauska, koska kaupunki oli aika pysähtynyt ja tuntui kuin olisin ulkomailla, kun ympärillä puhuttiin kaikkea muuta kuin suomea. Ehdotin eilen miehelle, että lähtisimme taas kaupungille kävelemään ja kävisimme Café Esplanadissa kahvilla. Yllätys oli suuri, kun kaupungilla olikin täysi tohina päällä – niin Forumin kauppakeskus, Stockmann kuin Aleksanterinkadun kaupat ja kahvilatkin olivat kaikki auki.

img_9972.jpeg

Tavallaan tuntui vähän hölmöltäkin – niinkö lyhyt se joulun taika nykyään on, että jo tapaninpäivänä kaikki pyörii normaaliin tahtiin? Kaupungissa olisi omanlaisensa taika, jos se vielä vähän uinuisi. Mutta toisaalta taas – joulunpyhinähän ihmisillä on aikaa pyöriä kaupungillakin, ja toisaalta ne joita se ei kiinnosta, voivat hyvin jäädä vielä kotiin.

fullsizerender_0.jpeg

Me päädyimmekin sitten Café Esplanadin sijaan menemään Stockmannille vasta avautuneeseen Joe and the Juiceen juomaan mehua ja syömään sandwichejä. Kävimme viime keväänä Tukholmassa Joe and the Juicessa ja oli iloinen yllätys huomata syksyllä, että sitä oltiin rakentamassa Stockalle. Täytyy kehua vielä paikan palvelua – meiltä tultiin erikseen kysymään, miten maistuu, vaikka kyseessä onkin tuollainen eräänlainen pikaketju. Ja hyvinhän se maistui tälläkin kertaa!

fullsizerenderf.jpeg

fullsizerenderg.jpeg

Herkuttelujen jälkeen kävimme vielä ostamassa vähän ruokaa kotiin, mutta sen enempää emme tohtineet alkaa shoppailemaan tapaninpäivänä, sen verran konservatiiveja kai vielä olemme, heh? Kotimatkalla katsastimme Kansallismuseon pihassa olevan Joulukuusimetsän. Eri yhteisöt ja ryhmät ovat koristelleet kuusia ja koristelujen aiheena on ollut ”toive ensi vuodelle”. Kuuset ovat tosi nättejä varsinkin pimeällä.

fullsizerenderaa.jpeg

fullsizerendera.jpeg

Kotona mietimme vielä joulua – siihen liittyy niin paljon odotuksia ja toiveita, perinteitä ja tapoja. Toisaalta olisi mukavaa viettää joulua ihan omien toiveiden mukaan, mutta silloin tulisi helposti pahoittaneeksi muiden ihmisten mielen. Meillä on kuitenkin toiveena, että jonain jouluna olisimme reissussa, ehkäpä jo ensi vuonna? Itse haluaisin päästä myös viettämään joulua kokonaisuudessaan täällä omassa kodissa. Lisäksi mietimme, että tapaninpäivälle olisi kiva keksiä joku perinne ystävien kanssa – ehkä brunssi kahvilassa, lounas ravintolassa tai vaikka illallinen jonkun kotona. Täytyy heitellä ideoita ja katsoa, minkälaisen vastaanoton nämä ajatukset saavat kaveripiirissämme.

Vaikka joulunpyhät ovatkin ohi, loma jatkuu onneksi edelleen. Tänään pidän vielä kotipäivän, mutta huomenna lähdemmekin yhdeksi yöksi Tallinnaan ystävien kanssa. Ja sitten juhlitaankin jo uutta vuotta – viime vuoden tapaan täällä meidän kotonamme.

img_9973.jpg

Nyt kuitenkin käperryn vielä sohvannurkkaan Muumi-kirjan ja suklaiden kanssa. Ihanaa loman jatkoa ruudun sillekin puolelle! <3

-Netta

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Pikkujoulut ystäväporukan kesken

Joulukuu on kiitänyt kovaa vauhtia ohi, ja yhtäkkiä ollaankin jo jouluviikossa. Meillä oli viikonloppuna kahdet pikkujoulut, toiset ystäväporukalle täällä meidän kotonamme ja toiset puolestaan sunnuntaina brunssin muodossa kummipoikani perheen luona.

Omiin lauantaisiin kaveripikkujouluihin valmistauduimme siivouksella, kaupassakäynnillä ja ripottelemalla vähän lisää joulun tuntua kotiin. Hankin jo viime viikon alussa hyasintteja, koska niistä leviää kotiin ihana joulun tuoksu. Istutin kaksi hyasinttia Mariskooleihin ja yhden hobbstar-lasiin. Näyttävät kyllä mielestäni tosi kivoilta tuollaisissa astioissa.

img_2473.jpg

Aina kun meille tulee vieraita, tykkään sytytellä kynttilöitä ja himmentää muuta valaistusta. Tämä on muuten myös kätevä siivousvinkki – hämärässä pölypallerot, kissankarvat sun muut näkyvät huomattavasti vähemmän ja koti näyttää heti muutenkin tunnelmallisemmalta, heh!

img_2475.jpgimg_2479.jpgimg_2480.jpg

Kävin aiemmin syksyllä läpi kirpputorille meneviä tavaroita, kun löysin niiden joukosta tämän äitini vanhan Marimekon liinan. Hän oli joskus antanut sen minulle, jotta voisin myydä sen eteenpäin. Vihreä ei varsinaisesti kuulu lempiväreihini, mutta hetken mielijohteesta päätin kokeilla, josko liina sopisi näin joulun aikaan meidän asuntoomme. Ja kyllä, se näytti mielestäni oikein kivalta! Niinpä pelastinkin sen kirpputorikasasta itselleni. Seurakseen liina sai Iittalan Nappula -kynttilänjalat, jotka kävin ostamassa pari viikkoa sitten viime jouluna saadulla lahjakortilla. Ne ovat tosi kauniit, mutta sen hintaiset, etten varmaankaan olisi tullut ostaneeksi niitä omalla rahalla.

img_2476.jpgimg_2478.jpg

Juhlien järjestäjänä olen rento enkä ota paineita, vaikka kaikki ei olisikaan ihan tip top. Unohdimme hankkia servettejä eikä kattauksemme muutenkaan ollut kuin suoraan Glorian koti -lehdestä Ikean haarukoineen ja veitsineen, mutta eipä se menoa haitannut millään tapaa.

img_2483.jpg

Myöskin ruoanlaiton suhteen tykkään päästä suhteellisen helpolla, ja siksi luotankin usein erilaisiin naposteltaviin, pikkusuolaisiin ja tapaksiin. Tällä kertaa tarjoilimme tomaatti-mozzarella-basilika -yhdistelmää, parmankinkkua ja melonia, chorizoa ja oliiveja, cheddaria, goudaa, savujuustoa sekä viikunahilloa ja suolakeksejä ja yrttivoipatonkia. Jälkiruokana oli kahvin kera suklaamoussea, jonka pohjalla oli kinuskikastiketta ja päällä piparkakkumuruja.

img_2485.jpgimg_2486.jpg

Ilta oli erittäin onnistunut ja mukava. Illan päätähtenä hääri tietenkin Frida-koira, joka kiersi sylistä toiseen koko illan ajan ja vaati huomiota ja rapsutuksia yhtenään. Frida oli pukeutunut jouluneuleeseensa, joka ei tunnu häiritsevän sitä yhtään, päinvastoin.

img_2469.jpgimg_2463.jpg

Onneksi jo parin viikon päästä on uusi vuosi, sillä silloin isännöimme taas pieniä kekkereitä täällä meillä. Mutta sitä ennen on vielä joulu ja kahdet synttäritkin juhlittavina. Jouluksi menemme miehen vanhempien luokse, joten siinä mielessä pääsemme melko helpolla järjestelyjen suhteen. Vielä on kuitenkin muutamia paketteja ja kortteja hankkimatta, koska ainahan jotain täytyy jättää viime tippaan 😉

Mukavaa jouluviikkoa ihanat!<3

-Netta

Lue myös:

Joulu aiheuttaa monenlaisia tunteita

Tarjoiluja pikkujouluihin ja muihin illanistujaisiin

Suhteet Ruoka ja juoma Sisustus Ystävät ja perhe