Elämän tarkoitus?

Joissain blogeissa on viimeaikoina pyörinyt tämä yksinkertainen ”haaste”, jossa vastataan näihin muutamaan alla olevaan kysymykseen. Ilmeisesti tämä on jostain toisesta, isommasta haasteesta irtautunut kysymys-trio. Itse bongasin kysymykset esimerkiksi Kolmistaan-blogista, jossa Karoliina kehotti kaikkia halukkaita tarttumaan haasteeseen. Tuumasin, että nämä kysymykset sopivat oman blogini teemaan sen verran hyvin, että niihin on pakko vastata! Ja haastehan tässä nimenomaan onkin ainakin se, että joutuu tällaisia juttuja mietiskelemään, kysymykset kun eivät ole sieltä helpoimmasta päästä. 

1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

 Olen aina toisinaan kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa ja se on tehnyt kiitollisuudenaiheiden näkemisestä paljon helpompaa kuin aiemmin. Vaikka olisi kuinka huono päivä, voi kiitollisuudenaiheita aina nähdä jossain, jos ei muuta, niin ihan ruohonjuuritasolla (kuppi kahvia, puhtaat lakanat jne). Olen ennenkin kirjoitellut omia kiitollisuudenaiheitani tänne blogiin, ja ne ovat edelleenkin niitä aika samoja. Olen kiitollinen kaikista rakkaista ja ihanista ihmisistä ympärilläni, omasta kodista, opiskelupaikasta, kissastani, rakkaasta kotikaupungista ja -maasta, terveydestä, harrastuksista..

img_6780_0.jpg

2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?

Tässä asiat ihmiset jakautuvat kai kahteen leiriin. Osa sanoo, ettei kadu/muuttaisi mitään, koska ilman kaikkea menneisyydessä tapahtunutta he eivät olisi se sama ihminen, joka tänä päivänä ovat. Mutta osa taas on sitä mieltä, että totta kai jokaisen menneisyydessä on jotain, mitä katuu ja haluaisi muuttaa.  Itse olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että nykyinen minäni on kaiken elämäni aikana sattuneen tuotos ja lopputulos, ja siksi en haluaisi montaakaan asiaa muuttaa. Mutta en ole täysin ehdoton tässä. Nykyinen minäni ajattelee tietysti joistain asioista erilailla kuin se nuorempi Netta, varsinkin ihmissuhteita koskien. Yhden ihmissuhteen olisin kyllä saanut lopettaa aiemmin, jotta olisin tullut paljon vähemmän loukatuksi ja satutetuksi. Mutta toisaalta, ehkäpä siitäkin tapauksesta opin jotain, josta on hyötyä nykyhetkessä, kuka tietää. Jos saisin muuttaa jotain elämässäni nykyhetkessä, niin toivoisin, että olisin jo valmistunut! 🙂 Voisin siis vähän pikakelata tätä opiskeluajan loppupuoliskoa. Mutta kyllä se tästä näinkin sujuu, hitaasti mutta varmasti, heh!

liettua.jpg

3. Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?

Vastauksia on varmasti yhtä monta kuin vastaajaa, mutta kaikki ne liittyvät aikalailla samoihin asioihin loppupeleissä. Omaan mieleeni nousivat heti sanat onni, rakkaus, mielekkyys ja rauha. Uskon, että ihmisen on tarkoitus pyrkiä elämään elämää, jonka hän kokee olevan itsellensä mielekästä ja joka tekee hänet onnelliseksi. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ja löytää rauha – niin muiden ihmisten kanssa, kuin myös ennenkaikkea sisäinen rauha itsensä kanssa. Kenties myös jättää jokin jälki tähän maailmaan tai ympäröimiinsä ihmisiin. Kokea, että hänen elämällään täällä oli jonkinlainen merkitys.

img_6865.jpg

Mielenkiintoisia, ja ah-niin-vaikeita kysymyksiä! Laitan haasteen etenepäin kaikille kiinnostuneille. 

-Netta

ps. Postauksen kuvat ovat syyskuiselta Liettuan-matkalta.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä

Leffavinkki: Amy

Olen ehtinyt kirjoittaa blogiini vasta yhden ainoan Leffavinkin, koska nykyään tulee melko harvoin katsottua elokuvia, ja sitäkin harvemmin tulee käytyä elokuvateatterissa. Suunnittelin ja haaveilin kyllä aiemmin meneväni elokuvateatteriin katsomaan Amy Winehousesta kertovan dokumentin, mutta jotenkin sekin sitten vain jäi. Onneksi perjantaina Apple tv:tä selaillessani huomasin, että kyseinen dokumentti oli ilmestynyt sen tarjontaan. Niinpä maksoin leffalipun sijasta vaivaiset 3,90 euroa ja katsoin vihdoin tuon dokumentin, kotisohvalta käsin.

Olin lukenut dokumentista aiemmin muutamia arvioita lehdistä ja blogeista. Olen samaa mieltä muitten katselijoiden kanssa – surullinen dokumentti ja sitäkin surullisempi elämänkohtalo. Koko viikonlopun täällä kotona on soinut Amy Winehousen tuotanto ja mielessä on pyörinyt hänen kohtalonsa. Miksi niin piti käydä? Miksi niin lahjakkaan ja taitavan nuoren ihmisen piti antaa elämänsä lipsua sormiensa välistä?

et00031182.jpg

Dokumentti on toteutettu yhdistelemällä Amy Winehousesta kuvattuja videopätkiä, valokuvia, hänen ystäviensä haastetteluja sekä muuta materiaalia. Todella rehellistä ja aitoa materiaalia, joka päästää katsojan oikeasti lähelle ja tietyllä tapaa Amyn ”iholle”. Itselleni jäi dokumentista kuva ihmisestä, jolla oli jo julkisuuden alkumetreillä paljon suuria ongelmia, ja tuntuukin osittain jopa ihmeelliseltä, että hän kaikkine ongelmineen pystyi nousemaan niin suureen suosioon. Ongelmat ottivat kuitenkin pian vallan hänestä ja julkisuus ja maine vain pahensivat niitä. Herkkä, itsestään epävarma ja mielenterveysongelmista kärsinyt nuori nainen ei kestänyt suurta suosiota ja elämän muita kolhuja,  vaan syöksyi hakemaan lohdutusta ja apua alkoholista ja huumeista. Media kohteli tähteä toistuvasti huonosti ja pilkaten, ja paparazzit juoksivat jatkuvasti hänen kimpussaan sekä partioivat hänen kotinsa edessä uusien kohuotsikoiden toivossa. Tämän dokumentin katsominen aiheuttaa ehdottomasti sen, että katsoja on ikionnellinen siitä, ettei ole itse julkisuuden henkilö.

11312858_433303933512714_460969231505058222_o_web_0.jpg

Mielestäni tämä dokumentti ei ole pelkästään dokumentti laulaja Amy Winehousesta, vaan se oli myös dokumentti siitä, kuinka asiat voivat mennä todella pahasti pieleen. Jos nuori, jo valmiiksi rikkinäinen ihminen joutuu väärään seuraan tai rakastuu väärään ihmiseen, ollaan todella heikoilla jäillä. Ainakin jos siitä tulee yhtä pakkomielteistä, kuin Winehousen rakkaus hänen aviomiestään kohtaan oli. Se on myös tarina siitä, kuinka uskomattoman tuhoisia huumeet ja alkoholi ovat ja kuinka ne voivat viedä pohjan elämältä. Vaikka muut ihmiset kuinka yrittäisivät auttaa, ei siihen pysty kuitenkaan loppupeleissä kukaan muu kuin ihminen itse. Ja julkisuus ja julkisena maalitauluna oleminen eivät todellakaan paranna näitä asioita yhtään. Vaikuttaisikin oikeastaan siltä, että julkisuudessa oleminen vaatii todella ehjän pääkopan, hyvän itsetunnon ja loistavat tukijoukot, jotta siitä selviää ehjänä ja järjissään.

Hyvä dokumentti kertakaikkiaan, suosittelen! Enkä pelkästään Amy-faneille, vaan kaikille muillekin. Vai ovatkohan kaikki muut jo nähneet tämän? 🙂

-Netta

Lue myös:

Leffavinkki – Boyhood

Leffaklassikko – Liian paksu perhoseksi

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Ajattelin tänään