Tule ystäväksi näin, kaveriksi nimittäin.

Kuinka nuori aikuinen nainen voi löytää uusia ystäviä. Töiden kautta olen pari ystävää saanut, mutta haluaisin saada tosi ystävän muuta kautta kun töiden kautta. Hankalaa asiasta tekee, että en periaatteessa harrasta mitään semmoista missä näkisin muita ihmisiä ja asun pienellä paikkakunnalla, jonne olen muuttanut muualta. Tunnen ihmiset ainoastaan mieheni kautta. Tottakai heissäkin on hyviä tyyppejä, mutta en näe heitä juuri muuten kuin mieheni kanssa. Haluaisin lenkkiseuraa ja hengailuseuraa. Mutta mistä heidät löytäisin? K

Kaipaisin neuvoja ystävystymiseen! Kiitos 🙂

Kommentit (5)
  1. Kuulostaa tutulta kaikinpuolin! Mikä olisi semmoinen harrastus, jossa tapaisi ihmisiä ja tutustuisi heihin? Olen aina haaveillut jostain käsitöihin, kirjoihin tai valokuvaukseen liittyvästä,  mutta niitä on kaikkia niin helppo tehdä itsekin, niin ei ole innostunut sitten mihinkään ryhmään lähtemisestä. varsinkaan yksin. Enkä tiedä ketään samanikäistä, joka olisi niistä kiinnostunut.

  2. Olen miettinyt samaa! Ette ole ainoita. Nuorena koulussa ja opiskeluissa sitä helposti tutustui kavereihin, jotka olivat samassa elämäntilanteessa ja joka päivä hengattiin yhdessä tunneilla ja ruokalassa… Mutta näin vanhemmalla iällä, varsinkin uudessa kaupungissa on aika hankala saada uusia ystäviä. Tai näin ainakin minulla. Olen ystävällinen ja rento tyyppi, mutta monen vuoden aikana tässä kaupungissa olen saanut vain pari pysyvää ystävää. Töiden kautta. Eihän Suomessa yleensä pidetä normaalina sitä että jutellaan vieraille. Harrastuksissakin usein vain suoritetaan se harraste ja kiiruhdetaan kotiin. Tosin minun harrastuksenikin ovat aika yksinäisiä ja itsenäisiä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *