Uusi vuosi, vanhat murheet
Uusi vuosi on käynnistynyt yhtä aikaa sekä nopeasti että tahmaisesti. Vielä tämän viikon alussa oli jouluun kuuluva loppiainen ja olin satojen kilometrien päässä kotoa, lumisessa ja talvisessa Pohjois-Suomessa. Sitten juna toi minut takaisin Helsinkiin, joka kiireineen ja hälinöineen tuntuu kuin toiselta maailmalta verrattuna pikkukaupungin rauhaan. Täällä on harmaata, pimeää ja aina kiire jonnekin. Onneksi tällä viikolla on myös paistanut aurinko, ja se on tuonut mukanaan jo häivähdyksen lähestyvästä keväästä.
Ajatukseni ovat olleet hukassa ja olen tuntenut ahdistusta, koska tunnen olevani eräässä tilanteessa erittäin jumissa tällä hetkellä. Ja koska haluaisin muutosta ja haluaisin sen muutoksen heti, mutta niin ei ole käynyt, niin sekös ärsyttää, turhauttaa ja surettaakin juuri nyt (tai jo pidemmän aikaa). Olen kyllä itse tehnyt asian eteen paljonkin ja jo pitkään, ja silti muutosta ei ole syntynyt, ja joudun nyt vain jatkamaan asian edesauttamista parhaani mukaan. Kaikki tämä syö minua tällä hetkellä sisältäpäin ja tuntuu vievän todella paljon voimia ja kapasiteettiani.
Toisaalta, tilanteen keskellä kamppaillessani mietin sitä myös toiselta kantilta. Ehkä elämässä kuuluukin olla välillä vastoinkäymisiä ja hankaluuksia, vaikka ne eivät kivoja olekaan. Kuitenkin, ne ovat kaikkein suurimmat opettajamme. Jos minulla olisi aina vain helppoa ja kivaa, eikä koskaan minkäänlaisia haasteita, en koskaan oppisi mitään tai kasvaisi ihmisenä. Kaikkein suurimmat oivallukseni ja suurin henkinen kasvuni ovat lähtöisin haasteista, vaikeuksista ja hankaluuksista. Siitä, että joudun oikeasti venymään ihmisenä ja oikeasti katsomaan asioita jostain täysin uudesta perspektiivistä ja ehkä haastamaan myös itse itseäni. Vaikka se ei koskaan siinä tilanteessa ole kivaa eikä sitä itselleen tietenkään toivoisi, niin jälkikäteen yleensä pystyy näkemään, että jokaisesta haasteesta on ollut jotain hyötyä tai oppia. Siksi yritän nykyisessä tilanteessani pitää pääni kylmänä ja hokea itselleni, että tässä sitä opitaan taas elämältä jotain uutta läksyä, jonka merkitys sitten ratkeaa myöhemmin.
Olen myös yrittänyt ajatella niin, että hankalatkaan tilanteet eivät kestä ikuisesti. Nimittäin, tässä nyt päällä olevassa tilanteessani olen ajatellut, että ”olen jumissa tässä ja tilanne on sama ikuisesti”. Vaikka eihän se ole! Välillä pitää kyllä haastaa omaa ajatteluaan, sillä tuo ajatuksenihan ei ole edes millään tapaa totta. Tämäkin tilanne, niin kuin kaikki muutkin, menee aikanaan ohi. En todellakaan ole tässä samassa tilanteessa kymmenen, viiden tai edes kahden vuoden päästä. Tuskin edes vuoden. Todennäköisesti tilanne muuttuu ihan äkkiseltään jossain vaiheessa, jos vain jaksan tehdä aktiivisesti töitä asian eteen. Mutta ennen kaikkea voin vaikuttaa omaan ajatteluuni, enkä saa antaa sen vyöryä liian negatiiviseksi, vaan minun täytyy pitää yllä positiivista asenne siinä mittakaavassa kuin se on mahdollista.
Ja onneksi elämään mahtuu aina niin paljon monenlaisia sävyjä. Myös silloin, kun siinä on harmaan sävyjä, mahtuu siihen koko väripaletti. Aina on myös ihan hirmuisesti hyviä asioita. Omassa elämässänikin saan olla kiitollinen ihan hirvittävän monesta jutusta – terveydestä, läheisistä, lemmikeistä, kodista.. Olen etuoikeutettu niin monella tapaa, että kaipa se on selvääkin, että jollain osa-alueella on pakko olla hieman hankaluuksia.
Vuosi siis vaihtuu uuteen, mutta haasteet ovat samat vanhat kuin viime vuodenkin puolella. Kuuntelin pitkästä aikaa Vestaa, joka laulaa ”Onneks kaikki on ohimenevää / Muistetaan se, niin kyllä tästä selvitään”. Aion pitää sitä nyt mantranani. Mikään ei kestä ikuisesti, eivät edes hankaluudet.
-Netta
Kuvat: muistoja Loppiaisen Raahen-reissulta.
Lue myös:
