Kesään kohdistuu valtavasti odotuksia. Sen pitäisi olla kevyt, vapaa, onnellinen ja täynnä elämyksiä. Kesällä pitäisi matkustaa, nähdä ystäviä, syödä ulkona, grillata, retkeillä, remontoida, viettää ikimuistoisia iltoja ja ottaa talteen hetkiä, joita muistellaan vielä marraskuussa. Samaan aikaan moni huomaa olevansa jo alkukesästä väsynyt. Ei välttämättä siksi, että kesässä olisi mitään vikaa, vaan siksi, että siitä on tullut projekti. Jotain, mikä pitäisi käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi ennen kuin se loppuu. Ehkä juuri siksi ajatus vähän tylsästä kesästä tuntuu lähes väärältä.

Mutta entä jos hyvä kesä ei olekaan täynnä ohjelmaa, uusia hankintoja tai täydellisiä päiviä? Entä jos hyvä kesä onkin sellainen, jossa mitään erityistä ei tapahdu kovin usein? Moni meistä kantaa huomaamattaan mielikuvaa siitä, miltä kesän kuuluisi näyttää. Sosiaalinen media täyttyy matkakuvista, kesämekoista, festareista, venereissuista ja täydellisesti katetuista puutarhapöydistä. Vaikka tiedämme kuvien olevan vain pieniä välähdyksiä todellisuudesta, niitä vasten oma elämä alkaa helposti näyttää liian tavalliselta.

Jos kesä kuluu lähinnä töissä, ruokakaupassa, kotona ja iltakävelyillä, voi tulla tunne siitä, että jotain jää kokematta. Mutta usein juuri ne kaikkein tavallisimmat hetket jäävät lopulta mieleen. Se, kun istui parvekkeella liian myöhään. Mansikoiden tuoksu keittiössä. Hidas pyöräily ilman kiirettä minnekään. Uiminen vähän kylmässä vedessä. Hiljainen sunnuntai, jolloin ei ollut suunnitelmia eikä tarvetta tehdä mitään erityistä. Moni huomaa vasta myöhemmin kaivanneensa juuri sitä tunnetta, ettei koko ajan ollut menossa johonkin.

Kesästä on tullut myös kuluttamisen sesonki. Meille myydään ajatusta uudesta kesäminästä: uusista vaatteista, pihakalusteista, retkivarusteista, terasseista ja lomatarvikkeista. Tuntuu kuin kesä pitäisi rakentaa ostamalla oikeanlainen tunnelma. Silti kaikkein merkityksellisimmät kesämuistot liittyvät harvoin tavaraan. Niissä ei yleensä muisteta, millainen mekko oli päällä tai mitä kaikkea omistettiin. Muistetaan enemmän tunnelma. Lämmin tuuli avoimesta ikkunasta. Naapurista kuuluva ruohonleikkuri. Se, että elämä tuntui hetkeksi hitaammalta.

Ehkä vähän tylsä kesä ei ole epäonnistunut kesä, vaan se on kesä, jossa hermosto saa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan levätä ilman jatkuvaa ärsyketulvaa. Kesä, jossa ei tarvitse olla jatkuvasti kokemassa tai suorittamassa jotakin. Kesä, jossa tavallinen elämä saa vihdoin hieman enemmän tilaa. Ja ehkä juuri siinä on jotain hyvin lohdullista. Kaikkien kesien ei tarvitse olla elämän parhaita kesiä. Joskus riittää, että kesä tuntuu hetken aikaa omalta.

Kesän bucket list ihmiselle, joka ei jaksa suorittaa

Voisivatko kaikkein kauneimmat kesähetket olla niitä, joita ei suunniteltu erityisesti. Hetkiä, jotka eivät näytä ulospäin ihmeellisiltä, mutta jotka jäävät silti kehoon pitkäksi aikaa. Tänä kesänä bucket list voisi näyttää tältä:

• Syö mansikoita suoraan rasiasta keittiön tiskipöydän ääressä.
• Käy iltakävelyllä ilman kuulokkeita.
• Anna pyykkien kuivua ulkona ja pysähdy hetkeksi tuoksuttamaan niitä.
• Mene uimaan vähän liian kylmään veteen.
• Istahda aurinkoon ilman, että teet samalla mitään hyödyllistä.
• Katso kesäsadetta avoimesta ikkunasta.
• Osta torilta herneitä ja syö niitä matkalla kotiin.
• Lue muutama sivu kirjaa niin, että unohdat ajan hetkeksi.
• Valvo yhtenä iltana vähän liian myöhään.
• Syö jäätelö hitaasti puiston penkillä.
• Käy pyöräilemässä ilman määränpäätä.
• Katso, miten valo muuttuu myöhään illalla.
• Nuku päiväunet.
• Kuuntele lintujen ääniä aikaisin aamulla.
• Tee eväät ja mene lähirantaan tai puistoon.
• Kävele paljain jaloin nurmikolla.
• Soita ihmiselle, jota olet ajatellut pitkään.

Mitä jos hyvä kesä ei lopulta rakennu siitä, kuinka paljon ehdimme tehdä, vaan siitä, kuinka paljon ehdimme olla läsnä siinä, mitä meillä jo on.

Lämpimin terveisin: Anna

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat kulkeneet elämässäni mukana niin kauan kuin muistan. Jo lapsena kirjastot olivat minulle lähes taianomaisia paikkoja: hiljaisia tiloja täynnä maailmoja, ajatuksia, tunteita ja ihmiskohtaloita.

Muistan edelleen sen erityisen tunteen, kun sain kulkea kirjaston hyllyjen välissä ja valita mukaani kirjoja: kuin olisin saanut luvan lähteä hetkeksi johonkin toiseen todellisuuteen. Ehkä juuri siksi kirjallisuudesta tuli minulle paljon enemmän kuin harrastus. Siitä tuli tapa ymmärtää maailmaa, elämää ja ihmisiä. Myöhemmin myös itseäni.

Lukeminen parhaimmillaan lisää myötätuntoa. Kun luemme toisen ihmisen tarinaa, astumme hetkeksi hänen näkökulmaansa. Ymmärrämme paremmin surua, ikävää, rakkautta, epävarmuutta, iloa ja ihmisyyden monia sävyjä. Kirjallisuus muistuttaa meitä siitä, että emme ole tunteidemme kanssa yksin. Samalla se voi lisätä myös itsemyötätuntoa. Joskus kirjan sivuilta löytyy lause, joka tuntuu sanovan juuri meille: sinäkin saat olla keskeneräinen. Sinäkin saat väsyä, eksyä, kaivata ja aloittaa uudelleen.

Minulle kirjoittaminen on ollut tapa käsitellä tunteita ja tehdä näkyväksi asioita, joita en ehkä muuten osaisi sanoittaa. Se auttaa pysähtymään. Kuuntelemaan itseäni. Ymmärtämään paremmin ihmissuhteita, elämän herkkyyttä ja sitä, mikä oikeasti on merkityksellistä.

Kirjoittaminen on myös rauhoittumista ja palautumista. Hetki, jolloin maailma hidastuu. Kun sanat alkavat asettua paperille, myös mieli usein selkiytyy. Kiireinen arki siirtyy hetkeksi taka-alalle ja tilalle tulee jotain hyvin inhimillistä ja tärkeää: läsnäolo.

Ehkä juuri siksi kirjallisuudella on Suomessa niin erityinen merkitys. Kirjastot ovat olleet suomalaisille sivistyksen, tasa-arvon ja yhteisten mahdollisuuksien symboleita jo yli sadan vuoden ajan. Suomessa on poikkeuksellisen vahva kirjastokulttuuri, ja se on asia, josta olen syvästi kiitollinen. Kirjastot ovat paikkoja, joissa jokaisella on mahdollisuus oppia, unelmoida, tutkia, levätä ja löytää uusia ajatuksia riippumatta taustasta tai elämäntilanteesta.

Minulle kirjastot ovat aina olleet myös turvapaikkoja. Paikkoja, joissa on saanut olla rauhassa omien ajatustensa kanssa. Siksi tuntuu edelleen hieman epätodelliselta ja valtavan liikuttavalta, että oma esikoisrunokirjani Vaikka tuulisikin on päässyt kirjastoihin. Sitä voi löytää jo muun muassa Turusta, Helsingistä ja Jyväskylästä ja myös monista muista kirjastoista.

Ajatus siitä, että joku voisi löytää kirjan sattumalta kirjaston hyllystä, pysähtyä hetkeksi sen äärelle ja ehkä tunnistaa riveiltä jotain omasta elämästään, tuntuu minusta hyvin suurelta asialta. Ehkä joku saa siitä lohtua. Ehkä joku innostuu itsekin kirjoittamaan. Ehkä joku vain hengittää hetken syvemmin.

Ja juuri siksi minulle merkitsisi paljon, jos tekisit hankintaehdotuksen myös omaan lähikirjastoonsa. Suomessa kirjastoihin voi helposti ehdottaa uusia kirjoja hankittavaksi joko kirjastossa paikan päällä tai useimmiten myös kirjaston verkkosivujen kautta löytyvällä hankintaehdotuslomakkeella. Pieni ehdotus voi johtaa siihen, että kirja löytää jonkun uuden lukijan. Jonkun, joka juuri sillä hetkellä tarvitsee sanoja, pysähtymistä tai tunnetta siitä, ettei ole yksin.

Terveisin: Anna