ASTETTA PIRTEÄMPI PAITA
Skandinaavinen tyyli. Sitä kuvaillaan rennoksi, selkeälinjaiseksi ja minimalistiseksi. Sävyt ovat yleensä maanläheisiä ja tummia. Kuulun itsekin kyseisen suuntauksen vahvaksi kuluttajaksi ja mieltymys selkeisiin ja yksinkertaisiin kokonaisuuksiin on kuulunut tyyliini pitkään. Kuitenkin, välillä katse kiinnittyy mitä yllättävimpiin vaatekappaleisiin ja ajatus tää mun on pakko saada herää löydöissä, joissa sitä vähiten olisi osannut odottaa.
Lomailin viime kesänä vajaan viikon Saarenmaalla, joka huokui sympaattista pienkaupunkimaisuuden tunnelmaa. Tämä tunnelma näyttäytyi myös saaren putiikeissa ja myymälöissä, jotka kaikessa pienikokoisuudessaan sisälsivät hurjan määrän tavaraa. Bongasin saarelta Virolaisen Kokomo Collection pop up -myymälän, jossa brändin muutamia vaatteita ja sisustustuotteita oli onnekaasti muutamana päivänä myynnissä. Ostan mielummin vähän ja laatua, kuin paljon ja kestämätöntä. Toki hairahdan välillä fast fashion -ketjuihin ja tyydytän shoppailuhurmiota edullisella muodilla, mutta pyrin kovasti pääsemään tavasta eroon. Kokomo kertoo verkkosivuillaan All garments are made by the best tailors in Estonia under fair working conditions, minkä puolesta liputan täysin. Brändin pop up-myymälä huokui ikäänkuin Virolaista hipsteriyttä, mikä varmasti toimi vahvana vaikuttajana siihen, että rakastuin brändiin heti ensi silmäyksellä. Suuresta ihastumisesta huolimatta en ihmetyksekseni kahminut koko myymälää tyhjäksi ja aiheuttanut pankkitililleni shokkitilaa vaan harkinnan seurauksena (tai miten harkitseva voi ihminen hurmiossa olla) nappasin matkaani ehkä sen epätodennäköisimmän tuotteen solmuvärjätyn collegepaidan.
Pukeutuminen on itselleni yksi itseilmaisun keino ja usein päivän asu kuvastaa sen hetkistä mielentilaani. Pirteällä ja eloisalla fiiliksellä puen ylleni edes yhden, hieman vaaleamman tai sävyrikkaamman vaatteen, kun taas mietiskelevänä tai alakuloisena varustaudun automaattisesti tummaan. Kyseinen paita ei todellakaan eksy päälleni niinä päivinä, kun ajatuksissa ei ole paljoa tilaa auringolle, mutta kirkas fiilis ja kyseinen college ovat aivan unelmapari!
Paidan pukeminen vaatii pokkaa. Olen kuullut niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin kommentteja sen värikkyyteen liittyen, joista osa on ollut hyväntahtoisia ja ihailevia – toiset taas ei niin ihastuneita. Silti jokaisen pitää saada ja voida pukeutua juuri siten, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä ja kantaa upeat vaatekappaleet suorin hartion – isolla ylpeydellä!
Ihanaa keskiviikkoa!