Viikko 4: Polkupyöräily
Tämä on ollut ehkä viikoista jännittävin. Oikeastaan samaan asiaan liittyen tapahtui kaksi uutta asiaa. Ostin pyörän.
Ensimmäistä kertaa omilla rahoilla (tai oikeestaan otin duunista lainaa, selostus seuraa) ja ajoin ekaa kertaa enkkuteillä polkupyörällä!!! Koko seitsemän vuoden ajan täällä asuessa on pyöräilyä ollut mieletön ikävä. Oi te Suomessa polkijat, nauttikaa pyöräteistä ja kanssapyöräilijoiden rehellisyydestä! Tässä maassa joutuu lähes poikkeuksetta pyöräilemään autojen seassa. Ja jopa auton kyydissä tuntuu ettei teillä ole tarpeeksi tilaa, saatikka sitten pyöräillessä. Pyöräilijöitä myös kuolla kupsahtelee tämän tästä, ja henki on meikämannelle kuitenkin aikamoisen kallis tapaus joten ei oo huvittanut riskeerata. Toinen ongelma ovat nuo varkaat. Lontoossa on eri kaupunginosille oma numerosysteemi sen mukaan kuinka monessa minuutissa pyörä lähtee voromiehen (tai miksei naisenkin) matkaan. No, me onneksi nykyään asutaan lehtevässä Surreyssa, jossa ei tietenkään ole rikollisuuttaa lainkaan. (Kuten kuvasta näkyy, otettiin puolimatkassa pyörän kanssa lukua metsän siimeksessä)
Jos seitsemän vuotta on satulatta, mikä saa ihmisen pään kääntymään? No, meillä on täällä UK:ssa ihana systeemi nimeltään ”Cycle to work scheme”. Valtion tukeman hankkeen avulla yritettään saada ihmisiä enemmän pyörien ja vähemmän autojen päälle. Duuni antaa sulle maksimisumman jonka pyörä ja kaikki lisävarusteet saavat maksaa. Marssit sen kanssa pyöräliikkeeseen ja valitset kaikenmoiset välineet. Kauppamiehet antavat sulle hinta-arvion. Rekisteröit sen Cycle to work hankkeen nettisivuilla. Duunipaikka maksaa pyörän ja sulle lähetetään lahjakortti jonka voit sitten lunastaa pyöräliikkeessä ja ostaa kaiken sen mitä männä viikolla halusit. Joka kuukausi duuni vähentää sun palkasta 12:sta osan pyörän hinnasta ja vuoden päästä se on sinun oma. Näppärrää!! Vähennys tapahtuu bruttopalkasta, eli siinä säästetään vähän verojakin ja kuuden sadan pyörä maksaa seikäläiselle lopulta jotakin neljä ja puol sataa. Ei hassumpaa!
Ja nykyjään mun duunimatka kulkee onneksi paljolti ihan oikealla pyörätiellä. Siis ei lainkaan autojen seassa. Joten olin tosi innoissani että pääsin pyörähankkeen piiriin ja sain hommattua menopelin. Tällä ekalla pyöräviikolla on ollut vielä ihan tajuttoman lämmintä ja olen nauttinut polkemisesta täysin seimauksin!!!! Perjantain kunniaksi ajoin kiertotietä kotiin – ei hassumpaa maisemaa täällä meilläpäin näin kesän kukkeudessa!
