Viikko 7: I drove all night

Sain ajokortin vasta 27 – vuotiaana ja ajoin sen täällä Enkuissa. Mulla ei siis koskaan ollut mitään nuoruuden autoilukokemuksia, pi**urallit jäi ajamatta enkä oikeestaan ikinä lähtenyt edes kavereiden kanssa vaan ”ajelemaan”. Jäinkö jostain paitsi, mene ja tiedä. Ja vaikka kortin saatuani oonkin aina tykännyt ajamisesta niin kai se auto näin aikuisena on aina ollut enemmänkin väline jolla pääsee paikasta toiseen. Lisäksi ajoin kolmen vuoden ajan lähes joka päivä sata kilsaa duunimatkoja, joten vapaa-ajalla ei hirveesti tehnyt mieli lähteä ratin taa hikoilemaan. Lisäksi tässä maassa on niin hemmetisti liikennettä että hyvin harvoin pääsee tyhjälle tielle fiilistelemään.

No, tänään oli tosi kaunis ilta. Olin pyöräillyt duunista kotiin ja ajoin Aussin Epsomiin, jossa sillä oli jotain menoja. Ajoin kotiin ruokakaupan kautta. Ei ollut kiire mihinkään joten kiertelin kummallisia osastoja. Löysin cd-levyt. Ihanaa että niitä vielä myydään! No, käteen sattui joku klassinen ” Best Drivin’ tunes”. Yleensähän näissä on vaan covereita tai instrumentaaliversioita OIKEISTA biiseistä. Mutta tämä olikin ihan helmi. 50% biiseistä ihan täyttä sheissea, mutta PALJON kunnon kamaa. Ostin, oli vaan 5 puntaa.

Aloitin kotimatkan Cindy Lauperin ”Drove all night” tahdissa. Siitä siirryttiin Petula Clarkin ”Downtowniin” – meikkis tietysti yritti täysillä huutaa biisin ”oikeita” sanoja – Dannyn Kauan! Olin ihan unohtanut senkin klassikon olemassa olon. ”Toisien kanssa kun sä tanssit niin aina levy silloin – kauan. Ulos kun iltaisin mä odotan sua, sä aina viivyt niin – kauan. Vaan yhdessä kun ollaan aika saa kuin siivet selkään, kaupunkimme kellojen mä edistävän pelkään….”

No, tässä vaiheessa olin ajanut jo kotiristeyksen ohi ja auton nokka oli käännetty kohti Epsom Downseja. Siellä on mahtavat mutkaiset ja yleensä hiljaiset tiet. Ja peltojen keskellä upeat näkymät. Nupit kaakossa vetelin The Foundationsin ”Build me up Buttercup”. Aurinko oli just laskemassa ja koska päivä oli ollut aurinkoinen näkyi mäeltä Lontooseen asti. City of London ja Canary Wharf siintelivät taivaanrannassa kun Tom Jones päräytti ”It’s not unusual”.

Viiden minuutin kotimatkassa meni lopulta lähemmäs puoli tuntia. Heti kotiin päästyäni kaivoin Spotifysta suomalaiset 60-luvun klassikkorokit. Eikä mulla muuta kuin…

https://www.youtube.com/watch?v=XOU7VC9vxCA