Kevään juhla

Wikipedia kertoo:  ”Vappu on vuosittain 1. toukokuuta vietettävä enimmäkseen länsimaalainen kansainvälinen juhlapäivä ja monissa maissa yleinen vapaapäivä.Se on kevään loppupuolen juhlapäivä sekä kansainvälinen työväen juhlapäivä. Suomessa vapunpäivää aattopäivineen vietetään työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhlana. Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, suomalaisen työn päiväJuhlapäivä on saanut nimensä pyhästä Valburgista, jonka muistopäivä on 1.5″

img_5326.jpg

En kyllä voi aivan allekirjoittaa tänä vuonna tuota ”kevään loppupuolen juhlapäivä” -osiota, koska meillä Helsingissä vappupäivä oli kolea, osin sateinen ja koko päivän ankean pilvinen. Itselläni on edelleen talvitakki käytössä, kun taas muistelen joskus vappuna olleen hyvinkin lämmintä. Mutta jospa tämä kevään juhla pian houkuttelisi aurinkon esiin! 🙂 Sen lisäksi, että vaatetus ei tänä vappuna ollut kovinkaan keväistä, oli se omalla kohdallani nyt vähän erilaista kun edellisinä vuosina: en nimittäin tänä vuonna edustanut ollenkaan opiskelijahaalareissa. Olen kyllä edelleen opiskelija, mutta koska emme onnistuneet saamaan lippuja opiskelijabileisiin juhlimaan Elastisen tahdissa, päätimme pitää omat etkot ja jatkaa sitten Apollo-yökerhoon. En ollut varma pääseekö sinne sisään haalarit päällä, joten päätin sitten varmuudeksi pukeutua ”normaaleihin” vaatteisiin. Oli minulla kuitenkin aattona päässä keväinen kukkapanta ja vappupäivänä puolestaan ylioppilaslakki.

Vappupäivän brunssi järjestettiin tällä kertaa tosiaan sään takia sisätiloissa. Olen aikonut monena vuonna mennä Ullanlinnanmäelle, mutten ole päätynyt sinne vielä koskaan! Enkä siis tänäkään vuonna. Aiemminkin sää on ollut kehno ja kerran olen ollut myös kuumeessa. Tänä vuonna myös edellisillan juhliminen painoi osaa porukastamme vähän raskaammin, ja niinpä sisällä brunsseilu vei sitten voiton. Mutta eipä tuo haittaa, kivaa oli! Aiempina vuosina ei ole monesti tullut tehtyä yhtään mitään, olen vain tylsistellyt kotona ja voivotellut huonoa ilmaa. Nyt oli mukavaa viettää vappupäivääkin yhdessä ystävien kanssa, eikä se pieni väsymys ja heikotus kenenkään ruokahalua ollut onneksi vienyt. Olin itse brunssin järjestäjänä, ja mielestäni päivä oli kaikinpuolin onnistunut.

fullsizerender_20.jpg

En ollut aikoihin leiponut, mutta päätin nyt emännän roolissa hiukan panostaa, heheh! Niinpä leivoin Eeva Kolun blogista löytyneellä reseptillä pieniä kasvispiiraita. Muuttelin reseptiä hiukan niin, että täytteenä oli broccolia, paprikaa sekä fetaa. Oikein hyvin sujui tuo helppo resepti tällaiselta ei-niin-jauhopeukaloltakin ja vieraatkin kehuivat piiraita kovasti. 

img_5327.jpg

Vuosien tauon jälkeen tuli juotua myös kunnollista, kotitekoista simaa. Oli muuten hyvää! Kattauksessa haettiin vähän apua Tigerista, eli käytössä oli vähän kertakäyttöastioita helpottamassa siivousta ja myöskin paikkaamassa osittain liian vähäistä astiavarastoa, kaikille kun ei ei olisi muuten ollut tarpeeksi lautasia ja muita.

img_5329.jpg

Viivi-kissakin oli vapputunnelmissa ja viihtyi seurassamme vapputohinoitamme ihmetellen.Yritin saada neidistä jotain hauskaa kuvaa, jonka lähettää sukulaisille ja ystäville vapputervehdyksenä, mutta Viivi ei pahemmin välittänyt poseeraamisesta.

img_5333.jpg

img_5339.jpg

Lopulta sain sen, mitä halusinkin: aika hauskan otoksen. Päädyin postaamaan seuraavan otoksen Instagramiin kuvateksillä ”tämän aamun vappufiilikset” 🙂

img_5344.jpg

Lisäsin blogin sivupalkkiin näkymään oman Instagram-tilini. Kuvat vaihtuvat kivasti tuossa sivupalkissa, mutta jos haluaa pysyä vielä paremmin ajan tasalla, kannattaa seurailla ihan siellä Instagramissa.

Toivottavasti muillakin oli mukava vappu eikä huono sää haitannut menoa. Nyt vaan toivotaan, että kun kevään juhlaakin on jo vietetty, se itse kevät suvaitsisi sieltä kunnolla tulla ja houkutella auringon ja vihreyden mukanaan! 🙂

-Netta

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe

Ajatuksia menneiltä viikoilta

Ajattelin, että jälleen voisi olla hyvä hetki jakaa vähän Pinterest-kansiooni kertyneitä mietelauseita. Huomaan, että senhetkinen elämäntilanne ja mieliala vaikuttavat hurjan paljon siihen, millaisia ajatuksia kulloinkin kansioon keräilen ja mitkä ajatukset saavat sisälläni jotain liikahtamaan. Nyt kiireisessä ja haasteellisessa elämäntilanteessa ainakin nämä seuraavat sekalaiset lauseet ovat herättäneet joitain ajatuksia ja tunteita:

 

0d05badef3ff80c3ee10f93aae0871f3.jpg

Tämä sopii hyvin niin tekemääni harjoitteluun kuin muuhunkin elämään. Voisi ehkä suomeksi sanoa, että tee aina parhaasi kussakin tilanteessa. Tee kuten parhaiten osaat ja voit.

9a1005d4829e9a0895275c94a53e6440.jpg

Jos ihmiset eivät arvosta sinua tai he kohtelevat sinua huonosti, niin muista, että lopulta se joka kärsii eniten, on kuitenkin he itse.

343df79e23882f14a35f83929fb827ce.jpg

Pahoja, vaiketa ja ikäviä asioita tapahtuu kaikille. Mutta miten päätät suhtautua niihin? Jäädä vellomaan, vai päättää rämpiä voittajana eteenpäin?

2b7ccddaef5034750e4a290ed71b3907.jpgJa muista, aina on olemassa ihmisiä, jotka antaisivat kaikkensa ollakseen siinä, missä sinä olet nyt 🙂

01025222e03c81404ebadc640a7aa973.jpg

Kun teet parhaasi, olet reilu, kohtelet muita ihmisiä hyvin, yrität ymmärtää heitä ja asettua heidän asemaansa, saat heidän arvostuksensa. Se on yksi parhaista asioista, mitä koskaan voit muilta saada.

30c8bb6a4866bd3de1682a8f789fe363.jpg

Tämä puolestaan on jo pitkään ollut tavoitteeni, joka tosin toistaiseksi on melko huonosti toteutunut. Mutta jatkan harjoituksia jälleen kevään ja kesän mittaan!

cd408abdea16736eb41a070ab027f029.jpg

Asioita ei kannata jatkuvasti lykätä (kuten vaikka tuota kivojen juttujen tekemistä), koska aikaa ei ole ikuisesti. Ikävä kyllä sitä usein elää sellaisessa illuusiossa, että aikaa on vaikka muille jakaa..

2be6682c47bf170deff55ea579551c1d.jpg

Tärkeintä, mitä olen viime aikoina oppinut ja sisäistänyt: tunne itsesi ja voimavarasi, ja usko itseesi! Tiedä missä olet hyvä ja ole ylpeä siitä. Vaikka joku yrittäisi painaa sinua alas tai ei uskoisi sinuun, tärkeintä on että itse uskot. Itsessäni pidän hyvinä ominaisuuksina muun muassa ulospäinsuuntautuneisuutta, iloisuutta ja tietynlaista ”reippautta”. Ja niitä ominaisuuksia aion vaalia jatkossakin 🙂

Näillä mietteillä toivotan ihanaa viikonloppua!<3

-Netta

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään