Pari päivää jäivät kirjoittamisesta väliin. Ensin unohdin ja sitten oli muuta ohjelmaa. Poikaystäväni tuli käymään entisessä yhteisessä kodissamme. Pelkäsin, miten osaisimme olla, mutta onneksi osasimme. Välissämme on edelleen jonkinlainen jännite, mutta ainakin minulla oli mukavaa. Tauon jälkeen tapaaminen tuntui vähän pelottavalta, mutta asiat menivät huomattavasti paremmin kuin mitä oletin.

Huomaan, että pyörin puolityhjässä asunnossa aika toimettomana. Tuntuu, että elämäni tärkein tehtävä juuri tällä hetkellä on pyrkiä eroon kaikesta turhasta tavarasta, mutta se ei liene kovin ylevä tavoite. Olen tällä viikolla ollut paljon poissa kotoa varmaankin siksi, että en oikein keksi mitään muuta tekemistä kotona kuin päämäärättömän harhailun ja esineiden nostelun paikasta toiseen.

Vaikka tämä tuntuu juuri nyt aika turhauttavalta ja surulliseltakin, on taustalla toivo siitä, että tämä on vain osa prosessia. Olen saanut sen, minkä halusin, eli enemmän aikaa itselleni ja omalle ajattelulleni. Nyt minun vain täytyy keksiä, mitä sillä teen. Nyt minulla on mahdollisuus syventyä siihen, mitä oikeasti tahdon, mikä minua kiinnostaa, mikä on minulle merkityksellistä.

Juuri tällä hetkellä olen irrallani. Tuntuuko se hyvältä? Vähän päivästä riippuen. Ehkä tänään olen hieman väsynyt viikon jäljiltä. Olen ollut tavalliseen verrattuna todella aktiivinen, kävellyt paljon ja tehnyt täyden työviikon nelipäiväisen sijaan. Nyt minun pitäisi antaa itselleni lupa vain olla, mutta en oikein vieläkään osaa sitä, vaikka olen opetellut jo kauan.

Yhtä aikaa on ihanaa ajatella, että jokainen päivä on lahja ja tärkeä, mutta toisaalta se on myös erittäin kuluttavaa. Jos minun pitäisi elää jokainen päivä täysillä, olisin viikon jälkeen jo aivan loppu. Tässäkin pitää hakea tasapainoa.

Olen iloinen tästä blogista ja siitä, että sain vihdoin aloitetuksi kirjoittamisen. Teksti on täyttä tajunnanvirtaa enkä usko tämän kiinnostavan ketään. En lue näitä edes itse julkaisun jälkeen, ainakaan vielä. Silti tämä on minulle erittäin tärkeä ja kätevä työkalu oman kirjallisen ilmaisuni henkiinherättämiseksi. Unelmoin siitä, että joku päivä pidän kestävyyteen liittyvää blogia ja podcastia, joista ihmiset saavat käytännön vinkkejä ja inspiraatiota kestävämpään elämään. Ehkä sitten joskus.

Mistä tietää, että on ainakin hieman aikuistunut? Esimerkiksi siitä, että kiinnittää huomiota asumiseen. Olen nyt nykyisen eli kohta entisen asuntomme, asuntoni, parvekkeella. Totesin itselleni, että tämä on paras parveke, joka minulla on koskaan ollut. Olen nauttinut tästä kyllä hyvin paljon, hankkinut tänne sohvan ja kaikki.

Tavallaan tulee hyvä fiilis siitä, että olen osannut nauttia ainakin tästä hyvästä asiasta. Usein jotenkin säikähdän jälkikäteen sitä, kuinka vähän olen onnistunut tietoisesti iloitsemaan niistä asioista, joita minulla on ollut. Vaikka toisaalta, tämä ajatus vahvistaa sitä, että kaikkea pitäisi suorittaa. Jos en ole ollut tarpeeksi onnellinen, en ole onnistunut. Toisaalta, pystyykö kukaan nauttimaan asioista ja olemaan onnellinen kuin napista painamalla, vaikka tietäisi, että niin pitäisi nyt tehdä?

Ilmeisesti viikon alku oli helpompaa aikaa. Tänään olen itkenyt ja murehtinut. En ole oikeastaan syönyt kunnolla ennen iltaa, ja unetkin  ovat jääneet vähälle. Huomaan, että kidutan itseäni tarkoituksella. Vaikka samaan aikaan tiedostan sen, että siitä ei ole kellekään mitään hyötyä. Se ihminen, jota olen satuttanut, ei tule yhtään onnellisemmaksi, jos en nuku ja syö. Päinvastoin, siitä on vain haittaa, jos tapaamme.

Elämässä on aivan hirvittävä määrä erilaisia asioita, jotka menevät ihan eri tavalla kuin mitä minä ajattelisin. Olen elänyt todella pitkään niin, että ajattelin muiden tarpeiden tulevan ylitse omieni. Että on parempi, jos en kerro omista tunteistani ja tarpeistani. Että on hyvä, että mieluummin mukailee muiden haluja kuin omiaan.

Tästä on seurannut ainakin minulle pitkälti vain huonoja asioita. Totta kai myös hyviä, mikään asia tuskin on läpeensä hyvä tai paha, mutta kategorisesti pahoja. Olen väsynyt ja katkeroitunut, jatkanut tilanteissa, joissa en haluaisi olla. Koska en tee niin kuin itse haluaisin, käyttäydyn huonosti. Olen myös osoittanut olevani epäluotettava: koska en ole kertonut ajatuksistani jo aiemmin, miten kukaan voi luottaa siihen, että puhuisin nytkään totta?

Sillä, että kuvittelee tekevänsä hyvin, kun toimii muiden mieliksi, tekee itselleen hallaa. Aivan käsittämätön ajatus, ainakin minulle. Tässä sitä sitten opetellaan.