Ajattelin näin tiistaipäivän ratoksi kertoa teille yhden tarinan elämästäni. Se on tarina unelmista, niiden toteuttamisesta (ja sen vaikeudesta) sekä aika paljon kaikesta muustakin.

Elettiin vuotta 2012. Elämässäni oli tapahtunut paljon muutoksia, niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan. Tuntui, että pää oli pyörällä kaikista muutoksista ja olotila oli aika apaattinen. Mietin, että olisi niin ihanaa, kun tapahtuisi jotain tosi kivaa ja mahtavaa, joka piristäisi kunnolla. Olin jo vuosia ollut Coldplay-bändin fani ja kuunnellut heidän musiikkiaan varmaan tuhansia tunteja. Jostain sain sitten päähäni, että se vasta olisikin huisia ja mahtavaa, jos joskus pääsisin heidän keikalleen. En koskaan ollut edes ajatellut, että sellainen olisi ihan käytännössä mahdollista. Jotenkin sitten kuitenkin eräänä rauhallisena työpäivänä päädyin heidän nettisivuilleen tutkimaan, olisiko bändillä mitään keikkoja edes tulossa lähitulevaisuudessa. Ja niinpä vain olikin, he olivat juuri lähdössä kiertueelle! Jotenkin innostuin tästä tiedosta suunnattomasti ja otin yhteyttä ystävääni, että mitäs jos lähtisimme jonnekin Euroopan maahan katsomaan Coldplayta, olisin nyt sen tarpeessa! Varasimmekin sitten pian liput syksymmälle keikalle Varsovaan, Puolaan.

Minun kannaltani tuo ei ollutkaan mikään helppo tai pikkujuttu. Keikka tosiaan olisi Puolassa, jonne meidän pitäisi mennä lentokoneella. Ja en itse ollut lentänyt viimeiseen kymmeneen vuoteen, koska kärsin todella pahasta lentopelosta! Jouduin nyt kahden tulen väliin. Halusin todella paljon Coldplayn keikalle ja ylipäätään ulkomaanmatkalle, mutta ajatus lentokoneeseen astumisesta kauhistutti minua suunnattomasti. Toisaalta ymmärsin, että nyt olisi loistava tilaisuus voittaa tuo pelko (koska olihan jo korkea aika). Niinpä päätin tehdä suuren työn ja ottaa härkää sarvista. Otin yhteyttä YTHS:n asian tiimoilta ja kävin siellä useita kertoja juttelemassa tästä lentopelostani. Niinpä vihdoin syksyllä (kylläkin edelleen kauhusta kankeana ja lentopelkoisena) minä astuin kuin astuinkin koneeseen ja lensin Varsovaan. Unelmani toteutuisi ihan oikeasti! Tunsin suurta ylpeyttä siitä, että olin oikeasti tehnyt niin kovan työn toteuttaakseni yhden haaveeni. Tämäkö oli nyt sitä, mistä olin lehdistäkin niin monesti lukenut? ”Haaveet on tehty toteutettaviksi!” ja niin edelleen. Nyt olin vihdoin tekemässä juuri niin.

Mutta aina asiat eivät toimikaan niin kuin lehtiotsikoissa ja self help -oppaiden kansissa. Kun olimme saapuneet Varsovaan ja hotellillemme odottelemaan illalla koittavaa keikkaa, huomasin sairastuneeni. Olin jo aiemmin syksyllä kärsinyt muutaman kerran eräästä ihan vaarattomasta ja yleisestä, joskin ikäviä oireita aiheuttavasta tulehduksesta. Nyt huomasin, että tuo vaiva oli jälleen uusiutunut. Ikävä kyllä oireet ovat sellaisia, että niiden kanssa on vaikeaa olla, ja siksi oli selvää, että meidän tulisi lähteä lääkäriin hankkimaan minulle lääkkeet. Yleensä lääkkeet auttavat tosi nopeastikin, ja koska keikan alkuun oli vielä monia, monia tunteja, uskoimme ehtivämme lääkärissä käynnin jälkeen vielä keikalle hyvin. Mutta toisin kävi. Puolalainen terveydenhuolto ei ole lainkaan niin sujuvaa ja tehokasta kuin suomalainen, ja vietimmekin lopulta sairaalassa tuntikausia ottamassa kaikkia aivan turhia kokeita aina sydämen ekg-testistä lähtien.

Muistan hyvin sen hetken, kun tajusin, etten enää ehdi keikalle. Itkin sairaalan odotushuoneessa kuin pikkulapsi, naama punaisena ja räkä valuen. Suloinen, englantia puhumaton puolalainen pappa vieressäni ojensi nenäliinan ja silitti päätäni. Taisin heittää konserttiliputkin lattialle ja totesin, että elämä on päättänyt olla minua vastaan. Olinhan omasta mielestäni kokenut viime aikoina ihan tarpeeksi pahoja asioita ja tullut tänne asti hakemaan itselleni piristystä ja kivoja elämyksiä, jotka sitten jäivät saamatta.

Myöhemmin, jälkiviisaana, ymmärrän kyllä, että asiat eivät vain aina mene kuten suunnittelee. Sain sen tuolloinkin oppia kantapään kautta. Ajattelin sittemmin, että menen vaikka joskus uudelleen Coldplayn keikalle. Mutta kului vuosi, toinen ja kolmaskin, eikä sellaista koskaan tullutkaan. Bändi ei tehnyt lainkaan keikkoja. Koko ajatus jäi täysin taka-alalle ja oikeastaan aloin kuunnellakin aikalailla muita artisteja. Kunnes vähän aikaa sitten törmäsin Facebookissa tietoon, että Coldplay tekee vihdoin kiertueen ja esiintyy esimerkiksi Tanskanssa ja Ruotsissa.

Mieleeni hiipi ajatus.. Pitäisikö antaa asialle toinen mahdollisuus? Pitäisikö yrittää, josko toinen kerta toden sanoo? Ja kyllä, hankimme liput! Nyt meillä on takataskussa liput ensi heinäkuulle Coldplayn keikalle Tukholmaan. Tukholma on muutenkin minulle rakas ja tärkeä paikka, joten olisi niin ihanaa päästä näkemään bändi juuri siellä.

Mutta tällä kertaa suhtaudun vähän varauksella. En usko näkeväni bändiä, ennen kuin omin silmin sen näen. Koska vaikka sanotaan, että unelmat on tehty toteutettaviksi, ja vaikka kuinka kovasti tekisi töitä niiden toteutumisen eteen, niin se ei aina oli niin helppoa ja yksinkertaista. Joskus elämä tulee eteen ja väliin. Mutta pitäkäähän sormet ja varpaat ristissä, että tällä kertaa tämä onnistuisi. Olen edelleenkin omasta mielestäni ansainnut sen! 🙂

Ja älkää silti lakatko tavoittelemasta unelmia. Koska vaikka en nähnytkään Coldplayta, auttoi tuo tapaus minut voittamaan lentopelkoni (tai ainakin kykenemään lentämään). Ja se myös lähensi minua matkakumppaninani olleen ystäväni kanssa. Ja varmasti opetti yhtä sun toista muutakin tästä elämästä, vaikka siinä hetkessä toki tuntuikin tosi kurjalta enkä voinut keksiä, mikä tarkoitus tälläkin muka on. Ja nyt vain toivon, että kohtalo on tällä kertaa suopeampi ja päästää minut katsomoon hoilaamaan Viva la Vidaa ja vihdoinkin toteuttamaan tämän unelmani. Ehkäpä joidenkin unelmien eteen vain täytyy nähdä kahta enemmän vaivaa.

Ihanaa ja unelmarikasta päivää, muruset!<3

-Nettanen