Veitolan Toisinpäin-kirja jää esikoisteoksen varjoon

Kuuntelin Maria Veitolan ensimmäisen kirjan Veitola ollessani työmatkalla Ruotsissa. Muistan, miten kyseinen kirja imaisi minut mukaansa niin, että kuuntelin sen muutamassa päivässä. Olin erittäin vaikuttunut kirjasta ja kirjoitinkin siitä pian myös blogiini postauksen ”Veitola-kirja on viisaan naisen näkemys elämästä”, jossa siteerasin lukuisia kirjan kohtia, jotka olivat tehneet minuun vaikutuksen. Olin suorastaan yllättänyt siitä, miten kovasti pidinkään kirjasta, koska Maria Veitola oli minulle melko tuntematon toimittaja, jonka uraa en ollut seurannut sen tarkemmin. Löysin hänen esikoisteoksestaan lukuisia kohtia, joihin pystyin samaistumaan. Oli todella mielenkiintoista kuulla Veitolan rehellisiä ajatuksia isänsä kuolemasta, hänen omasta terapiataustastaan ja äidiksi tulosta nelikymppisenä. Äänikirja teki minuun sen verran ison vaikutuksen, että ostin kirjan myöhemmin itselleni pokkariversiona.

Siksi odotukset olivat luonnollisestikin kovat, kun Veitola julkaisi toisen kirjan. Oikeastaan juuri tuon kyseisen kirjan ilmestyminen oli syy, miksi latasin itselleni pitkästä aikaa äänikirjasovelluksen. Halusin päästä kuulemaan, kun Veitola itse lukee ääneen uutta kirjaansa nimeltään Toisinpäin.

Kirjan ideana on, että tällä kertaa Maria Veitola, joka yleensä kysyy toimittajan ominaisuudessa muilta ihmisiltä kysymyksiä, joutuukin nyt itse vastaamaan kysymyksiin. Ihmiset ovat voineet lähettää kysymyksiä hänelle somen kautta, ja lisäksi kirjassa on kysymyksiä myös muun muassa hänen Yökylässä-ohjelmassaan olleilta ihmisiltä sekä ainakin Marian omalta äidiltä. Ja näihin kysymyksiin Veitola sitten kirjassa vastaa – kyseessä on siis tavallaan kuin ”iso ystäväkirja”.

(Kuva: Johnny Knigan kuvapankki)

Siinä mielessä pidin Toisinpäin-äänikirjasta, että jaksoin hyvin kuunnella sen alusta loppuun, melko nopeastikin. Olen usein aika nirso kirjojen suhteen enkä jaksa kuunnella tai lukea nykyään loppuun saakka mitään, mikä ei minua kiinnosta. Minun on oikeastaan aika vaikeaakin löytää kirjoja, jotka jaksaisin loppuun asti, ja tämän kyllä jaksoin hyvin. Mutta. Mielestäni Veitolan toinen kirja kalpenee selkeästi hänen ensimmäiselle kirjalleen. Tokikaan näitä kahta teosta ei ole tehty verrattaviksi toisiinsa, mutta väistämättähän ihminen vertailee ja luokittelee asioita.

Mielestäni Veitolan ensimmäisen ja toisen kirjan välillä on yksi oleellinen ero. Ne molemmat kyllä sivuavat pitkälti Veitolan omaa elämää, mutta ensimmäinen kirja oli silti jollain tapaa universaalimpi ja siinä oli enemmän samaistumispintaa, kuten kirjoitin – se oli ”viisaan naisen näkemys elämästä”. Veitola syventyi esikoisteoksessaan enemmän asioihin, niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla, ja moneen asiaan olikin todella helppoa samaistua, ja hänen sanansa myös laittoivat minut ajattelemaan asioita ja tuntemaan jotain.

Sen sijaan Toisinpäin-kirja tuntuu enemmän ”Maria Veitola -fanikirjalta”. Kirjassa on joukossa todella kepeitä kysymyksiä, kuten ”mikä väri olisit?”, ”mikä pizza olisit?” ja ”mitkä luottokortit sinulla on?”. Useita kysymyksiä, joihin Veitola vastaa pelkästään yhdellä sanalla. Useita kysymyksiä, joilla ei ole oikeastaan mitään merkitystä, ja jotka eivät oikeastaan edes minua kiinnostaneet. Sitten on toki paljon pidempiäkin kysymyksiä ja pidempiä vastauksia, mutta hyvin paljon on myös samaa asiaa, jonka jo tietää, mikäli on lukenut Veitolan ensimmäisen kirjan.

Mielestäni Toisinpäin ei ole huono kirja. Se on ihan hyvä. Mutta se on suunnattu ennen kaikkea heille, jotka jollain tasolla fanittavat Maria Veitolan persoonaa (tai ovat muuten vaan jostain omituisesta syystä erityisen kiinnostuneita siitä) ja haluavat tietää kaiken maailman nippelitietoa hänestä. Minua nuo asiat eivät tosiaan varsinaisesti sen enempää kiinnosta – minua kiinnostaisivat ennen kaikkea hänen ajatuksensa ja tunteensa. Nyt vaikuttaa siltä, että näiden kahden kirjan jälkeen myös muutama iso aihe hänen elämästään on jo loppuunsa koluttu – ainakin siltä osin, kuin mitä Veitola aiheista on halukas julkisesti kertomaan.

Mielenkiintoisimmat aiheet, joista Veitola kirjoissaan ja mediassa puhuu, ovat mielestäni olleet hänen isänsä sairastuminen ja kuolema sekä vaikeahko isäsuhde, sekä mielenterveysongelmat ja terapiatausta. Uskon, että esimerkiksi näiden teemojen ympäriltä Veitola voisi kirjoittaa jotain todella kiinnostavaa ja universaalia, joka koskettaisi monia ihmisiä. Sillä aihe ”Maria Veitolan elämä” alkaa puolestaan nyt kahden kirjan jälkeen olla käyty läpi (kunnes ikävuosia ja elämäntapahtumia kertyy lisää). Mitä jos Veitola toimittajana haastattelisi seuraaviin kirjoihinsa myös muita ihmisiä? Universaalimpi aihe yleismaallisemmasta kerrontavinkkelistä, höystettynä hänen omilla kokemuksillaan, tai johonkin spesifiin aiheeseen syventyminen toden teolla toimisivat Toisinpäin-kirjan linjaa paremmin.

Ymmärrän kyllä, että kirjojen tarkoitus on tehdä rahaa, ja Veitola on henkilö, joka myy: niin hänen elämäntarinansa kuin ilmeisesti myös hänen pizzamieltymyksensä ja lempivärinsä. Mutta aivan loistavan esikoisteoksen jälkeen tämä toinen kirja oli kieltämättä pienoinen pettymys – tai ehkä olen vain itse vaativa?

Jos pitäisi antaa tähtiä, tämä saisi ehkä noin 3/5. Esikoiskirjalle olisin ollut valmis heittämään ehkä ne ihan täydet pisteet. 🙂

Onko siellä muita tämän kirjan lukeneita? Haluaisin mielelläni kuulla teidän mielipiteitänne! 🙂

Lisäksi otan mielelläni vastaan suosituksia kirjoista, jotka kannattaisi lukea/kuunnella!

-Netta

Lue myös:

Veitola-kirja on viisaan naisen näkemys elämästä

Kaksi kirjaa poliisista: Keisari Aarnio & Heidi Foxellin tarina

Martina Haag: Olin niin varma meistä & Ane Riel: Pihka

Kulttuuri Kirjat

Ihonhoitorutiinini täydentäjä – jaderoller

*merkityt linkit ovat mainoslinkkejä

Kirjoitin noin vuosi sitten postauksen, jossa kerroin hurahtaneeni ihonhoitoon, ja esittelin samalla myös jokailtaisen ihonhoitorutiinini. Nyt vuotta myöhemmin ihonhoito on edelleen tärkeä osa jokaista iltaani, ja olen tullut yhä vain entistä tarkemmaksi siitä, että muistan varmasti hoitaa ihoani huolella ja rakkaudella. Ja se on todella kannattanut, sillä esimerkiksi minua aiemmin vaivannut periraalidermatiitti eli suunympärysihottuma on pysynyt jo pitkään kokonaan poissa.

Jokailtaiseen ihonhoitorutiiniini kuuluu ihon puhdistus, kasvovesi, seerumi, silmänympärysvoide ja kosteusvoide. Lisähoitoina kerran-pari kuussa kuuluvat vielä kasvonaamio ja kasvojen kuorinta. Ja vajaa vuosi sitten näiden tuotteiden rinnalle ihonhoitooni tuli myös jaderoller tai kotoisammin jaderulla.

jaderoller käyttö

Jaderollerilla on pitkä historia – se on kuulunut kiinalaiseen kauneudenhoitoon jo tuhansien vuosien ajan. Nimi ”jaderoller” tulee siitä, että se on valmistettu jadekivestä ja sitä rullataan iholla. Sillä kerrotaan olevan monenlaisia hyötyjä: sen sanotaan muun muassa tehostavan kollageenin tuotantoa, parantavan ihonhoitotuotteiden imeytymistä ihoon, aktivoivan verenkiertoa ja tuovan soluille happea, tehostavan lymfakiertoa, viilentävän ihoa ja vähentävän turvotusta, kiinteyttävän kasvojen lihaksia, tasoittavan ihon rakennetta, tekevän ihosta kimmoisamman ja joustavamman, häivyttävän silmänalusten tummuutta ja rauhoittavan herkkää ihoa.

Jaderullan pitkäaikaiskäytöstä ole toistaiseksi olemassa pitkäaikaisia tieteellisiä tutkimuksia, joten sen todellisista ja todistetuista hyödyistä on paha mennä sanomaan, vaan jokainen käyttäjä voi itse todeta mitä vaikutuksia jaderoller juuri heille antaa. Toisaalta, moni meistä ovat varmasti kokenut esimerkiksi kasvoihoidon vaikuttavan ihoon, ja kasvorullan käyttöhän on kuin eräänlaista kasvohierontaa, joten vaikutukset ovat hyvin samantapaisia.

jaderoller käyttö

Itse käytän jaderolleria seerumin tai kasvoöljyn levityksen jälkeen, sillä mielestäni se todella auttaa imeyttämään tuotteen paremmin. Rullaan ylöspäin suuntautuvin liikkein kasvojen eri osat – isommat ihoalueet isolla päällä ja pienemmät pienemmällä. Mielestäni rullailu tuntuu todella kivalta ja myös mukavan viilentävältä, sillä jaderollerin kivi on aika viileä. Mikäli viilentävää vaikutusta haluaa lisätä, voi jaderullaa säilyttää jääkaapissa.

Itselläni on tapana narskutella hieman öisin hampaita, ja purentalihakseni ovat usein vähän jumissa. Jaderollerilla rullailu tuntuu myös vähän avaavan näitä lihaksia, mikä on myös ihan huippu juttu! Uskonkin, että rullailu saa pintaverenkierron aktiivisemmaksi, ja voi mahdollisesti myös lisätä kollageenintuotantoa. Mielestäni rulla myös poistaa turvotusta. Niinpä rullasta onkin tullut pysyvä osa ihonhoitorutiiniani. Ihan joka ilta en sitä jaksa käyttää, mutta esimerkiksi viikonloppuisin käytän sitä aina, ja usein myös arkisin. Olen kuullut, että osa tykkää käyttää jääkaappikylmää jaderolleria nimenomaan turvotuksen poistamiseen aamuisin, eikä sekään kuulosta ollenkaan hullummalta idealta.

Mielestäni jaderulla on myös niin kaunis, että se käy erinomaisesti ”sisustuselementistä” kylpyhuoneen hyllyllä. Silloin kun noin vuosi sitten ostin oman rollerini, en onnistunut löytämään mistään vaaleanpunaista, ruusukvartsista valmistettua versiota, joka olisi mielestäni vielä tätä vihreääkin kauniimpi. No, nyt niitä vaaleanpunaisiakin saisi, mutta koitan nyt tyytyä tähän vihreään kun tämäkin kyllä ajaa asiansa erinomaisesti.

jaderoller käyttö

Kun olen rullaillut ja imeyttänyt seerumin ihooni kunnolla, levitän lopuksi iholle silmänympärysvoiteen ja yövoiteen. Aamullahan tätä voi käyttää vaikka kasvoveden levityksen jälkeen, ennen päivävoidetta. Kasvorullan käyttöön löytyy netistä paljon vinkkejä ja jopa Youtube-videoita, jotan käytön aloittaminen oli helppoa.

Aikoinaan, kun itse kiinnostuin jaderollereista, ei niitä vielä meinannut saada oikein mistään, mutta nyt niitä löytää jo paremmin. *Katja Kokon luomassa Yin Your skin -rollerissa on nyppyläinen pinta, joka tehostaa vaikutusta, *Ecotoolsin versio taas muistuttaa tosi paljon minun rolleriani ja merkiltä on myös saatavana *upea ruusukvarsista valmistettu versio.

Onko siellä muita jaderolleriin hurahtaneita? Erilaisia käyttöideoita ja -kokemuksia otetaan mielellään vastaan! 🙂

-Netta

Lue myös:

Toimistotyöntekijän paras kaveri – kasvosuihke

Vuosi luonnonkosmetiikkadödön käyttäjänä

Testissää kotimainen palashampoo ja -hoitoaine

Kauneus Hyvä olo Iho Suosittelen