Dublinin-reissusta on kulunut kaksi viikkoa, ja voisikin olla korkea aika kertoa pääsiäisviikonlopusta myös blogin puolella! En muista, milloin olisin viimeksi ollut yhtä onnellinen kuin Dublinissa. Rakastuin kauniiseen ja kodikkaaseen kaupunkiin niin, että kotiin palattuani selvittelin, josko sinne olisi mahdollista päästä vaihtoon…

Dubliniin laskeutuessa kello näytti puoltapäivää, vaikka herätyksestä oli jo kymmenen tuntia. Käytiin kaappaamassa mukaamme Dublinissa vuodenvaihteesta lähtien asustellut, kolmas partner-in-crime, heitettiin kamppeet pikaisesti kaikki odotukset ylittäneeseen AirBNB-vuokrakämppään muutama kilometri Liffeyn eteläpuolella ja lähdettiin seikkailemaan keskustaan. Mun loputtomat ”aah, ooh, kattokaa, ihanaa!” -huudahdukset olisivat taatusti kyllästyttäneet alta aikayksikön kenet tahansa muun, mutta tytöt on vuosien varrella tottuneet käsittämättömien pikkuasioiden fiilistelyyn. (”Oi kattokaa, toi puu on ihan selkeesti sukua Tällipajulle!”)

Lauantaina päästiin turisteilun ytimeen, kun vuorossa oli visiitti Dublin Castleen. Mulla on enemmän tai vähemmän salainen, palava intohimo linnoja, palatseja ja kaiken maailman aristokraatteja kohtaan, joten olin ihan fiiliksissä opastetulla kierroksella. 1100-luvulla rakennetusta alkuperäisestä, muinoin ruutipalossa tuhoutuneesta linnasta on jäljellä enää yksi torni ja pala muuria, ja tilalle on pystytetty 1800-luvulla loistokas palatsi. Keskiajalla meno oli ainakin oppaan mukaan varsin Game of Thrones: kruunua vastaan toimineet mestattiin ja päät ripustettiin linnan muurille varoitukseksi muille juonittelijoille. Opastettu kierros oli todellakin vajaan kymmenen euron väärti – keskiaikaisiin osiin pääsee tutustumaan vain opastetusti ja ainakin meidän kierrokselle sattui mahtava, kevyesti feministinen ja vähemmän kevyesti sarkastinen opas!

Historiaosuuden jatkettiin vielä must see -kohteiden parissa. Ensin pyörähdettiin Trinity Collegen kampuksella (ei valitettavasti törmätty siellä opiskelevaan GoT-Joffreyyn, hyvin yllättävää noin pääsiäislomalla…) ja suunnattiin sitten Queen of Tarts -kahvilaan herkuttelemaan huhujen mukaan Dublinin parhailla kakuilla. Sen jälkeen vuorossa oli yksi ainoista mun to do -listalla olleista jutuista: Guinness-neitsyyden menetys. Jotta saatiin kliseebingoon mahdollisimman monta rastia kerralla, suuren tilaisuuden näyttämöksi valikoitui Irlannin vanhin pubi, The Brazen Head. 

Allekirjoittaneen oluenjuontikykyjen suhteen syystäkin epäuskoinen ystävä yritti vastaulauseista huolimatta tilata mulle pintin sijaan pienemmän lasillisen Guinnessia, mutta baarimikko ei onneksi kuullut vaan iski pöytään kolme yhtä valtavaa tuoppia. Teki muuten tiukkaa saada puoli litraa paksua mallasjuomaa alas kakkuövereiden jälkeen, mutta muuten yllätin jopa itseni tykästymällä olueen. Tunnelmallisesta pubista löysin myös reissun toteemieläimen: seinälle oli ripustettu montakymmentä vuotta vanha valokuva kanasta, joka oli voittanut kanojen Guinessin-juonnin mestaruuden lipittämällä kaksi pinttiä.

Sunnuntaina, vikana kokonaisena reissupäivänä, vaellettiin kookoksentuoksuisessa Howthin rannikkokylässä ja kierrettiin Dublinin pubeja. Palataan siihen kuitenkin paremmalla ajalla…