Sitä samaa
Mulla on jo muutaman päivän ollut olo, että haluaisin kirjoittaa tänne blogiin, mutta ei ole oikein ollut mitään mistä kirjoittaa. Tiedättehän – eihän elämässä juuri nyt tapahdu kauheasti mitään. Kun joko kysyy mitä kuuluu, on vastaukseni tällä hetkellä: eipä tässä mitään, sitä samaa. Päivät toistavat edelleen toisiaan, mutta jotenkin kummasti siihenkin on tottunut.
Aamut alkavat parilla herätyskellon torkutuksella. Muutaman kuukauden etätyöskentelyssä rytmikseni on vakiintunut se, että nousen ylös sängystä noin klo 8.20. Menen vessaan ja teen aamutoimet. Avaan rullaverhon ja makuuhuoneen pariovet apposelleen. Petaan sängyn. Puen vaatteet – jotkut mukavat, kuten collegehousut ja t-paidan. Käynnistän työkoneeni ja vastaan heti ensiksi Skypessä tulleisiin viesteihin. Haen kahvikupin ja jogurtin. Syvennyn työntekoon. Kello 11 ja 12 välillä syömme miehen kanssa yhdessä lounaan. Yleensä jotain jääkaapista löytyvää, mutta jos ilma on ihan erityisen hyvä, olemme nyt muutaman kerran myös noutaneet ruokaa lähiravintolasta, ja pari kertaa olemme myös syöneet lounaan taloyhtiömme kattoterassilla. Se on ollut sitä etätoimiston suurin luksusta. Lounaan jälkeen työt jatkuvat, ja harvemmin pidän työpäivän aikana mitään muuta varsinaista taukoa. Neljän jälkeen suljen läppärin kannen. Työpäivä on ohi, ja tätä samaa kaavaa päivät ovat toistaneet nyt maaliskuun alusta lähtien.
Töiden jälkeen lähdemme yleensä lähes heti ulos kävelylle. On vain sellainen olo, että koko päivän sisällä istumisen jälkeen on pakko saada raitista ilmaa ja liikettä kroppaan. Kävelylenkin jälkeen päiviin kuuluu mitä milloinkin; kotitöitä, pientä kotitreeniä, blogin kirjoittelua, sarjojen katsomista, opiskelua tai Skype-treffit ystävän kanssa. Viikonloput ovat kuluneet aivan poikkeuksetta mökillä jo monta viikkoa. Luojan kiitos on se paikka, jonne pääsee viikonloppuisin viettämään ulkoilmaelämää ja ihan erilaista rytmiä kuin arkena!
Pari viikkoa sitten kävin kaverini kanssa kävelyllä. Se oli uskomatonta vaihtelua. Sitä ennen en ollut ainakaan kuukauteen nähnyt ketään muuta kuin puolisoani (ja kaupan kassaa). Tänään olin kävelyllä toisen kaverini kanssa. Hän on kaksi kuukautta sitten saanut vauvan, ja näin hänen lapsensa tänään ensimmäistä kertaa. Turvavälin takaa, mutta silti. Puhuimme siitä, miten kovin erilainen on ollut hänen lapsensa alkutaival ja kaverini äitiysloma tähän mennessä. Siis erilainen siihen verrattuna, mitä ne olivat hänen mielikuvissaan. Voin vain kuvitella, sillä niin erilaista tämä on ollut meille kaikille muillekin, jotka emme ole edes kokeneet samanlaista, mullistavaa henkilökohtaista elämänmuutosta.
Tuntuu tosi kivalta ja helpottavalta ajatella, että koulut aukesivat ja pian myös ravintolat ja terassit aukeavat. Asiat normalisoituvat pikkuhiljaa, ja se tulee tarpeeseen. En pistä pahitteekseni, vaikka tämä totaalisen rutinoitunut elämä tästä aavistuksen muuttuisi.
-Netta
Lue myös:
Mitä muistan näistä päivistä myöhemmin
Postipaketti ja kaikki sen aiheuttamat tunteet